Koskenlaskija - osa 28

Päätään nostamatta tai utelijaan sen enempää huomiota kiinnittämättä vaivaantuneen oloinen Ronny vain urahti matalalla äänellä, kun Tuomas kysyi ensi alkuun varovaisesti Lontoon kielellä, olisiko tyhjyyttään pullottanut tuolipaikka kenties vapaa istahdettavaksi. Ronny oli Saksinmaassa elämänsä ensimmäistä kertaa eikä tiennyt Germaanian kielestä tuon sinitaivaallista, joten sitä olisi ollutkin turha tarjota tälle kielipuolelle. Imperiumin murre häneltä sentään sujui jotenkuten, ja olihan hän sitä tankannut peruskoulussa jo useita vuosia vaikkakin varttia vaille kehnoin lopputuloksin. Tumma miehenalku oli oudossa maassa jännittyneenä ja kaikesta ennen kokemattomasta varpaillaan eikä justiinsa nyt ollut millään juttutuulella ja veti mustetuoksunsa jo aikoja sitten haihduttaneen tabloidinsa lähemmäs nenänpäätänsä peittäen kasvonsa tulijan ulottumattomiin. Tuomas ymmärsi murahduksen myönteiseksi, istuutui jakkaralle asettaen samalla aamiaissettinsä pöydälle ja hörppäsi kulauksen kahvintapaista kurkkuunsa. Ensimmäinen nielaus oli mennä väärään kurkkuun, kun hän huomasi edessään istuvan miehen lukevan supisuomalaista metrolehteä. Siinä siis istua köllötteli maanmies aivan vastapäätä mitään sanomatta. Melkoisen hämmennyksen vallassa Tuomas mietti hetken, että mitenkä nyt tuota pitäisi lähestyä vai pitäisikö koko tuiki tuntematon tyyppi jättää omaan arvoonsa. Toisaalta vieras ei näyttänyt lainkaan pelottavalta vaan paremminkin suurin piirtein jopa samanikäiseltä kuin Tuomas itsekin, joten hän rohkaisi tiedonhaluisen mielensä ja avasi äskettäin kurkkuun kumotusta kahvista vapautuneen suunsa kajauttaen varovasti ilmaan vienon kysymyksen.

- Hei kuule! Tuutsä Suomesta?

Tuomas esitti viattoman utelun ventovieraalle, joka siinä samassa laski rahisevan lehtensä alas ja nosti katseensa ylemmäksi. Ruskeat silmät kiilsivät katossa valaisseen loisteputken hehkussa ja ryhtyivät tarkastelemaan puhuttelijaa ja sangen hämmästynyt ilme kertoi miehen yllättyneen melkoisesti. Hetki siinä meni ennen kuin Ronny sai sanan suustaan, vaikka suu olikin jo vähänlaisesti avautunut valmiiksi vastaukseen, jonka sanoitusta hän halusi vielä miettiä, sillä hän ei tietenkään osannut odottaa kuulevansa suomikieltä vieraassa ympäristössä. Epäilevä hiljainen ääni vastasi myöntävästi pitkäksi venyneen minuutin jälkeen vastapuolen kysymykseen ja jännittynyt tilanne silminnähtävästi laukesi, ja joku ulkopuolinen tapahtumia seurannut tarkkailija olisi voinut nähdä miesten hartioiden rentoutuneen ja laskeutuneen sentillä tai parilla korvalehdiltä jotakuinkin normaaliin positioonsa. Tuomas ilahtui, sillä puoli vuotta lähes ummikkona uudessa maassa ja perin oudossa bierstube-kulttuurissa oli kieltämättä tehnyt ennen niin eläväisestä pojannulikasta vähän kerrassaan hiljaisemman ja eleissään varovaisemman. Mutta nyt hänestä taas tuntui, että elämä alkoi virrata adrenaliinin avaamissa suonissa, kun hän saisi pitkästä aikaa kuulla suomen kieltä ja kenties jotain uutisiakin kotimaastaan, jollaisia hän tosin ei ollut ehtinyt paljon kaipaamaan.

Julkaistu torstaina 7.2.2013 klo 17:41 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 27
Seuraava
Koskenlaskija - osa 29
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä