Keskustelu teleaparaattien välityksellä oli polkaistu käyntiin tahtoipa Eikka sitä tai ei. Kohteliaana kunnon kotikasvatuksen saaneena herrasmiehenä soittoon kuin soittoon aina vastattiin ja epämieluisatkin tapaukset hoidettiin tyylipuhtaasti joko kiireyttään valittaen tai tietämättömyyttään uskotellen. Lorvi oli saava osakseen kroonisesta ajanpuutteesta kärsivän ja käänteissään kiireisen liikemiehen perusselityksen pian alkavasta palaverista tai jostakin muusta täysin keksitystä syystä. Miten nopeasti sitä ihmismielen aivosopukoissa ajatukset kulkevatkaan, pohti Eino, kun yhdessä salamannopeassa silmänräpäystäkin äkäisemmässä ja kaikkien ajanmittausvälineiden mahdollisuuksien saavuttamattomissa päässä pyörähti kaksi tai kolmekin hyvää vastauskandidaattia ilmeisen odottamattomalle soittajalle. Päivä oli alkanut ihan kohtuullisen hyvin ja nyt kaikki merkit näyttivät positiivisesti vihreää, että se päivä myös jatkuisi näin auvoisena kuin oli alkanutkin. Toviakaan ei ollut ehtinyt kulua, kun teletorven toisesta päästä kuului taas hieman narisevan tuntuinen nasaaliääni.

- No sanotaan nyt ensin hyvät uudet vuodet!

Eino kiitteli hyvien uusien vuosien toivotuksista, joita ei ollutkaan vielä liian montaa ehtinyt saada, vaan eipä ollut vuosikaan ehtinyt vielä aikaa kuluttaa kuin sellaiset kolmekymmentäkuusi tuntia tai sinne päin. Lyhytsanainen liikemiesvastaus yhdistettynä reippaasta kävelyaskeltamisesta kantautuvaan hengityksen tihentyneeseen pumppaustahtiin antoi kuulijapään ymmärtää, ettei kalliinpuoleista aikaa ollut hukattavaksi tarpeettomaan jaaritukseen. Lorvi jatkoi nopeammalla nenä-äänellään kuin antaakseen mielikuvan, että kiireyden yskä oli ymmärretty ja ettei puheenpartta tulisi riittämään kuin korkeintaan muutaman lauseen verran enää.

- Oot siis stadissa? Mites on, käviskös lounas?

Se oli hyvä yritys Lorvilta saada joku rahoittamaan päivän ehkä ainoa lämmin ateria täyttämään muutenkin ennestään langanlaihan miehen nälästä kurnivaa vatsaa. Eino huokaisi kuvainnollisesti helpotuksesta, sillä nythän hänen ei tarvinnut keksiä valkoista valhetta vaan pyytämättä jääneestä ex tempore -toveruudesta saattoi kieltäytyä ihka oikealla syyllä. Valheet olivat jotain sellaista, jota Eino vältti viimeiseen asti eikä Lorvi tehnyt poikkeusta hänen kultaiseen elämänohjeeseen. Nopeasti Eikka sitten selittikin juuri pöllähtäneensä kuin kuumat pullat uunista ulos kaupungin kaduille lounasaherruksen jäljiltä ja oli nyt kengänkärkeä toisen eteen laittaen kiiruhtamassa, ja tällä kertaa aivan oikeasti, seuraavaan kohteeseensa. Todellisuudessa sinnekään ei ollut sovittuna mitään kuolemanvakavaa ajankohtaa, mutta juuri nyt vatsa täytenä Eikalla ei ollut puheluhaluja, joten miehet päättivät maailmanhistorian toiseksi lyhyemmäksi jääneen teledialoginsa viileän puolivirallisesti muina miehinä toisilleen hyvää päivänjatkoa toivotellen.