Koskenlaskija - osa 155

Samalla kun talon emäntä siinä laittoi suodatinkahvia tulelle nykyaikaisesti vain puoliautomaattisella kahvinkeittimellä, Tuomas kertoi turhia kiertelemättä tulleensa ostamaan rouvan omistaman tontin sieltä pimeän metsän keskeltä tai ainakin hän tahtoi tehdä reilun tarjouksen maapalasta. Mielikkälän muori oli ikäisekseen hyvin välkky ja muutenkin perillä ajankohtaisista asioista. Hän kuunteli tarkkaavaisesti nuoren miehen asiaa annostellen samalla kahvinporoja suppiloon ja kääntyi sitten pöydän suuntaan ja asetteli kahvikuppeja pöydälle lusikoita niiden aseteille kilistellen. Kahvinkeittokone korisi viimeisiä kiehuvan kuumiksi hehkutettuja vesipisaroitaan putkistossaan, ja se oli merkki uutostoimenpiteen lähestymisestä loppusuoralle. Sitten koneesta kuului vielä muutama viimeinen korahdus ja vaivoin havaittavissa ollut höyryvana nousi suodatinsuppilon päällä olleen muovikannen lävitse. Sen alapuolella sijainneeseen lasikannuun oli tippunut tumman mustaa juomaa muutaman kahvikupin verran. Laitteesta kuului pian vieno naksahdus, kun termostaatti teki tehtäväänsä ja sammutti lämpölevyn tai riippuen siitä, miten kone oli tehtaassa ohjelmoitu niin saattoipa se hyvinkin kytkeä levyn päälle. Loogisesti järkeiltynä levyn täytyi kytkeytyä pois päältä, sillä tuntui järkevämmältä, että levyssä oli lämpöä, kun vasta lähes kiehumispisteeseen kuumennettu vesi oli lorahtanut pannuun. Olipa asiain laita tämän kojeen suhteen mikä tahansa, ei termostaatin toiminnalla ollut mitään roolia näiden kahden ihmisen tapaamisessa.

Rouva jatkoi keittiöpöydän täyttämistä ja vaalealle pellavaiselle liinalle laskeutui seuraavaksi metallinen rasia. Kauniisti kuvioitu pyöreä peltiloora oli kuin jäänne kultaiselta kuusikymmentäluvulta, mitä tuli niihin kuvioihin, jotka muistuttivat kovasti sellaisia aikoja, joista Tuomaan äiti oli aikanaan kertonut. Ja ettei vain nyt ollut vielä niinkin, että Tuomas oli tuollaisen rasian jossakin nähnyt lapsena ja olisiko se ollut peräti vielä siellä omassa kodissa silloin joskus takavuosina. Lasinen kahvipannu teki ilmalennon keittiön halki työpöydältä keskelle sitä pyöreää pöytää, jonka äärellä Tuomas istuskeli. Paksusta köydestä punottu alunen oli aavistuksen tummunut ja nyt se peittyi vajaasti täyttyneellä pyöreällä pallomaisella kannulla, jonka päälle putosi vielä käsin ommeltu vanutäytteinen huppu, jossa oli veikeitä kana- ja kukkokuvioita vaaleankeltaisella kankaalla. Asetelma muistutti jonkin verran pääsiäisaikaa. Rouva istahti kaiken hyörinän ja pyörinnän päätteeksi vastakkaiselle puolelle ja loi iloisen katseen miesvieraaseensa. Kahvipannun päälle vastikään laskettu huppu sai kyytiä ja mätkähti levollisena pöytäliinalle. Pannu nousi taas ilmaan ja siitä lorahti tottuneella kallistusliikkeellä Tuomaan edessä olleelle kupille muutaman desilitran verran kuumaa kahvia. Sama toistui toiselle kupille, kun iän rypistämä käsi keinautti samanlaisen juoma-annoksen rouvalle itselleen. Sulavien liikkeiden jälkeen lasimestarin taidonnäyte asettui taas pannualuselle ja huppu palasi tärkeään tehtäväänsä lämmön ylläpitäjäksi.

Julkaistu keskiviikkona 4.9.2013 klo 16:44.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 154
Seuraava
Koskenlaskija - osa 156
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä