Koskenlaskija - osa 120

Lehteen painettu muutaman rivin mittainen, mutta tuloksista päätellen erittäin informatiivinen reklaami oli pienestä koostaan huolimatta houkutellut paikalle liudan sekä uteliaita ostoaikeettomia kyläläisiä, että tositarkoituksella kaupoille tulleita paksulompakkoisia äijiä, joilla melkein järjestäen oli pieneksi jääneiden, kiristäneiden kauluspaitojen alta pursuneet isot vatsat, jotka merkkasivat kaiketi hyvinvoinnin astetta jollakin mitta-asteikolla. Saattoihan lyhytsanaisen ilmoituksen hämmästyttävää imutehoa lisätä sekin tosiseikka, että kylällä tämänkaltaiset myyntitapahtumat tyypillisesti tiedotettiin myös oraalisesti turuilla ja toreilla. Tuomaan lisäksi muutama muukin vakavarainen ostajaehdokas oli siis tullut katsomaan tarjolla ollutta maaomaisuutta kiinteistöineen. Pari ensimmäistä kandidaattia luopui kisasta kalkkiviivoilla ja lähti päitään pudistellen nähtyään käytännöllisesti katsoen rappiotilassa olleen mökkirumiluksen. Vanhempi ja äveriään näköinen pulska mieshenkilö oli jäänyt hieromaan kauppoja. Alun alkaen pakkauksessa vielä valkoinen kauluspaita oli alkanut vanhuuttaan ja valehtelematta pesemättömyyttäänkin vienosti kellertää, ja kainaloissa oli jo selvät okran ruskeat läiskät. Kaksi ylintä nappia oli reteesti auki ja veeaukosta pilkotti tulipunaisen ruusunhehkuinen, auringossa moneen kertaan palanut karvainen rinta. Kiinteistönvälittäjää vyöryen lähestynyt herra hikoili suuria eritekarpaloita, jotka valuivat likaisen rasvaisen ja kampaamattoman puoliharmaan sotkuisen tukan alta pitkin pulskia poskia usean päivän ajamattoman sängen sekaan. Nenän alle oli jäänyt vaaleanharmaa, enemmänkin keskeneräistä pääskysenpesää muistuttanut risuparran tupsu, sellainen perinteikäs kalapuikko, jollainen joka toisella tuon ikäisellä eli noin viisi- tai kuusikymppisellä suomalaisella tosiäijällä näytti yleensäkin olleen räkäjarruna klyyvarinsa alla. Tuomas siirtyi hänkin lähemmäs kaupantekijää ja oli jo päättänyt saada arvokkaana pitämänsä tontin haltuunsa. Hänellä oli nimittäin sen varalle aivan toisenlaiset, ja Tuomaasta kun oli kyse niin arvatenkin rahakkaat suunnitelmat. Jos ei ottanut lukuun mökinrotiskoa, kaupan ollut rantatontti oli mitä ihanteellisimmalla paikalla kirkkaan joen varrella. Oikeammin olisi pitänyt puhua purosta, mutta löysäiset, kuten paikkakuntalaisia tavattiin kutsua, pitivät tuota kapeaa ja vähävetistä noroa sentään oikeana jokena, vaikka sitä harvoin löytyi miltään maantiekartalta tai tarkemmastakaan atlaksesta. Paikka paikoin joenuoma oli niin kapea, että sen saattoi pitkällä ja voimakkaalla loikalla hypätä yli vastarannalle, ja siellä täällä puro kohisi kuin koski konsanaan. Näitä koskenkuohuja Löysäisten omalla Rantajoella riitti laskettavaksi asti, eikä sillä laskemisella tässä nyt tarkoiteta mitään tukilla ja keksillä keikarointia vaan jotain ihan muuta, joka kyllä ratkeaa tämän tarinan aikana ennemmin tai myöhemmin ellei sitten vielä ole tullut selväksi. Visionääri kun oli, Tuomas katsoi kuitenkin jo paljon kauemmaksi tulevaisuuteen ja näki siellä pitkän rivin rantatontteja, joille oli rakennettu sarja vuokramökkejä, jotka muistuttivat toinen toisiaan ja kenties ehkä jopa sulautuisivat ympäröivään metsäiseen maastoon. Vaihtoehtoisesti hän kaavaili myyvänsä tontit kesämökkipalstoiksi hyvällä voitolla maalaisuuden askeettisuutta havitteleville kaupunkilaisille.

Julkaistu maanantaina 17.6.2013 klo 17:46 Projektit-luokassa.

Edellinen
Tähtishakki - osa 14
Seuraava
Koskenlaskija - osa 121
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä