Salaperäinen delegaatio kierteli Tuomaan asiantuntevassa ohjauksessa kamarista toiseen ja tutki kyltymättömällä huolellisuudella pienetkin nyanssit esittäen samalla liudan kysymyksiä, joihin aina niin sanavalmis argentiinalaistunut suomalaisperäinen, vaalea myyntitykki tulitti täsmällisen vastauksen ennen kuin kysyjän listerine-tuoksuinen hengähdys oli ehtinyt haihtua taivaan tuuliin lähi-ilmapiiristä. Kierroksen päätteeksi kumma seurue pysäköityi avaraan parkettipäällysteiseen, tosin kalustamattomaan ja matottomaan eteisaulaan kertaamaan näkemäänsä, johon myhäilevistä ilmeistä päättäen ostajaosapuoli oli sangen tyytyväinen. Lakimies loi syvästi seisahtuneen katseen apunäkönsä linssien läpi ja kohotti kättään vähän lantion yläpuolelle luisevat sormet oikosenaan kuin merkiksi Tuomaalle, että tämän tulisi hetkeksi jäädä niille sijoilleen siksi aikaa kun isäntä toisaalla neuvottelisi juristinsa kanssa ostoaikeista. Haudanhiljainen supina aulan toisessa kulmassa käytiin Tuomaalle entuudestaan tuntemattomalla kielellä, jota hän toisaalta ei kunnolla edes kuullut, mutta arvelin korvia höristellen kuulemistaan hajasanoista sen olleen jotain keskieurooppalaista latinanperäistä germaanista alkukieltä. Kohta yleisestä syyttäjästäkin hyvin käynyt pikkumies kääntyi ja astui Tuomaan eteen ja kertoi isäntänsä päätöksen. Asuintaloa ostamassa olleella ja kalliilta partavedeltä tuoksuvalla don Brunogallolla oli nuorelle miehelle vastustamaton ehdotus tai kuten näissä piireissä, ainakin elokuvien mukaan, tapana oli, teki vanhempi herrasmies tarjouksen, josta ei olisi voinut, tai pikemminkin saanut, kieltäytyä. Sillä kertaa Tuomas ei saanut tavanomaisesta kaupankäynnistä poiketen ostajan nimikirjoitusta lähestulkoon varmana kauppana pitämäänsä sopimukseen vaan hän saikin sen sijaan kutsun saapua seuraavana sunnuntaina lounaalle Brunogallon kotitalolle kukaties jatkoneuvotteluja varten. Ristiriitaisia ajatuksia herättänyt ehdotus tuli Tuomaalle yllätyksenä, mutta hän totta kai hyväksyi tarjouksen, koskapa italiaanon kutsusta ei todellisuudessa voinut kieltäytyä, ja hän odotti tulevaa sunnuntaita osin kärsimättömästi, osin uteliaisuudesta pakahtuen, ja tulihan se kaivattu sapattipäivä sieltä vastaan aikanaan. Italialaissyntyiseksi pohataksi estimoimansa tuleva asiakas oli lähettänyt Tuomaan kotiovelle mustan auton kuljettajineen, joten ainakin alku näytti lupaavalta, ja koko näytelmä oli kuin jostain kummisedän filmistä. Kiiltäväksi puleerattu musta Bentley säihkyi sunnuntaiauringon kilossa jokaisessa kadunkulmassa purjehtiessaan tasaisesti Buenos Airesin läpi ja kaartoi jonkin matkaa taitettuaan kohti hienostokaupunginosaa, jossa kaikki paikalliset silmäätekevät, äkkirikastuneet ja muuten tärkeät vipit omistivat pikkuisia kaupunkikartanoitaan ja palatsimaisia huviloitaan. Mainittavan pituisen lehtipuukujan jälkeen eteen avautui jyhkeä kolmikerroksinen suuri tiiliverhoiltu päärakennus, jonka komean portaalin eteen hiljaisen hyrinän saattelema pikkulimusiini pysähtyi. Koppalakkinen ja kaikkiaan kovin ilmeetön kuljettaja univormussaan nousi säntillisesti etupenkiltä, kiersi arvokkaan rauhallisin askelin kaaran takakautta ja ojensi kätensä avaten takaoven Tuomaalle. Hämmästyneet kuvavastaanottimet otsan alapuolella tutkivat tarkasti uutta ennennäkemätöntä ympäristöä ja ennen kaikkea silmien eteen kohonnutta kookasta kivilinnaa. Tuomas astui ulos hienorakeisen vaalean sepelin peittämälle etupihalle, jonne hänelle entuudestaan tuttu oikeusoppinut juristi oli tullut häntä vastaan. Linjakkaasti tummaan liivipukuun pukeutunut Torrellini toivotti muhkean solmion pullottaessa kaulalla vieraan tervetulleeksi isäntänsä Brunogallon vaatimattomaan majaan ja pyysi tätä seuraamaan häntä sisään rakennukseen. Eteissalissa hovimestarin asuun verhoutunut puolikalju harmaa mies otti Tuomaan kevyen päällystakin hoteisiinsa, ja kaksikko jatkoi matkaa talon kirjastolta näyttäneeseen tupakkahuoneeseen.