Kamera meni jumiin

Uusi vuosi alkoi valokuvausharrastukseni kannalta epämiellyttävästi. Olin juuri ottanut kaksi valokuvaa sisätiloissa ja olin tapani mukaan sammuttamassa digipokkariani virtakytkimestä. Normaalisti ulostyöntynyt objektiivi olisi tässä vaiheessa vetäytynyt kameran sisuksiin, mutta tällä kertaa kamera antoi ennenkuulumattoman äänimerkin. Vilkaisin näyttöä, jolle oli ilmestynyt ennennäkemätön virheilmoitus:

Lens Error
Will shut down automatically
Restart Camera

Englanninkielinen viesti kertoi linssivirheestä. Lisäksi teksti antoi ymmärtää, että laite sammuu itsestään. Viimeinen rivi puolestaan kehotti käynnistämään värkin uudelleen. Ensimmäinen ajatukseni oli, että mitä nyt? Kokeilin sammuttaa kameran uudelleen painamalla virtakytkintä, mutta sama äänimerkki toistui eikä näytöllä ollut viesti muuttunut. Virheilmoitus oli kuitenkin viesti jostakin suuremmasta ongelmasta, kuin esimerkiksi virran vähyydestä akussa. Poistin kuitenkin akun ja vaihdoin sen ladattuun vara-akkuun. Temppu ei auttanut, joten seuraavaksi suuntasin ehtymättömän netin äärelle etsimään lisäohjeita. Kuvittelin ensin, että kameran voi jotenkin buutata sorkkimalla jotain nuppineulan mentävää reikää, mutta sellaista ei laitteesta löytynyt eikä toisaalta käyttöohjekaan osannut kertoa mitään valokuvauskojeen uudelleenkäynnistämisestä. Teksti "Restart Camera" hieman viittasi siihen suuntaan, että koneen voisi jollakin tavoin kuumakäynnistää.

Netin lukuisten keskustelujen ja videoleikkeiden perusteella kyseessä oli kuitenkin tämän kameramallin melko tunnettu ongelma. Monissa keskusteluissa tuli ilmi, että kameraani ilmestynyt häiriö oli tyyppivika, joka vaivasi kyseisen mallin alkupään yksilöitä, jotka oli valmistettu loppuvuonna 2011. Kamerani Canon Powershot S100 ei ollut vielä vuottakaan vanha ja täytti näin ollen varhaisyksilön kriteerit. Ostin pokkarin helmikuussa vajaa vuosi sitten tulevaa Karibian risteilyäni varten. Onneksi vika ilmeni vasta matkan jälkeen ja vielä ennen vuoden mittaisen takuuajan päättymistä. Tyyppivika tosin oltaisiin varmaankin korjattu kohtuullisessa ajassa takuuajan jälkeenkin. Yritin löytää ohjeita vian omatoimiseen korjaukseen, mutta saman kohtalon kokeneet valokuvaajat vakuuttivat, että vehje pitää kiltisti vain kiikuttaa takuuhuoltoon.

Ostin kameran Stockmannilta ja veinkin sen sitten seuraavana päivänä tavaratalon elektroniikkaosaston huoltopisteeseen. Vastaanotto kellarikerroksen huoltamossa oli asiallinen, ja laite pääsi nopean käsittelyn jälkeen korjauskeikalle. En saanut korjauksen valmistumisesta aika-arviota, mutta en sellaista tosin pyytänytkään, sillä kotona odotti toimintakuntoinen vanha digikamera, joka sai korvata mahdolliset kuvaustarpeet huollon aikana. Lähes tarkalleen kolmen viikon kuluttua sain Stockalta tekstiviestin. Rikkoutunut aparaatti oli korjattu ja noudettavissa. Hain pokkarin seuraavana päivänä ja tavailin mukana tullutta huoltolähetettä. Paperi ei paljastanut varsinaista vikaa. Siinä todettiin vain, että kaikki ilmoitetut viat oli tarkistettu ja että laitteen toimintakin oli siinä samassa tarkistettu ja vempain täydellisesti säädetty. Lisäksi firmware eli laiteohjelmisto oli päivitetty, minkä seurauksena muistikortille aiemmin syntyneen kuvakansion numerointi oli harpannut luvusta 165 lukuun 167. Lähetteestä löytyi lopuksi maininta "IR FPC disconnection type 1", jonka merkityksen googlasin netistä ja samalla selvisi varaosalistassa olleen tekstin "IRIS ASS’Y" merkitys. Muutaman nettikeskustelun mukaan nämä viittasivat siihen, että kamerasta oli vaihdettu jokin perustavaa laatua ollut piirilevy ja että Canoniini tullut vika oli koko lailla yleismaailmallinen. Harmittava vika tuli joka tapauksessa korjattua ja loppujen lopuksi melko lyhyessä ajassa. Kokeilin kameraa pian korjauksen jälkeen ja se toimi taas kuten pitikin.

Julkaistu lauantaina 2.2.2013 klo 19:48 avainsanoilla laitteet ja valokuvaus.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 24
Seuraava
Ensimmäinen ostos Zalandosta
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä