Koskenlaskija - osa 88

Eino ja Löysäisten mainio kunnanjohtaja Tauno Latvala-aho saivat hyvässä yhteisymmärryksessä sovittua päivämäärän ja kellonajan rekrytointiprosessiin olennaisena osana kuuluvaa työhaastattelua varten. Sellainen päätös tiesi Einolle matkaa nyt sinne hänen mieltämäänsä kaukaiseen ja vähän kaiketi myös eksoottiseen periferiaan, jota hän oli aivan suotta aliarvioinut silkkaa tietämättömyyttään. Tokihan Eino entisenä muuttoliikkeen omistajana tunsi hyvin ainakin kaupunkeja ja suurempia asutusalueita, mutta maaseudut eivät oikein olleet hänen alaansa. Aamu oli ehtinyt tuskin kunnolla käyntiin, kun Eikka jo istui taas tehokkaasti kalustetussa työhuoneessaan ja naputteli tottuneesti kymmenellä sormella tietokoneen näppäinlautaa. Kuvaruudulla vilisi värikkäitä hypertekstisivuja ja kaikenlaisia sivustoja mennen tullen ja siinä ohimennen vilahti jokunen karttapalvelukin, kun epätoivoinen tiedonhankkija yritti kaivaa informaatiota tulevasta matkakohteestaan. Vähitellen eli siis pikku hiljaa tehtäväänsä keskittynyt ja lähes flow-tilaan vaipunut nettisurffaaja sai kootuksi potran tietopaketin Löysäisten maaseutukunnasta ja vähän kaikesta muustakin, mikä vain jotenkin liittyi tähän uinuvan uneliaaseen ja kenellekään mitäänsanomattomaan paikkakuntaan keskellä Satakunnan sydänmaita. Kuntapahanen ei ollut juuri kiinnostanut Eikkaa ennen tuota aamuista puhelua eikä hän ollut vaivautunut ottamaan selvää tästä pikkukunnasta ennen kuin vasta nyt, mutta hänpä tuumailikin ääneti itsekseen, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kuten vanha ja monissa käänteissä kulunut kansanviisaus osasi tämänkin toimettomuuden oivallisesti ja parhain päin selittää. Samalla sähköisellä tietotekniikkaistunnolla tuli itsepalveluna tilattua reissulle vaaditut matkaliputkin bussiyhtiön aina niin näppärästä nettipuodista, josta piletit myös tulostuivat kotitoimiston paikallisella laservehkeellä hetimmiten sen enempiä odotteluja, ja sanattomasti kuluttajaystävämme kiitteli vuolaasti maan mainioita insinöörejä ja ohjelmistosuunnittelijoita, jotka olivat kaiken tämän ihmeellisen toimivuuden mahdollistaneet.

Eino oli nykyään jalankulkija eli patikkamatkalainen ja kulki siis apostolin kyydillä. Tosin ei hän nyt aivan sentään pääkaupungista asti länteen aikonut taapertaa, ja siksipä tulivat ne bussiliput ostettua. Entisen työn myötä itseoikeutettuna työsuhde-etuna iän myötä hiljalleen levistyneen peffan alla ollut tavanomainen leasingauto oli jäänyt viime syksyn mittavien yritysjärjestelyjen jäljiltä Eikan nyrkkipajan uusille omistajille eikä nyttemmin entinen johtaja ollut katsonut tarvitsevansa autoa pääkaupungin ahtaille mukulakivikaduille kolhittavaksi ja lopulta kai myös varastettavaksi. Työhaastattelupäiväksi oli varattu perjantai, mikä sopi Einolle mainiosti. Siinä samalla hän suunnitteli jäävänsä viikonlopuksi paikkakunnalle tutustumaan tarkemmin paikallisiin oloihin. Vaan sen verran pieni pitäjänparka nyt oli kyseessä, ettei siellä ainakaan netin kaikkitietävän hakukoneen tulosten perusteella ollut tarjolla kunnollista majoitusta vaan lähimmät hotellit ja motellit löytyivät pohjoisempaa noin kahdenkymmenenviiden kilometrin päästä Kankaanpään entisestä saarnahuonekunnasta eli nykyisestä Pohjois-Satakunnan jonkinlaisesta epävirallisesta pääkaupungista. Eino se käytteli nettipalveluja nykyaikaisen monipuolisesti ja tehokkaasti ja kuin kuka tahansa vanha tekijä, ja toistaiseksi monet tarpeelliset varaukset ja hyödylliset ostokset näyttivät onnistuneen takapuoltaan tuolilta nostamatta ja niinpä myös hotellivarauskin syntyi loppujen lopuksi kätevästi monitorin äärellä sormiota naputellen ja luottokorttia vingutellen. Parin päivän päästä alkavaan viikonloppumatkaan oli siis, kuten jo tuli tuossa virkkeen alussa mainittua, muutama päivä aikaa, ja Eino ryhtyi innoissaan suunnittelemaan vierailuaan läntiseen maakuntaan. Mies harppoi tohkeissaan aamutakki yhä harteillaan makuuhuoneeseen ja veti ison vaatekaapin pariovet apposen avoimiksi. Komeron kätköistä ja sieltä jostain alhaalta lattianrajasta ja selkänsä taivutteluun tottumattomalle kaiken kaikkiaan hankalasta paikasta löytyi vähänlaisesti kulunut nahkainen viikonloppulaukku, jonka pakkausmestarimme ähkien kumartui noukkimaan ja nosti sängyn päälle odottamaan täyttymistään. Pitkään ei nahkapussi saanut aloillaan sijaita, koskapa nolostunut mies katseli harmaanruskeaa veskaa, joka oli vuosien käyttämättömyydessään päässyt keräämään ohuen kerroksen pölyä sileälle mattapinnalleen. Nopea visiitti keittiösyvennyksessä puhdisti nihkeän rätin suosiollisella avustuksella aivastuttavan tomukerroksen kassin pinnoitukselta, ja kohta siannahkainen laukku näytti taas kuin uudelta. Jossakin välissä Eino oli sentään malttanut ehtiä viimeistelemään kesken jääneet aamutoimensa ja oli saanut vaihdettua mukavan ja pehmeän yöpuvun ihmisten ilmoille sopivampaan asuun. Touhua tuntui kuitenkin riittävän, kun matkustelun makuun harvemmin päässyt miekkonen mietti, mitä kaikkea tuollaisella pikakäynnillä tulisi tarvittua mukaan.

Julkaistu torstaina 2.5.2013 klo 18:47 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 87
Seuraava
Koskenlaskija - osa 89
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä