Kolmikko ei suinkaan ollut metsässä yksin. Tuuheiden havupuiden varjoisissa suojissa köllötti kenenkään tietämättä kutsumaton vieras, joka kellui pehmeästi ilmassa ja kuunteli alhaalla maankamaralla seisoneiden ja vähän väliä ympäriinsä käyskennelleiden miesten vain keskuudessaan kuultaviksi tarkoitettuja keskusteluja ja suunnitelmia. Jalmari oli varustautunut salakuunteluun ja kaikenlaiseen hiippailuun käytännöllisellä levitaatioasulla ja salakavalasti vaivihkaa seurasi tapahtumain kulkua saadakseen tietoonsa salamyhkäisen kiinteistökauppias Tuomaan aikomukset ja nehän hän totta vie tällä sessiolla saikin selville. Vanha mies liiteli osaavasti ja helpon tuntuisesti melkein puiden latvusten korkeudella ja nökötti siellä kuin kärpänen seinällä liikahtamatta ja inahtamatta äännähdystäkään, jotta ei olisi tullut paljastetuksi. Pitkäänpä kolmen miehen kopla sysimetsässä viihtyi, kun kellon iso ja pitkä viisari oli ennättänyt kierähtää kellotaulun ympäri kertaalleen osoittaen siis noin tunnin kuluneen. Jalmari totesi itsekseen nyt saaneensa riittävästi faktoja jatkaakseen tästä eteenpäin omilla suunnitelmillaan. Levitaatiopuku alkoi hiostaa ja syykin siihen oli hyvin ymmärrettävä, katsokaapas tai lukekaapas hyvät lukijat, kun tekniikka on joskus ennalta arvaamaton ja niin oli käynyt Jalmarillekin, joka tosin varsin hyvin tiesi levitaatioasulla suoritettavan korkeuslennon haittapuolet. Kelluntapukua oli tarkoitus käyttää yleensä matalilla korkeuksilla ja mitä korkeammalle halusi nousta, sitä enemmän asu kulutti energiaa kyetäkseen syrjäyttämään isommasti painovoiman vaikutuksen, ja siinä samassa sitten osa nousuun tuotetusta energiasta muuntui lämmöksi. Nyt vanhus lenteli jo reilusti yli suositellun neljän tai viiden metrin korkeudessa, kun hän tavoitteli puiden latvoja jossakin viidessätoista ja toisinaan jopa parissa kymmenessä metrissä. Kummallinen ihmislentäjä kääntyi ketterästi ilmassa ja puikkelehti kapeiden puiden välistä etäämmälle maantielle, missä hänellä oli auto odottamassa. Ukolla tuntui olleen hoppu, kun hän johdinpuku yhä yllään hyppäsi ratin taakse ja käynnisti kaaran menokuntoon ja painoi jalallaan kaasupoljinta niin, että sora vain rapisi renkaissa, kun auto nytkähti liikkeelle kovan vauhdin ryydittämänä. Punaiset perävalot hehkuivat harmaan syksyisessä säässä, ja tuikut pienenivät paikalleen jääneen katsojan näkökulmasta sitä mukaa kun kulkuväline etääntyi havainnoijasta. Jalmari oli viisaasti jättänyt auton Tuomaan ja Besmerbergin sekä toistaiseksi vielä nimeämättömän arkkitehdin päivätyön tapahtumapaikasta riittävälle etäisyydelle, jotta nämä eivät olisi kuulleet auton ääntä Jalmarin paetessa paikalta ennen kyseistä mieskolmikkoa. Tästä kaikesta ulkopuolisesta tarkkailusta tyystin tietämättömät liikemiehet ja heidän seurassaan ollut arkkitehti jatkoivat vielä tovin suunnitelmiaan ja palailivat myöhemmin alkuiltapäivästä takaisin Löysäisten keskustaan kuka tietää vaikka lounaalle tai sitten suorinta tietä koteihinsa. Hyvinvoivan näköisen ja vatsakkaan Besmerbergin tuntien miehet jäivät melkoisella varmuudella syöpöttelemään vanhan bensiksen ruokasaliin, jossa monet kuntalaiset tapasivat käydä arkilounaillaan.