Ensimmäinen ostos Zalandosta

Nettiostaminen kasvattaa suosiotaan päivä päivältä. Internetiin avautuu samalla uusia verkkokauppoja, ja tätä nykyään verkosta voi ostaa käytännöllisesti katsoen mitä tahansa. Verkko-ostaminen on nykyaikaista postimyyntiä, jonka painettuihin kuvastoihin perustunut kukoistusaika syntyi viimeistään 1800-luvulla. Katalogit ovat vaihtuneet sähköisiksi nettisivuiksi, mutta muuten liiketoimintamalli on paljolti entisen kaltainen. Suomessa avautui hiljattain eurooppalaisen Zalando-muotiverkkokaupan sivusto, joka on suuri vaatteiden, laukkujen ja kenkien ostospaikka. Mieleenpainuvia televisiomainoksia ei ole voinut olla huomaamatta, ja kieltämättä ne ovat saaneet minutkin kiinnostumaan tarjonnasta. Käväisinkin pian ensimmäisten mainospätkien jälkeen tutustumassa tarjontaan ja valikoiman laajuus oli pieni yllätys. Kaiken lisäksi Zalandosta ostaminen on tehty erittäin helpoksi ja vaivattomaksi ja jopa niin houkuttelevaksi, että verkkokauppaan voi jäädä koukkuun. Juuri vaivattomuus ja ostamisen helppous ovat omalta osaltaan kasvattaneet verkkokaupan suosiota.

Kuva
Zalando

Tilasin jokin aikaa sitten Zaladon uutiskirjeen sähköpostiini ja sain samalla ensimmäisen viestin yhteydessä kymmenen euron alennuskoodin. Kaksi viikkoa sitten sunnuntaina selailin taas kevään uutuustuotteita ja löysin pian tyylikkäät keväthousut. Byysat olivat edulliset, ja sain niistä vielä kymmenen euroa alennusta aiemmin saapuneella alennuskoodilla. Jätin tilauksen ja maksoin sen kätevästi PayPal-tililtäni, jonne oli jäänyt muutama kymppi joutorahaa. Muutaman päivän kuluttua tiistaina sain sähköpostitse toimitusvahvistuksen ja tilaamani hynttyyt olivat matkalla Suomeen lahden toiselta puolelta Saksasta. Viestissä oli lisäksi linkki lähetyksen seuraamista varten netissä, joten ainakin informointi oli erittäin toimivaa tähän asti. Normaaliksi toimitusajaksi ilmoitettiin 4-6 päivää. Kävin muutaman kerran katsomassa lähetyksen tilannetta, ja totesin, että paketti oli saapunut muutamassa päivässä maahan. Jouduin odottamaan vielä nelisen päivää ennen kuin lopulta pääsin noutamaan lähetyksen. Kaikkiaan toimitukseen kului aikaa kuusi päivää eli lähetys saapui arvioidun ajan puitteissa.

Kävin hakemassa paketin lähikaupasta viime maanantaina. Pienen myymälän kassasyvennys suorastaa pursui erikokoisia pahvilaatikoita, joista varmaankin puolet tuli Zalandosta. Lähetykset oli helppo tunnistaa nettipuodin mainoksista laatikoiden kyljissä. Niin ikään puolet kassalle jonottaneista taisi olla minun lailla noutamassa lähetystään. Pökät oli hyvin pakattu reilun kokoiseen pahvilaatikkoon. Kotiin päästyäni luonnollisesti kokeilin housuja heti ylle, sillä vaatteiden ostaminen netistä voi joskus olla melkoista arpapeliä, mikäli ilmoitetut mitat eivät vastaakaan todellisuutta. Oma ostokseni onnistui kaikin puolin ja olin kaiken kaikkiaan tyytyväinen. Vaatteen koko oli oikea ja muutenkin kaupankäynti sujui ilman kommelluksia. Ainoastaan samaan aikaan alkanut alennusmyynti hieman kismitti, sillä housujen hinta oli lähetyksen aikana pudonnut puoleen. Toisaalta eipä alkuperäinen hintakaan ollut kovin korkea, ja alennusmyynneissä on aina se vaara, ettei omaa kokoa ole enää jäljellä. Pikkupettymystä lievensi kuitenkin pakkauksessa ollut uusi kymmenen euron alennuskoodi, joten seuraavaan ostokseen on taas tiedossa pieni porkkana.

Julkaistu Sundayna 3.2.2013 klo 9:44 avainsanoilla muoti, pukeutuminen ja shoppailu.

Edellinen
Kamera meni jumiin
Seuraava
Koskenlaskija - osa 25