Pimpelipom ja kori pysähtyi ensimmäiseksi valittuun kerrokseen seitsemännessä taivaassa. Einon silmät muljahtivat yläkautta taaksepäin, kun typeryyttään kainosteleva nolostuminen oli lähellä. Jos kukaan ei tässä jää pois, alkavat uteliaat päät kääntyillä syyttävästi etsien sitä raggaria, joka muiden ymmärtäen ehkä ilkikurissaan on kosketellut hauskasti äänteleviä ja veikeästi syttyviä painonappuloita kojetaulussa. Helpotuksesta kuului äänetön miehinen huokaus, kun sen paremmin ihmisiä tuntematta ja vain päältäpäin arvioiden vielä alle kolmikymppinen äitimuori peruutti avautuneesta portaalista ulos kiskoen samalla hyökkäysvaunuaan tukevasti klinkkerittömälle kerrospinnalle. Lasipäällysteiset liukuovet vetäytyivät taikaiskunomaisesti kiinniasentoon ja tuskastuttavan hitaasti nykien hissauslaite teki vielä yhden pyrähdyksen ja lopulta tämän taipaleen pääteasemalle. Kahdeksannen kerroksen lippupisteeseen piti myös jonottaa ja sama jo aiemmin tanssittu koreografia jonotusnumeroiden sylkyaparaatin edustalla sai toistua. Herrasmiehenä Eino laski mustiin pukeutuneen hienohelman ensin ulos senkin uhalla, että tämä kävisi kohtapuoliin nykäisemässä hänen numeronsa siitä pannahisesta jakokeskuksesta ja hänen oli tyytyminen yhtä suurempaan kokonaislukuun. Näin ei sitten kuitenkaan käynyt, kun mustiin pukeutunut naikkonen pyörähti ovensuusta Eikan mieliksi aivan vastakkaiseen suuntaan, mutta selkänsä taakse jääneen naisihmisen menoja ei mies jäänyt enää seuraamaan tehtyään terävän kurvin vasemmalle. Siellä odotti nappulapäinen kone, joka totteli vieraan vaadetta ulostamalla tälle arvatenkin kaikki mahdolliset kansainväliset mitat täyttävän lappusen siistiä jonottamista varten. Kuului toinen äänetön huokaus, kun numerosarja kieli tällä kertaa vain kahden numeron eroa. Sellaisesta palvelutiskille pääsyn äkkipikaisuudesta ja lyhyen venttaamisen mukavuudesta äskeisen kokemuksen jälkeen oli jo valmis vähän maksamaankin, joten huoahtaen Eino istahti tekonahkaiselle toimistosohvalle odottamaan vuoroaan.

Odotellessa oli aikaa seurata eri suuntiin säntäillyttä ihmisvilinää ympärillä. Kymmenestä palvelupisteestä kaksi oli miehitetty, ja yllätykseksi mustiin pukeutunut nainenkin ilmestyi samaan osaan kerrosta kuin Einokin. Epätietoinen ilme kasvoillaan rouva tai kuka tietää vaikka yhä vielä neiti tutki mekaanista värkkiä ja sen sormeiltavia osuuksia aikeinaan hankkia itselleen pienen, mutta tietyssä mielessä jonkin verran arvokkaan paperinpalan eli siis tästä näkövinkkelistä katsottuna arvopaperin vempeleen sisuksista. Maskuliininen keskittyminen herpaantui taustalla kilahtaneeseen äänimerkkiin. Joku oli päässyt tiskipalvelulle ja seuraavaksi olisi lippumaisterimme vuoro hilata itsensä vihdoin ja viimein asioimaan pitkään ja hartaasti odotettuja konserttilippujaan rahamassin täytteeksi. Tummahipiäinen nainen käyskenteli levottomana edestakaisin myyntipöytien edustalla rahanvälitysfirman paperit kainalossaan ja tästä päätellen oli lähettämässä varallisuutta varmaankin kaukaisille sukulaisilleen kaukaiseen maahan. Einon mielestä feminiini seilasi väärien palvelutasojen välissä, kun hänelle sopivampi palveluluukku olisi löytynyt viereisestä odotustilasta. Miespalvelija oli jäänyt yksikseen tiskirivistön taakse kaverinaan olleen naispalvelijan poistuttua hetkeksi takahuoneeseen. Palvelualtis nuorimies vapautui juuri palvelutilanteesta ja samalla rahansiirtoa odottanut pienikokoinen ja tarkoitusperistään päättäen varsin varakas nainen hyökkäsi klopin puheille, mistä ei Einon kärsivällisyydelle hyvää seurannut. Naisella ei ollut sitä kaikkien asiakkaiden himoitseman vuoronumeroa, ja hänhän siis kulutti nyt ainokaisena henkilönä sillä hetkellä palvelleen virkailijan kallista ja muiden malttamattomien vielä kalliimpaa aikaa kysymyksillään. Harmittava anomalia kuitenkin ratkesi, kun nainen sai joutuisasti tietää mitä halusikin ja siinä samalla kertaa rääkäisi äänimerkki ilmoille tiedon seinän näyttötaululla juosseiden numerojen kasvaneen yhdellä suuremmaksi. Palvelijatar oli palannut taukotilastaan, ja se oli Einomiekkosen vuoro se.