Tapaaminen kunnanjohtaja Latvala-ahon kanssa päättyi iltapäivällä kestettyään parisen tuntia. Miehet kättelivät kunnanviraston aulassa ja niin Eino jäi pitäjän keskustaan omilleen johtajan jatkettua virkatöitään vielä tarkalleen ja minuutilleen varttia yli kuuteentoista asti. Eikka lähti kiertelemään pienen kylän keskustaa, jonka tutkimiseen tosin ei saanut kulumaan aikaa edes puolta tuntia ja aikansa siinä edestakaisin raitilla tyhjäntoimittajana maleksittuaan hän päätyi lopulta karun pelkistetylle bussipysäkille, joka ei ollut muuta kuin kahden maasta korotetun laiturin tyhjä tontti. Molemman laiturin päässä oli bussipysäkkiä osoittava liikennemerkki, ja mies paineli tutkimaan tolpan varteen kiinnitettyjä aikatauluja. Utelias nenä kuvainnollisesti liimautui kiinni auringon ultraviolettivalon kellertämään aikataululäpyskään, kun Eikka tutki lähteviä vuoroja. Matkamiehen oli vielä jatkettava naapurikaupunkiin Kankaanpäähän, missä häntä odotti netissä varaamansa hotellihuone viikonlopun yöpymistä varten. Eihän sitä nyt takaisin passannut heti lähteä, kun näin kauas oli jo päässyt, joten siinäpä sitä sitten matkalainen tavaili kerrassaan helppolukuista lähtölistaa, jossa oli lueteltu pysäkiltä lähtevät pika- ja paikallisvuorot eri puolille valtakuntaa. Eipä Löysäistä tosin kovin moneen suuntaan päässyt, joten valinta kävi paperia tulkinneelle kulkijalle entistäkin helpommaksi. Ilmeni sitten lopulta niin, että Kankaanpäähän ajoi arkisin vuoroja puolen tunnin välein ja vieläpä sellainenkin asia noista kirjallisista tiedotteista kävi selville rannekellon aikaa siinä samalla vertaillen, että seuraava lähtö oli aivan kohtapuoliin eli noin vartin kuluttua. Einopa jäi siihen odottelemaan eikä aikaakaan, kun keskustan suunnasta kurvasi laiturille valkoiseksi värjätty paikallisliikenteen bussiauto, joka vain hetken joutokäynnillä viivähti pysäkillä noukkien Einon lisäksi muutaman muun paikalle odottamaan tulleen matkustavaisen. Lompakon sivutaskussa suoristunut entinen ryppyinen vitosen seteli pujahti linja-autonkuljettajan mustaan käsilaukkuun ja puolipalloa muistuttanut lipukekone sylkäisi lyhyen nappuloidensa hieronnan jälkeen piskuisen matkalipun ilman sen kummempia seremonioita, ja päätyi viimein Eikan odottavaan kouraan vaihtorahojen kera. Niin sitä sitten jatkettiin ihka uusi työsopimus taiteltuna viikonloppukassin pohjalle kohti naapuripitäjää jonkinasteiseen Satakunnan pääkaupunkiin tai ainakin näin Eikka tuon tulevaa kotikyläänsä isomman kaupungin mielsi. Matka Kankaanpäähän ei kestänyt kuin vaivaiset puolisen tuntia, ja Eikan takin sisätaskussa pitkään jouten ollut älykäs puhelinaparaatti sai heti perille päästyään vaativan tehtävän. Seuraavaksi piti nimittäin löytää reitti paikalliselta laaja-alaiselta linja-autoasemalta jo viikko sitten varattuun hotelliin, ja tuon reitin sai näppärän luurin karttasovellus pyöräyttää kapoiselle näytölle. Mutta onneksi reitti ei ollut kummoinenkaan, sillä hotelli löytyi vain muutaman korttelin päästä eteen avautuneen kauppatorin laidalta. Pitkä viikonloppu Satakunnan tuuheiden metsien siimeksessä oli alkanut ja mitä reissulla sitten seuraavaksi tapahtui on jäänyt vähän niin kuin hämärän peittoon, mutta se ei johtunut Einosta vaan kertojasta, joka ei enää tässä vaiheessa tahtonut jaksaa keskittyä sankarinsa vaiheisiin vaan jätti tämän tällä erää oman onnensa nojaan.