Jalmari sai lyhyen ja vähäsanaisen, mutta selkeän ytimekkään suunvuoronsa päätökseen. Siinä hitaan harkitusti lausutussa puheessa oli tiivistäen kiteytetty kaikki olennainen ymmärrettävästi ja kansantajuisesti, mutta silti kuolemanhiljaisuus korkeakattoisessa koulun juhlasalissa sen kuin vain jatkui ikään kuin paikanpäällä olleet ihmiset olisivat jääneet odottamaan vielä jotain jatkoa käheä-äänisen vanhan miehen vuolaasti sanoja pulpunneesta suusta. Vaitonaisuutta ei sitten kuitenkaan kestänyt kovin pitkään, kun jostain juhlatilan takaa ja keskellä seisseen Jalmarin kannalta epämääräisestä suunnasta kuului ensin pari kertaa laiskat käsien läpsäytykset, joiden välissä oli suhteettoman pitkä tauko. Kohta niitä läpsytyksiä alkoi kuulua yhä enemmän. Kättentaputus oli kuin tarttuva tauti, joka kontaminoitui lähipiirissä ja lopulta koko salilliseen vieraita. Jonkun aikaa sekavaa kakofonista rytmiä mukailleet aplodit raikuivat satojen läsnäolijoiden ruumiinlämmön helteistämässä alun kahtakymmentä ja kaipa kohta jo kolmattakymmenettä astetta lähennelleessä sisäilmassa, mutta aikansa kutakin, sillä jonkun minuutin kuluttua räiskeen oli yksinkertaisesti aivan pakko päättyä ja vieläpä hyvin ymmärrettävästä syystä. Eihän kukaan jaksanut läiskiä helläksi punertuneita käsiään loputtomiin, ja niin suosionosoitukset tulivat sillä erää päätökseen. Katseet kohdistuivat seuraavaksi Einoon, mieheen, joka monille oli vielä tuiki tuntematon tuttavuus, mutta varmasti kohta asia oli korjaantunut. Jalmarin puheenvuoro käsitteli nimittäin vain ja pelkästään tätä nuorempaa koskenlaskijaa, joka tosin oli jo kypsässä iässä eikä suinkaan enää mikään räkänokka junnusta nyt puhumattakaan. Kaiken huomion keskipisteenä seissyt Eikka kiemurteli ujona paikoillaan. Hän ei ollut tottunut sellaisiin syväluotaviin katseisiin, joita nyt sateli hänen suuntaansa. Puheensorinakin oli käynnistynyt ja väki tuumaili reilusti ääneen Jalmarin ehdotusta. Jostain kuului hyvä huuto, joka kannusti ja kaiketi siis myös kannatti esitettyä ehdotusta, eikä se esitys ollut lainkaan hullumpi.