Eino kääntyi vielä kertaalleen päänsä herttaisesti kallistaneen Hulda-tätinsä puoleen ja jätti sydämelliset uudelleennäkemisen toivotukset siskonpojan vierailusta silminnähden ilahtuneelle muorille. Einon lähtöä ajan patinoimasta korkeakattoisesta kulttuurikodista olisi voinut kuvata lähes käänteisessä järjestyksessä sisääntuloon verrattuna kuitenkin sillä erolla, ettei vieterivetoista ovikelloa tässä vaiheessa enää soitettu. Ulkona oli vielä jonkin verran hämärän valoisaa, mutta hyvin pian kaupunkimaisemat muuttuisivat valottoman harmaiksi ja lopulta yön pimeydeksi. Kyläilystä yhä vähän hämmentynyt mieshahmo käveli mietteissään verkkaisesti läheiselle raitiovaunupysäkille jääden sen suojiin odottamaan seuraavaa vaunua. Einon mieltä askarrutti Huldan puheeksi ottama koskenlaskija, ja hän tahtoi saada tietää lisää tuosta kummallisesta ammattinimikkeestä. Kellertävistä ja osin huulipunalla tuhrituista tupakantumpeista, nopeatempoisen elämän jättämistä kertakäyttöroskista ja likaisesta jäätyneestä lumesta nuhjuisen seisakkeen katoksen alle pysäköidyttyään sinisten iiristen silmäpari loi taaksepäin kallistuneen päänupin takakenoisessa asennossa etsivän katseen pienelle harmaalla taustalla mustia numeroita esittäneelle näyttölaitteelle, joka kieli seuraavan vuoron saapuvan aivan niillä minuuteilla tai tarkalleen arvioituna kolmen, odottavan kannalta kovin pitkän minuutin kuluttua. Pian kaupungin järjestämää joukkoliikennekyytiä odottanut tuleva raitiotiematkailija sai seuraa, kun hänen viereen parkkeerasi löysiin tekstiilihousuihin, halpaan tarjoustalon talvitakkiin, tiukkaan brändittömään tupsuvapaaseen pipoon ja tähän vuodenaikaan heppoisuudessaan jokseenkin sopimattomilta näyttäneisiin paksupohjaisiin huokeisiin lenkkareihin pukeutunut vanhempi mies, joka istahti kapealle vihermuoviselle istuimentapaiselle ja jäi siihen katse tapittaen tiirailemaan kadun tyhjää vastakkaista puolta ikään kuin odottaen sieltä kuuta nousevaa. Eino ei jäänyt tarkkailemaan vanhusta eikä ollut näkemästään moksiskaan ja muutenkin välinpitämättömänä ympärillään käynnissä olleista tapahtumista työnsi jääpuikoiksi kovettuneet sormensa ja viluiset kätensä takintaskuihin ja yritti turhaan venyttää matalaa takin kaulusta aina vain ylemmäs kohottaen samalla olkapäitään kohti korvia ikään kuin yrittäen näin lämmittää hartioiden väliin jäänyttä pallomaista kovakalloista ulkonemaa. Ohuet nahkaiset ja vuorittomat hansikkaat eivät lämmittäneet etelän muutamassa pakkasasteessa, jotka aivan selvästi olivat alkaneet lisääntyä iltaa kohden jäähdyttäen ympäröivää pienoisilmastoa entisestään. Siellä täällä joku harppoi hätäisin askelin talvea pakoon joko pysäkkikatoksen takaa tai sitten toisella puolella elotonta katua, ja monille oli yhteistä kipeä korva tai ainakin näin Eino asian päätteli, kun yksi jos toinenkin piteli kättä kuuloelimen ulkoisen jatkeen päällä. Tai sitten se pieni pakkanen oli alkanut pureskella paljaita korvalehtiä ja tämä oli siitä seuraus. Ohikulkija yrittivät valmiiksi kylmillä käsillään suojata Suomenlahdelta vastaan puhaltavalta tuulenvireeltä helposti kylmettyviä rustolevyjen nipukoitaan, mutta oikeampi selitys taisi olla tärkeääkin tärkeämpi neuvonpito, jota käytiin radiopuhelintaajuuksilla ja jota ei tietenkään voinut hoitaa muulloin saatikka muualla. Etäämmältä alkoi kantautua vaimea tuttu kiskoilla vierivien pyörien metallinen kolina, kun näennäisen pitkään odotettu raitiovaunu vihdoin suvaitsi lähestyä kylmissään värjötteleviä matkustajia poimiakseen nämä miellyttävään lämpimään suojaansa.