Riskinkokoinen kuljettaja kapusi koppalakkeineen ja univormuliiveineen takaisin pyöreän ratin taakse ja parimetrinen sivuovi liukui hitaasti kiinni tuhahtaen lopuksi topakkaan säppiin. Bussi peruutti kiirehtimättä seinästä katsottuna vinottaiselta laiturilta kellarikerroksen läpi kiertäneelle ajoradalle, jossa se ensin nytkähtäen pysähtyi peruutusvaihteen vaihtamiseksi ykköselle ja otti sitten vauhtia eteenpäin kulkemistaan varten. Oranssinvärisellä vauhtiraidalla kyljistään tarroitettu, yleisväritykseltään valkoinen ja edellisen vuoron kuraroiskeista vastikään pesty auto kiersi odotushallin päädyn ympäri ja kiemurrellen nousi liuskaa pitkin ylös katutasolle, jossa orastava aamun kajo tervehti maan pinnalle pulpahtaneita onnikkaturisteja näitten mykiöiden läpi valonherkälle verkkokalvolle. Reitti kulki läpi hiljaisen pääkaupungin pääväylien kohti lentokenttää, josta se kaartoi tyhjien pysäkkien kautta ja monien mutkien jälkeen takaisin etelään ja sieltä vihdoin lähes suorinta tietä Huittisiin. Muutaman aution pysäkkikoukkauksen jälkeen linjuri saapui kahden tunnin reissaamisen jälkeen makeista yöunistaan heränneeseen Forssan hevospitäjään, jossa kyytiin kiipesi lisää matkustajia nopean, vain noin viiden minuutin pysäkillä olon aikana. Ensimmäisenä sisäänastunut tulokas oli vanhalta leskirouvalta näyttänyt naishenkilö, joka isosta rahamassistaan maksoi matkalipun nykymittapuun mukaan vanhanaikaisesti mummoilla eli käteisellä Euroopan valuutalla. Seuraavaksi sisään pyrki keski-ikäiseltä vaikuttanut laiha, koristautumaton ja ehkä vähän harmaakin nainen, joka oli pukeutunut jokseenkin huomiota herättämättä tuiki tavalliseen arjelliseen pitkään takkiin ja sen alta ulottaneeseen hameeseen. Eino arvioi tämän totisella kasvonilmeellä varustetun esterin kansakoulunopettajattareksi tai sitten kunnan kirjastonhoitajaksi, mutta jätti kanssakulkeneet ihmiset nopeasti omiin oloihinsa eikä niihin sitten enää sen enempää kiinnittänyt huomiotaan. Linjabiili starttasi taas matkaan ja kierteli pienen kaupungin kurvikkaita katuja, joille oli ilmiselvästi alkanut kerääntyä jo notkeaa elämää kahdeksan aikoihin aamutuimaan. Melko tarkalleen kuudenkymmenen minuutin eli tasan lausuttuna tunnin vakaan ajamisen jälkeen maanteitä hotkien niellyt dösä poikkesi hullun miehen Huittisiin, jossa se taas viivähti vain vaivaiset kymmenisen minuuttia ottaen samalla kyytiin yhä vain lisää matkantekijöitä, joista suurin osa oli liikkeellä yksin tein ja niin muodoin hakivat jokainen yksilöllisen paikkansa pitkän penkkikäytävän varrelta. Bussi iski taas tietä ja käänsi tylpän keulansa kohti seuraavia määränpäitä eli joitain pikkukyliä ja taajamia matkan varrella. Ikkunat olivat jo jonkin aikaa näytelleet kauniita maalaismaisemia molemmin puolin Pohjanmaan valtatietä numero neljäkymmentäneljä. Ohikiitänyt maasto ei ollut vielä kevään ensimmäisinä päivinä kuoriutunut kunnolla talviturkistaan ja lehtipuut, jotka enimmäkseen olivat kapearunkoisia valkomustaläiskäisiä koivuja, sojottivat harmaina ja ilman lehtiä tien pientareen reunoilla. Jokunen kuusipuu sentään yritti vihreillä havuilla värittää muuten niin kolkon näköisiä näkymiä. Milloin vastaan tuli jokin aukea, oli sen ruohomatto harmaan ja ruskean välimaastossa kylpenyt pörrötukkaa muistuttanut epäsiisti takapihan raihnainen krassi. Kevätauringon lämpö oli sentään sulattanut lumet kaikkialta ja luonto yritti kaikin voimin puhjeta parhaimpiinsa. Kilometrit harmaalla maantiellä etenivät reipasta vauhtia ja melko lailla suora taipale alkoi nukuttaa liian aikaisin herännyttä Einoa, joka alkoi päätään nyökäillen pilkkiä bussin kumisten renkaiden synnyttämän tasaisen hyrinän tuudittamana. Nukahtamispisteeseen vaipumassa ollut mies jaksoi vaivoin pitää silmänsä edes viiruillaan ja yritti sitkeästi taistella nukkumattia vastaan, vaikka torkkuminen istualtaan oli epäkäytännöllisen hankalaa ahtaassa penkkienvälisessä reviirissä, jossa myös jalkatilakin oli niin sanotusti kortilla eli vähäistäkin vähäisempi. Unelias bussimatkaaja säpsähti, kun kattoon kiinnitetyistä kaiuttimista kantautui ensin napakka rasahdus ja heti sen perään mäikyi informatiivinen kuulutus matalalla miehen äänellä. Kaiutus kertoi auton saapuvan kohtapuoliin Löysäisiin, ja juuri tuo kunnan nimestä johdettu taikasana sai Einoon taas virtaa eikä uneliaisuudesta ollut enää tietoakaan. Perille tultiin aikataulun mukaisesti eli tunti Huittisten jälkeen, ja linjuri kaartoi idyllisen kauppalan keskustaan, joka Einon yllätykseksi oli kohtuullisen vilkas, vaikka pienikokoinen olikin.