Koskenlaskija - osa 107

Vielä allekirjoittamaton työsopimuspaperi roikkui Einon jännityksestä hikoilleiden sormien välistä miehen empiessä iltapäivän ensimmäisinä tunteina nopeasti syntynyttä tilannetta. Koskaan aiemmin hän ei ollut syöksynyt näin paljon elämäänsä mullistavaan sopimukseen näin lyhyessä ajassa, ja nyt hän oli istunut tuskin vielä kahta tuntiakaan lähes tuntemattoman kunnanjohtajan huoneessa ja vielä tuntemattomammassa kunnassa. Toisaalta kun hän puntaroi nykyisiä vaihtoehtojaan, ne olivat kovin vähäiset ja ennen kaikkea pääkaupungissa erityisesti asumiskustannuksiltaan kalliit. Työttömällä miehellä ei käytännössä ollut säännöllisiä tuloja eivätkä aiemmin syksyllä firman myynnistä saadut rahatkaan olisi ikuisuuksia riittäneet. Toisekseen Eino koki olonsa ajoittain yksinäiseksi ja tyhjäksi. Toimettoman flegmaattiset päivät tuntuivat aluksi mukavilta, mutta olivat nopeasti alkaneet kyllästyttää ennen niin meneväistä ja energistä hemmoa, joka kaipasi jatkuvasti jotain tekemistä torjuakseen tylsistymistään. Eipä tainnut Eikalla olla mitään menetettävääkään, vaikka olisi nimensä rustannutkin paperiin. Toimenkuvasta päätellen kyseessä ei ollut järin kaksinen saatikka vaativa tehtävä, joten hän selviäisi siitä kyllä kunnialla ja vieläpä hyvin suurella todennäköisyydellä. Vaan vielä piti ennen sopimuksen allekirjoittamista selvittää, mitä koskien laskeminen oikeasti tarkoitti, jos se ei tarkoittanut pärskähtelevän kosken laskemista keksi käsissä pyörivällä tukilla seisoen. Kunnanjohtaja Latavala-aho pääsi nyt oikein elementtiinsä, kun hän sai alkaa selittää, mitä koskenlaskija teki ja miksi sellainen kummallinen virka oli kuntaan hankittu.

- Katsopas, ystäväni... Niin, saanhan kutsua sinua etunimellä?

Eino ilmehti myöntäväiseen tyyliin mitään ääneen sanomatta ja antoi naamaliikkeillään elehtien ja päätään keinutellen ymmärtää, että kyllä se sinuttelu nyt jo tässä vaiheessa tuttavuutta vain passasi vallan hyvin. Dirikka jatkoi kiehtovaa selitystään ja kertoi, miten hän oli eräänä myrskyisenä iltana uusia Euroopan parlamentin papereita lukiessaan sattumoisin löytänyt eräästä unionin direktiivistä lyhyen, mutta sitäkin tärkeämmän säädöksen. Siinä vaadittiin yli kymmenen kosken hallintokunnalle erillinen koskenlaskijan virka, jonka tehtävänä oli laskea koskien määrä vähintään kerran vuodessa ja raportoida tämä tärkeä natura-alueen luku jonnekin unionin tilastokeskuksen syövereihin. Eikka pyöritteli silmiään ja mietti itsekseen, että olihan sen unioni hölmömpiäkin säädöksiä suoltanut, joten miksi tämäkään ei häntä lainkaan yllättänyt. Kuntapamppu jatkoi lähes suurena salaisuutena pitämäänsä paljastusta ja silmät kiiluen kertoi, miten parasta tuossa säädöksessä oli unionin myöntämä avustustuki toimen palkkakustannuksiin. Säädetty oli nimittäin niin, että jos kunnan verotulot olivat kovin alhaiset, se sai niitä kuuluisia EU-tukia tehtävän täyttämiseksi. Tämä tällainenhan sopi vallan mainiosti pienelle ja muutenkin työpaikkaköyhälle kunnalle, joka sai tällä tavoin edes yhden kipeästi kaivatun veronmaksajan lisää. Ja koskiahan Löysäisissä riitti laskettavaksi useammallekin päivälle.

Julkaistu keskiviikkona 29.5.2013 klo 17:02 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 106
Seuraava
Koskenlaskija - osa 108
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä