Vaikka täyteen ahdetussa salissa kävi jo melkein korvia huumannut pauhu, Eino oli kuulevinaan tai ainakin hän kuvitteli sen viimeisen naksahduksen, kun pitkä osoitin asettui pitkään odotettuun asentoonsa. Samalla kun näin kävi, Eikka astui kauhtuneen verhon varjosta parrasvaloihin ja leijonien eteen. Ensimmäistä kertaa näin valtavan suuren yleisön edessä seissyt mies oli kauttaaltaan niin jännittynyt, ettei pannut merkille häntä silmäluomien tasaisilla pyyhkäisyillä kostutetuilla silmäpareillaan tarkkaavaisesti tuijottanutta yleisöä. Yleisöä oli niin paljon, ettei hän kyennyt erottamana yksilöitä ja siksipä hän vapautui heti tensioistaan asetuttuaan haukkamaisesti häntä tarkkailleiden kuntalaisten eteen. Keskusteluista hetki sitten syntynyt ääni vaimeni jotakuinkin välittömästi ja kuin vetisellä leikaten, kun satojen iiristen katseltavaksi ilmestyi suoraan sanottuna varmaan jokaiselle kuntalaiselle täysin tuntematon mies. Toki joukossa oli joitakin henkilöitä, jotka tunsivat Einon muista yhteyksistä ja etupäässä kunnan tehtävistä, ja kohta ihmisten keskuudessa alkoikin taas hiljainen supina, kun arvoituksellisen miehen nimeä ja työtehtävää alettiin välittää suusta korvaan ja ketjunomaisesti siitä eteenpäin lähiympäristössä oleskelleiden tietoisuuteen. Illan pääpuhuja keskeytti orastavan uuden puheensorinan toivottamalla yleisön tervetulleeksi tärkeään tiedotustilaisuuteen tai ainakin hän ja kuntajohtaja kokivat tilaisuuden tärkeäksi, mutta monille kuntalaisille kokoontuminen oli enemmän uteliaisuuden tyydyttämistä ja kunnan tarjoamien kahvien ja nisupullan siivujen nautiskelua pahvisista, ohuella vinoruutukuvioilla koristelluista kertakäyttömukeista ja valkoisilta, reunoiltaan rypytetyiltä kartonkilautasilta. Höyryävän kuuma ja vastakeitetty kahvi oli monien osanottajien mieleen samoin kuin tuore ja tasaisesti ja ammattitaidolla letitetty pehmeä pullapitko, joka oli paikalla olleen koulun emännän mukaan paistettu samaisen koulurakennuksen kotitalousluokan uunissa vasta iltapäivällä ja siis vain joitakin tunteja varhemmin. Kolmisenkymmentä senttimetriä pitkiä pitkoja oli jouduttu leipomaan useita niin, että niistä riitti arviolta muutama siivu kullekin estimoidulle osanottajalle. Osassa pitkoissa oli makua lisäämään leivottu joukkoon ruskeita ryppyisiä rusinoita ja osasta ne oli jätetty pois ihan vain siltä varalta, jos vieraiden joukossa oli niitä, jotka eivät halunneet pullaa mutustellessaan rypistetyistä viinirypäleistä kuivattuja rusinoita hampaidensa väliin. Toiset taasen jättivät suosiolla vaaleat ja hiilihydraattipitoiset nisuset väliin ja jotkut hamstrasivat näitä ohuen ohuiksi leikattuja siivuja sitten maukkaista kahviherkuista luopuneiden edestä. Palasokeria ja laktoositonta maitoakin kului ihan ruhtinaallisesti, mutta niiden kulutuksesta ei kertoja sen enempää kuin tämän tarinan kirjoittajakaan ole ajatelleet tehdä tämän tarkempaa selkoa ja se jääköön nyt lukijan oman ja arvattavasti viisaan arviointikyvyn varaan.