Jälleen kerran yhtenä iltana sitten kunnantalon sentään kohtuullisen tilavaan auditorioon oli ahtautunut toistasataa uteliasta asukasta eli melkein koko tienoon populaatio. Osa yleisöstä joutui seisomaan salin molemmilla reunoilla loivasti alas kateederille leveillä porrasaskelmilla laskeutuvilla käytävillä alkuaan vain noin sadalle istujalle tarkoitetussa tilassa, jonka rakennuspiirustuksiin merkitty henkilömäärä ylitti hetkellisesti sallitun enimmäismäärän ja josta paikalla ollut valpas paloviranomainen aiheellisesti ja virkaansa antaumuksella tehden huomautti, mutta joutui paikalla olleiden tiedonjanoisten vastalauseiden vuoksi vaikenemaan sinänsä asiallisesta aiheesta. Eikka seisoi puhujakorokkeen vieressä jököttäneen pitkin pöydän takana ja odotteli rauhallisen kärsivällisesti, että väki pääsi sisään ja että hallin ovet lakkasivat käymästä ainakin enimmäkseen. Tuore ja vasta vain noin puolisen vuotta virkaa tehnyt koskenlaskija oli alkanut tulla tutuksi kuntalaisille, ja olihan tämä tilaisuus jo toinen, jossa Eino pääsi ääneen. Nyt miehellä oli kerrottavanaan uusia suunnitelmia, ja hän ehdotti, että kunnan asukkaat perustavat yhteistuumin osuuskunnan, joka ostaa rakennuskiellon alaisiksi langenneet ja sitä myöten siis lähes arvottomiksi muuttuneet metsätonttipalstat epäonniselta liikemies Besmerbergiltä. Tällä tavoin metsäomaisuus palaisi jälleen kunnan hallintaan etenkin, kun palstansa jo myyneet eivät olleet lainkaan halukkaita palauttamaan mielestään hyvistä kaupoista saatuja rahojaan ja miksi olisivatkaan purkaneet tonttikauppoja, sehän olisi ollut entisille omistajille melkoinen tappio. Tonttien arvo oli laskenut olemattomiin ja mitäpä sellaisilla maaomaisuuksilla kukaan enää teki yhtään mitään. Eino ymmärsi nämä tosiseikat ja siksipä hänen ajatuksissaan oli tuo osuuskunta, johon useampi sai osallistua osuuspääomallaan. Toisaalta metsämaiden arvot olivat hiljattain tehdyllä hallinnollisella päätöksellä toden totta pudonneet niin alhaisiksi, että tulevalla osuustoiminnallisella kokoonpanolla olisi kohta varaa hankkia ne omistuksiinsa. Perustava kokous oli kovasti yksimielinen ja vähitellen suureen kansansuosioon nousseen Einon ehdottama toimielin päätettiin perustaa raikuvin suosionosoituksin. Eipä tainnut tilaisuudessa olla paikalla yhtään sellaista henkilöä, joka ei olisi raapustanut puumerkkiään perustamisasiakirjaan ja samalla maksanut osuusmaksuna jonkusen kymmenen euroa tulevan osuuskunnan kassaan. Samalla kertaa valittiin arvovaltainen edustajisto, sillä jäsenmäärä nousi sen verran isoille lukemille, että tuollainen kollegio katsottiin tarpeelliseksi edustamaan suureksi paisunutta jäsenistöä. Tämän enempää kirjoittaja ei tule käymään läpi osuuskuntalain pykäliä säästääkseen lukijaa turhanpäiväisiltä yksityiskohdilta, joita tekstissä on jo muutenkin vilissyt aivan tarpeeksi. Todettakoon tässä vain, että metsämaaston hallinnoimiseksi tarkoitettu osuuskunta saatiin samana iltana pystyy mittavalla suosiolla ja Eino melkein kruunattiin Löysäisten kunnan suureksi sankariksi, vaikka ei mies moisesta tittelistä juuri mitään perustellut.