Vatsassa tuntui jännityksen synnyttänyttä nipistelevää kihelmöintiä ja päässä pyöri uteliaita ajatuksia kotiinpaluusta. Kiireettömästi matkannut onnikka toi maailmanmatkaajan Kankaanpään linja-autoasemalle, jossa sunnuntai-iltapäivä oli kovin hiljainen. Bussista ulostui Tuomaan lisäksi joku muukin matkustavainen, mutta mitään mainittavaa kansanryntäystä Satakunnan salomaille tuona aurinkoisena alkukesän pyhäpäivänä ei ollut. Asemalla odotteli toimettomana yksi tai jos oikein tarkkaa laski, niin taisi siellä laiturilla seistä kaksi matkaajaa johonkin toiseen suuntaan lähtenyttä linjuria venaten. Tuomas haisteli ilmaa, joka oli varhain aamulla ropisseen sateen jäljiltä vielä raikas ja puhdas, vaikkakin siihen oli sekoittunut aavistuksen verran aseman seudulla kierrelleiden linja-autojen pakokaasuja. Miehen katse kierteli tutuissa maisemissa, jotka tosin olivat kokeneet jos jonkinlaisia muutoksia sitten viime näkemän joskus vuonna viisi ja viisi tai jotain sinne päin. Tarkkaavaiset silmät eivät panneet merkille rennon näköistä liikemiestä, joka omissa oloissaan viikonloppukasseineen nojaili seinänvierustalla jotakin vanhaa iltapäivälehteä lukien ja ilmiselvästi linja-autovuoroaan siinä odotellen. Yhtäkkiä Tuomaan haikean nostalgiset ajatukset katkesivat ja pää kääntyi kirkkaan äänilähteen suuntaan. Korvat olivat jännittyneet hörölleen yrittäessään paikallistaa tutun äänen, joka kutsui häntä nimeltä, ja samassa hetki sitten ympäristöä ihaillut katse tarkensi tuttuihin kasvoihin. Tuomaan isosisko Irma oli tullut nuorempaa veljeään vastaan saatuaan edellisenä päivänä puhelimitse yllättäen kuulla tämän tulosta kotikonnuilleen. Irma oli heti lupautunut poimimaan rakkaan pikkuveljensä asemalta ja viemään tämän vanhempiensa luokse kyläilemään. Ihastuttava jälleennäkeminen vuosien jälkeen herkisti molemmat toisiaan halanneet sisarukset kyyneliin, ja ihan tässä jo kertojakin alkaa kohta vetistellä näin siirappista juttua tarinoidessaan. Pitkien kaulailujen jälkeen pari käveli verkalleen Irman autolle, jonka takaluukkuun omaan yksinäisyyteensä lensi taas kerran Tuomaan Lontoosta hankkima pieni matkalaukku, johon oli ehtinyt kertynyt jo jotain sisältöäkin. Pimeästä yksinäisyydestä laukulla oli kokemusta jo ennestään matkattuaan tunteja bussin väljässä ja käytännössä tyhjillään olleessa tavaratilassa liukuen siellä edestakaisin puolelta toiselle toistaen jokaisen vähänkin terävämmän kaarroksen, jonka linjuri teki eri paikkakuntien mutkia kierrellessään. Kaksikko pysähtyi aseman parkkipaikalle jätetyn punaisen auton viereen. Uutukainen japanilaisauto tuoksui sisältä yhä tehtaan jäljiltä eikä ihmekään, sillä autolla ollut matkamittarin mukaan ajettu kuin vasta kuutisen tuhatta kilometriä ja kaikkialla hohti vielä puunatun metallin kimallus ja vastavaletun muovin kiilto. Tuomas istuutui auton pehmeälle etupenkille pelkääjän puolelle ja köytti itsensä turvavyöllä tukevasti kulkupelin rakenteisiin, kun taas sisko asettui ratin taakse ja toisti samanlaiset turvallisuusseremoniat ja polkaisi ärhäkän bensiinikäyttöisen koneen käyntiin. Nopea vilkaisu taustapeiliin antoi siskolle ajoluvan, kun ketään ei ollut jäämässä auton alle kohta alkaneen peruutuksen jalkoihin.