Peruskoulunopettajana kovin lyhyen elämäntyönsä vielä tosin tehnyt Terho veti jälleen syvään henkeä, mikä oli yleensä aina merkki siitä, että mies oli typertynyt ja turhautunut ja olisi halunnut seuraansa kaltaisiaan älykköjä, jollaisena hän itseään piti. Tällä kertaa molemmat kädet nousivat sormet ojossa rinnan alapuolelle kuvaamaan otetta, jonka välissä oli jotain näkymätöntä. Silmät kääntyivät alas ja Terho lisäsi selostukseensa vastauksen Jalmarille. Ja jos lukijalla on nyt sellainen tunne, että tässä tarinassa alkaa olla kummallisia psykedeelisiä piirteitä, johtuu se yksinomaan siitä, että kertoja on juttua kirjoittaessaan juuri nauttinut kaksi kuudentoista senttilitran vetoista lasillista ihanan hersyttävän makoista valkoviiniä ja ajautunut äkillisen abruptiin nousuhumalaan, minkä seurauksena teksti on saattanut alkaa hieman sammaltaa ja poukkoilussaan menettää järkevyyden otettaan, mutta tämä annettakoon kertojalle anteeksi, koska onhan tuolloin ollut juhannusaaton aamupäivä, kun tätä tekstiä on syntynyt, sillä eihän tällaista legendaa voi sentään selvin päin heittää. Mutta palataanpa takaisin asiaa, sillä Terholla oli taas tähdellistä sanottavaa.
- Kuvittelepa vielä sitä surmanajajaa ja ajattele, että maapallo on se moottoripyörä ja kuski on maan pinnalla oleskeleva henkilö. Aivan samalla tavalla kuin moottoripyöräilijä pysyy keskipakoisvoiman ansiosta satulassaan pysyvät ihmiset ja esineet Maan pinnalla. Ei tässä nyt tämän kummallisesta tai monimutkaisemmasta asiasta ole kyse.
Jalmari alkoi varmaankin pikku hiljaa ymmärtää, mutta vielä hän tarvitsi selventävän tarkennuksen.
- Juu, juu, mut entäs ne ihmiset siäl maapallon toisel puolel? Eiks ne sinkouru sinne avaruutee, ku ne on niinku siäl niinku jotenki ulkopuolel?
Tähänkin gurun ottein elehtineellä Terholla oli antaa vastaus kuin apteekin hyllyltä tai ainakin hän niin itse oletti, vaan kuten kohta tuosta taruilusta havaitaan, taisi sitä Terhollakin mennä puurot ja vellit sekaisin yrittäessään esittää liian fiksua sälliä.
- Noh, tuota noin niin, katsos kun kaikki perustuu pyörimisliikkeeseen eikä siellä avaruudessa ole suuntia niin kuin maanpinnalla.
Jalmari keskeytti ja tarttui tuohon Terhon mainitsemaan suuntaa ja vaati tarkennusta.
- Miten nii ei oo suuntia? Jos mä ny lähen täst kohti avaruutta, nii enksä mä mee sit ylöspäin ja onha sekin suunta?
Terho oli hieman vaivautunut puheensa yllätyksellisestä keskeytyksestä ja pelkäsi jonkinlaiseksi opponentiksi heittäytyneen vaarin välikysymyksen kadottavan hänen ajatuksensa punaisen langan, mutta ymmärsi samalla, ettei kaiketi voinut jatkaa, ennen kuin yleisö oli saatu taas mukaan.
- Kaikki on suhteellista, niinhän se Einsteinkin sanoi eikä ollut kovin paljon väärässä sanomisissaan. Mietipä nyt, jos menet maapallon toiselle puolelle, niin olethan sielläkin edelleen ikään kuin pää pystyssä, vaikka meistä katsottuna seisotkin väärin päin. Ja jos sitten sieltä lähdet avaruuteen, niin etköhän sinä sielläkin kohoa ylöspäin, mutta menetkö sittenkään ylös suuntaan, kun meidän näkökulmasta oletkin siellä menossa alaspäin. Ja mihin suuntaan sinä siellä avaruudessa sitten seuraavaksi menisit, itään vain länteen vaiko etelään vai pohjoiseen? Siis kaikki on suhteellista ja riippuu katsojan sijainnista suhteessa tarkkailtavaan objektiin, no, huh, tulipa nyt sanottua oikein sivistyssanakin tähän väliin, kun oikein pääsin tässä innostumaan.