Ääniaaltoja kuljettavien teleoperaatiolaitteiden muodostaman langattoman yhteyden toisessa päässä oli kulmikkaasti englantia lausahdellut saksalaiseksi esittäytynyt herra Baumeister, joka melkein ensi puheikseen pyyteli anteeksi loivasti äidinkielensä suuntaan painottunut puheenparttaan. Herra Baumeister oli kiinnostunut Tuomaan kiinteistötarjouksesta, jonka hän oli saanut käsiinsä sihteeriköltään kaukaa pääkonttoristaan Dortmundista asti, ja kuin sattuman kaupalla mies oli parhaillaan Buenos Airesissa juurikin kiinteistökaupoilla etsiessään kortteeria haarakonttorilleen. Ostoksella alkoi olla jo kiire, sillä sopivaa pytinkiä saksalaisfirman latinalaisamerikkalaisille etätoiminnoille ei ollut monen viikon huolellisista etsinnöistä huolimatta löytynyt ja vuorossa oli enää Tuomaan myyntitilillä ollut kiinteistönpahanen kaupungin laitamilla. Herra Baumeister saapui tavallisen kokoisella autolla kurvaillen sovittuun paikkaan korttelin edustalle, jonne Tuomas ja Ronny olivat jo ehtineet, vaikka käyttivätkin liikkumiseen sinänsä mainiosti kuljettaneita julkisia kulkuvälineitä ja omia jalkojaan. Tarkalleen ottaen nuorukaisilla ei ollut juuri muutakaan tekemistä tuona kuuman arkisena päivänä, joten he olivat lähtenee deittipaikkaansa hyvissä ajoin jo puolilta päivin pelätessään mahdollisesti eksyvänsä sokkeloisen kaupungin tuntemattomilla laitakaduilla. Iltapäivän auringonräkötys Buenos Airesin kattojen yläpuolella porotti tammikuisen kesätaivaan sinestä nostaen lämpötilan katutasolla hellelukemiin. Vaaleanharmaisiin housuihin ja valkoiseen lyhythihaiseen, kahden ylimmän napin avonaiseen ja siis solmiottomaan kauluspaitaan sonnustautunut herra Baumeister pysäköi vuokratun pikkuletukkansa kolmikerroksisen talon eteen ja nousi autosta ja otti muutaman askeleen kunnes kauko-ohjaimella lukitsi auton ovet niin, että menopeli kuittasi saadun komennon ymmärretyksi kahdella lyhyellä äänimerkillä ja iski siihen päälle vielä vilkkujaan kuin varmuuden vuoksi toimituksen suorittamisesta ja loppuun saattamisesta. Pitkänoloinen hoikka germaanimies harppoi vauhdikkaasti suurella jännityksellä odottaneen kaksikon eteen ja nosti vapaalla vasemmalla kädellään poliisityyppiset läpitunkemattoman mustat aurinkolasit nenänvartensa ja korvalehtiensä pidättelystä. Joku hyvä ihmisasiantuntija olisi arvannut saapuneen vieraan aidoksi saksalaiseksi liikemieheksi, joka nyt kohotti mustia kulmakarvojaan ja uteli vaikeasti suomenkielistä nimeä taitellen, oliko hänellä ilo tavata herra Mällijärvi. Tuomaan totisiksi venähtäneille suupielille vääntyi hitaasti ilahtunut hymy ja samalla hänen kätensä nousi valmiina kättelyyn, joka hyvin tyypillisesti kuului tämänkaltaisten tapaamisten koreografian alkuun. Baumeisterin herran vasen käsi piteli hetken virattomiksi muuttuneita aurinkolaseja ja siis ainoa vapaa käsi oli kehon oikealla puolella ja kohottautui sekin tervehtimiään ensin Tuomasta ja sitten Ronnya, joka oli myös valmistautunut perinteiseen länsimaiseen poskisuudelmattomaan tervehdysseremoniaan. Lontoon kieli ei ollut kenellekään tässä kolmikossa äidinkieli, joten kukin oli siis oraalisen kommunikointisysteemin puolesta samalla lähtöviivalla, kun myyntipuheiden pauhu kohta alkaisi. Vaitelias Ronny tyytyi vain vaaleita hampaitaan paljastellen hymyilemään ja vienosti nyökkäilemään aina sopivan tilaisuuden tullen ja tarkkaili tapahtumia muutaman askeleen päästä kauppamiehistä. Tuomas vei kesäisen herra ostajakandidaatin sisälle rakennukseen ja ryhtyi oitis esittelemään sisätiloja, jotka tosin olivat hänellekin täysin uusia.