Argentiina oli ja on tietysti yhä edelleen turkasen kaukana maailman navaksi tarjotusta Euroopasta katsottuna. Talsittavaksi vallan liian pitkä välimatka ei ole estänyt mannereurooppalaisia asuttamasta tätäkin maailmankolkkaa, ja suosituksi siirtolaiskohteeksi maa on tullut eritoten saksalaisille nahkahousuille, italialaisille pastanpurijoille ja espanjalaisille paellanpaistajille. Syy moiseen muuttovirtaan onkin sitten aivan oma lukunsa, josta tällä kertaa ei kuulla tämän enempää, mutta sanottakoon väliin kuitenkin, että on joukkoon mahtunut muutama supisuomalainenkin uskalikko aikojen kuluessa. Yksi näistä lukemattomista maanmiehistämme oli seikkailija ja sittemmin menestynyt liikemies Tuomas Mällijärvi, joka kymmenisen vuotta aikaisemmin oli maailmanmatkojensa päätteeksi tai mistä sen tietää vaikka vain välietapiksi saapunut hyvistä ilmoistaan tunnettuun perin argentiinalaiseen pääkaupunkiin Buenos Airesiin. Kaikki sai alkunsa tietysti Tuomaanpojan syntymästä jossakin pudotuspajassa Kankaanpäässä tai ei ainakaan kovin kaukana niiltä kotikulmilta, mutta aivan niin kauas ajassa taaksepäin ei ole syytä katsettaan kohdistaa, ja miehen nykytilan kannalta ei ole nyt tärkeää tietää, milloin hänen isänsä silmäkulmassa pilkahti ja milloin hänen äitinsä immenkalvo tuli puhkaistua sotkuisin seurauksin, vaikka kieltämättä värikkäitä juonenkäänteitä tuokin aika eittämättä sisältää, mutta lähihistoriaa on sentään hyvä raottaa. Villi ja vitaali nuorimies Tuomas oli ahdistunut muinaispitäjä Kankaanpään toimeliaisuuksien pienuuteen ja muutti kompuroiden käydyn peruskoulun jälkeen pian muiden vapaiden maakuntalaisten tavoin kauas Helsinkiin mittaamattomien mahdollisuuksien äärelle. Niin vain kuitenkin kävi, että sieltä pääkaupungista käsin sekatyömiehen kirjavien palkkatöiden lomassa Tuomas teki uteliaana lukuisia ulkomaanmatkoja ensin lähiseuduille ja myöhemmin jo kauemmaksikin ja alkoi kohta tuntea Itämeren valkean neidonkin tavoitteilleen tuskastuttavan pieneksi. Tapahtumien kulun kannalta seurattuna on tässä välissä tärkeää tietää, että reilut kymmenen vuotta sitten mies päätti karistaa köyhät kotimaiset kissankullat niskoiltaan ja matkata Saksaan, joka oli eurooppalainen suurten kokoluokkien mahdollisuuksien maa vähän samaan tapaan kuin Ameriikan Yhdysvallat olivat ja miksei ole vieläkin jättimäisen rapakon toisella rannalla. Tuomaalle ei ollut ehtinyt kerääntyä sanottavaa omaisuutta, josta olisi pitänyt päästä vikkelästi eroon seikkailumatkan alkaessa ja ahtaan vuokrakämpänkin sai jätettyä helposti seuraaville kärsimättömästi kattoa päänsä päälle jonottaneille halukkaille, joten laivamatka Helsingin Vuosaaresta sai alkaa eräänä harmaana loppusyksyn arkena. Sinivalkoisin värein koristeltu matkustajarahtilaiva nosti aikanaan raskastekoisen rauta-ankkurinsa Hansaterminaalin edustalla ja puksutti itäisen meren yli kohdesatamaansa Travemündeen, joka oli monille suomalaisille Euroopan kävijöille tuttu laivaranta mantereelle astuttaessa. Perillä satamasta ei ollut kuin iso loikkaus vanhaan hansakaupunkiin Lyypekkiin, josta matkamiehemme hyppäsi Hampurin junaan jättäen taakseen kylmän Pohjolan tulevan talven tuiskut ja viimat. Rikotusta säästöpossusta ongitut niukat rahavarat olivat juuri ja juuri riittäneet lahden ylitykseen, mutta kiskovislaajalla oli matkattava jo pummilla. Kartalta vilkaistuna relatiivisen lyhyt rataosuus taittui hitaasti ja pätkittäin, kun matkaaja joutui tämän tästä jäämään liputta matkustamisesta milloin millekin pienelle asemantyngälle.