Kuntalaisten metsäosuuskunta polkaistiin pystyyn uskomattoman nopealla aikataululla ja ennennäkemättömällä vauhdilla. Ensi töikseen osuuskunnan nimittämä valtuuskunta tai oikeammin työvaliokunta tai jos näitä kuntia nyt halutaan luetella edes hiukkasen vähemmän, niin nimitettäköön tuota pienestä ryhmästä osuuskunnan jäseniä koostunutta yhteenliittymää vaikkapa vain työryhmäksi, lähestyi johtaja Besmerbergiä, joka oli ennättänyt jo palata takaisin pääkaupungin vilinään käytyään turhaan asioimassa Löysäisten kunnanviraston rakennusosastolla kaavoitusasioillaan. Ymmärrettävistä syistä pamppu oli lievästi sanottuna harmissaan ensinnäkin isosta taloudellisesta ja rahallisesta menetyksestään ja toisekseen toteuttamattomista unelmabisneksistään, joita hän oli suunnitellut toteuttavansa talven ajan. Nyt hänellä oli kädessään hyödytön kauppakirja ja omistusoikeus arvottomiin maakaistaleisiin jossakin kaukana Satakunnan keskiössä. Kukaan ei olisi palstoja enää huolinut eikä Besmerbergillä ollut niille käytännöllisesti katsoen mitään käyttöä. Mies suoraan sanottuna kihisi ja puhisi kiukusta ja pohti päänsä puhki, mitä moisella omaisuusmassalla nyt tekisi. Kaupaksi sitä ei oikein voinut laittaa, kun uusi omistajakaan ei olisi tonteilla tehnyt muuta kuin käyttänyt ehkäpä vain ulkoilemiseen tai metsässä samoiluun.

Valtuutettu työryhmä sen sijaan otti heti valtuudet saatuaan yhteyttä kunnan uuteen tulokkaaseen ja asukkaaseen Tuomas Mällijärveen, nuoreen kaupparatsuun, joka oli kunnostautunut kiinteistökauppiaana ja nyt myös eräänlaisena tonttikeinottelijana. Jälkimmäinen ilmaisu toisaalta oli ehkä vähän liian ronski eikä tehnyt oikeutta nuorelle liikemiehellemme, sillä eihän ystävämme Tuomas nyt sentään mikään keinottelija ollut sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan paremminkin opportunisti, joka vain helposti haistoi mehevät liiketoimet ja teki kauppaa periaatteessa vaikka kauluspaidastaan aivan niin kuin kuka tahansa kunnon kauppamies olisi tehnyt. Tuomaan matkapuhelin soida kilahti yhtenä iltapäivänä ja mies totta kai vastasi soittoon, vaikka ei pelkästä älypuhelimensa muutaman tuuman kokoisella näytöllä keikkuneesta numerosta vielä tiennytkään, kuka oli ottamassa häneen yhteyttä. Osuuskunnan valtuuttaman työryhmän yksi jäsenistä siellä soitteli ja tiedusteli Tuomaalta liikemies Besmerbergin yhteystietoja ja etupäässä puhelinnumeroa, jotta olisivat voineet soittaa tälle tonttikauppoihin liittyvissä asioissa. Tuomas kiinnostui oitis kuultuaan, että kuumiksi käyneet metsäpalstat olivat taas tai tarkalleen ottaen yhä puheenaiheina, ja tottahan hän tontit ostaneen asiakkaansa tiedot antoi empimättä etenkin, kun kuuli, että osuuskunta oli tarjoutumassa ostamaan nopeasti arvonsa menettäneet tontit. Ystävänsä Besmerberg voisi näin saada edes vähän rahojaan takaisin hankkimistaan maista ja välitkin Tuomaan kanssa säilyisivät, vaikka eipä tuo herra liikemies nyt millään muodoin mitenkään vihoissaan nuorelle klopille ollut. Eihän kumpikaan heistä voinut ennalta aavistaa, minkälaisia maankäyttöä rajoittavia päätöksiä kunta olisi tehnyt.