Koskenlaskija - osa 17

Rouva ja tätä muutaman vuosikymmenen nuorempi Eino muodostivat tahtomattaan majakan ja perävaunun kaltaisen parivaljakon, joka varpaidensa ja kantapäidensä varassa vaappui eteisestä vetreästi ja jouhevasti avoimien ja sivuille käännettyjen lasisten väliovien eristämään suureen saliin. Kovahko eteismatto päättyi parkettilattian viileälle puulaudalle, jonka suorakaiteen muotoiset tarkat kuviot olivat teräväreunaisia ja käytännössä saumattomia. Parin lyhyen askelluksen jälkeen teennäisen lankkulattiaksi tarkoitetun parkettilaudan sileä ja liukuva pinta vaihtui upottavan muhkeaan valkoiseen lyhytkarvaiseen mattoon, jonka leveys ja pituus ylittivät reilusti pienen sinkkuyksiön pinta-alan. Suuren olohuoneeksikin kutsutun salin katto oli eteisaulan tapaan korkealla ja ylsi vähintään kolmeen metriin ellei jopa jonkun matkaa ylikin. Kadunpuoleinen seinusta oli korkeiden ja monilukuisten ikkunoiden avartama kun taas viereinen seinä, joka jäi sisääntulijan vinkkelistä oikealle, oli täysin viime vuosisadan alun pystyraidallisessa kuosissa liisteröidyn, jyrkän tummansinisen tapetin peittämä lukuun ottamatta kahta tuntemattoman taidemaalarin öljyvärityötä, jotka oli kiinnitetty koristamaan muuten synkän näköistä monotonista kantavaa betoniseinämää. Salin kirjava ja sekalainen sisustus ei sisältänyt ruotsalaiseen tapaan trendikkäästi koottuja tavaratalokalusteita vaan muistutti pikemminkin jossakin kivijalassa sijainneen ahtaanpuoleisen antiikkimyymälän halvemman hintaluokan mööpelipajaa. Tyylikäs kolmen istuttava korkeaselkäinen ja yltäkylläisen taiteellisesti koristeltu rokokoojäljitelmää erehdyttävästi muistuttanut sohvapenkki houkutteli Einon istumaan sen toiselle tyynyttömälle laidalle samalla kun lupsakkaalta vaikuttanut täti-ihminen sijoittautui kalusteiden välissä törröttäneen siron, pyöreän ja samaan kalustesarjaan kuuluneen sohvapöydän vastakkaiselle puolelle kaikesta päätellen omalle upottavalle lempi-istuimelleen. Vanhastaan Eino tiesi, että ensikertalaisen ja vähän useamminkin vieraissa käyvän kannatti suuntautua ensi töikseen yleiselle sohvaistuimelle, sillä aitiopaikat olivat useimmiten talonväen henkilökohtaisia valtaistuimia ja niille sijoittuminen olisi saanut nimettömiin istumapaikkoihin tottuneen isäntäväen olon epämukavaksi, vaikka he olisivatkin vain hetki sitten kehottaneet vieraitaan olemaan kuin kotonaan ja asettumaan mihin ikinä halusivatkaan. Tälläkin kertaa ylileveäksi muotoiltu kustavilaistyylinen istuma-alusta osoittautui oikeaksi valinnaksi, tosin Einohan jo tiesikin, mihin emäntä ahterinsa halusi laskea, sillä tämä emännöitsijä oli hänelle vallan hyvin tuttu tätisukulainen.

Julkaistu tiistaina 22.1.2013 klo 18:06 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 16
Seuraava
Koskenlaskija - osa 18