Hampuriin päästyään Tuomas hakeutui oitis kirjavaan satamaan apumieheksi tienatakseen edes muutaman latin elämiseensä. Tilapäisen majoituksen hän oli löytänyt jonkinasteisesta retkeilymajan ja hotellin välimaastosta eli eräästä vaatimattomasta hostellista, joka tuolloin syksyn tullen poti pienoista asiakaspulaa, kun reilaajat olivat kesän jäljiltä selkeänä vähemmistönä. Satama-ahtaajan työ ja muut sekalaiset hommat laiturien välissä eivät tietenkään vastanneet suurielkeistä maailmanvalloitusta suunnitelleen nuorenmiehen seikkailunhaluja, mutta Tuomas tiesi kaiken tämän olevan vain väliaikaista, kuten niin moni muukin asia tässä elämässä. Kielitaidottomana ensimmäiset työntäyteiset viikot Saksan valtakunnassa sujuivat jotenkuten, mutta vaikka koulusivistys olikin aikoinaan jäänyt vaatimattomaksi, ei se merkinnyt, etteikö Tuomas olisi ollut älykäs, ja niinpä hän oppikin nopeasti, ja jo muutamassa viikossa häneltä sujuivat bittet ja danket kuin syntyperäiseltä lederhoseninkuluttajalta konsanaan. Kuukausi vanhan keisarinvallan jälkeisellä liittotasavallan maaperällä vierähti toisensa perään ja kohtapuoleen tuli saksalainen joulu ja sen perään tuli tietty vielä saksalainen uusivuosikin. Aika tuntui kuluvan siivillä ja talven harmaudesta kuoriutunut Germanian kevät koitti Hampurissa suomalaisen mitta-asteikon mukaan aikaisin ja toi tullessaan taas vipinää kaupunkiin, joka toisaalta ei koskaan muutenkaan nukkunut saatikka olisi vaipunut jähmetyttävään talvihorrokseen. Aikainen ja lämmin kevät toi mukanaan toisenkin onnenonkijan kotimaastaan Suomesta. Joitakin vuosia parinkympin paremmalle puolelle ikävuosiaan laskeskellut ja nuoruuden voimaa puhkunut Ronny Raajahaara oli kotoisin pohjoisen Oulusta ja oli Tuomaan tavoin lähtenyt maailmalle etsimään vielä löytämätöntä onneaan. Ronnyn viilettävä reissu olisi voinut olla Tuomaan vastaavanlaisen retken toisinto, tosin vain sillä erotuksella, että Ronny oli matkannut reilaajan lipulla Hampuriin ensin Oulusta junalla Turkuun ja sieltä Ruotsin läpi Tanskanmaalle ja lopulta kolkutellut kiskoilla kohti suomalaisten hyvin tuntemaa hansakaupunkia. Kohtalo toi kuin ihmeen kaupalla miehet yhteen toisistaan kuitenkin vielä mitään tietämättä, sillä pitkän taipaleen tehnyt ja reissaamisesta uupunut Ronnykin oli sattumoisin majoittunut samaan yleiseen yömajaan edellisenä iltana ja istui nyt sikeästi nukutun yön jäljiltä halvan ja köyhänoloisen aamiaispöydän ääressä siemaillen laihaa kahvia ja järsien sitkeää ja kaikesta päätellen jo päivän vanhaa voisarvea. Kevät oli ilmiselvästi houkutellut kaupunkiin lisää maailman ihmeitä koluavia reppumatkailijoita, jotka äänekkäästi olivat kansoittaneet hostellin muutamien neliöiden laajuisen aamiaishuoneen ääriään myöten täyteen.