Lopulta Eino antoi katseensa kiertää tummanmustassa ihmismeressä salin puolella ja nosti viimein mikrofonin huuliensa lähettyville. Alkuun typertynyt ja yllätyksekseen vaalivoittajaksi huudettu puhuja ei tahtonut saada sanaa suustaan, mutta rohkaisi mielensä ja toivotti hilpeälle kansalle ensin hyvää iltaa omastakin puolesta. Lausahdus ei saanut yleisössä mitään mainittavaa aikaiseksi, ja Eino jatkoi kiittämällä hänelle osoitetusta luottamuksesta. Hetipä mies ehätti myös muistuttamaan, ettei hän ollut oikeastaan mitään kunnallisjohtaja-ainesta, vaikka vielä vuosi sitten olikin ollut menestyvä yritysjohtaja. Lyhyen puheen jälkeen sali räjähti taas melkoisiin taputuksiin, kun nahkapäällysteiset kämmenet löivät yhteen mitään johdettua rytmiä noudattamatta. Huumaa kesti taas jonkun aikaa, kunnes lavalla alkoi liikehdintä. Salin ihmiset seurasivat tarkkaavaisesti lavan tapahtumia ja hiljainen puheen supina rikkoi täydellisen vaitonaisuuden. Kuntapomo Latvala-aho otti edellisen puhujan ruumiinlämmöstä kuumentuneen mikrofonin Einon kädestä ja napautti etusormellaan sen paksuhkoista metallilangoista punottuun verkkoon tunnustellakseen kuuluvuutta ja kajautti muutaman kerran ne tavanomaiset yksi kaksi lukemat ämyreihin. Taas laskeutui hiljaisuus betoniseen rakennukseen ja väki jäi odottamaan seuraavaa näytöstä. Kunnanisä piti lyhyen kiitospuheen ja toivotti Einolle menestystä tehtävässä. Puheet olivat tässä vaiheessa jo sitä luokkaa aivan kuin Eikan valinta kunnanjohtajan tehtävään olisi ollut sillä selvä. Toisaalta, Löysäisten asukkaat näyttivät olleen kaikin puolin yksimielisiä Einon valinnasta, joten mahdollinen vaali olisi ollut pelkkä muodollisuus. Ilta jatkui vielä Eikan tenttaamisella, kun kyläläiset halusivat tietää miehestä kaiken mahdollisen samaan tapaan kuin ehdokkailla yleensä muutenkin oli tapana itseään markkinoida. Tämä ilta tosin erosi siinä, että vaaleihin valmistautuneet esittelivät itseään oma-aloitteisesti kun taas Eino joutui tilanteeseen tahtomattaan.