Myöhemmin iltapäivällä makean sikeitä unia nukkunut Tuomas heräsi kannelta kantautuneeseen metakkaan. Paatille oli äänistä päätellen noussut lisää väkeä ja pian hytin takaa kuului taas askelia ja kovaäänistä puhetta ja muuta mekkalaa. Ovi kolahti seljälleen auvonaiseksi ja ärjyn näköinen tummahipiäinen miehenköriläs komensi Tuomaan ulos ja seuraamaan hurjan näköistä rosvojoukkoa yläkannelle. Neljän gorillan ryhmä pyssymiehiä ympäröi arvokkaan ihmissaaliinsa ja johdatteli tämän hienoon oleskelutilaan laivan peräosassa. Siellä istui valkoiseen ohutkankaiseen kesäpukuun sonnustautunut johtaja Brunogallo uskollinen juristinsa Torrellini vierellään. Paksua havannalaista Panatella-sikaria luisevien sormiensa välissä pyöritellyt porho tutki edessään seisonutta Tuomasta mustien, läpinäkymättömien, ohutsankaisten, ja ehkä hänen kasvoillaan hieman naurettavilta näyttäneiden Police-aurinkolasiensa takaa ja hymähteli jonkun kerran äänekkäästi ennen kuin lopulta avasi verbaalisen aarrearkkunsa ja rauhallisesti lateli sanoja toisensa perään. Matalalla, vuosikymmenten koulimalla syvällä rintaäänellä Brunogallo selosti, miksi oli raahauttanut Tuomaan veneelleen ja kertoi tyytymättömyytensä tämän harrastamista omista bisneksistä, jotka olivat vaarantaneet Brunogallon omat liiketoimet, Tuomas kun oli Brunogallon työntekijänä samaan aikaan tehnyt omaan lukuunsa mojovia voittoja tuottaneita kauppoja ohi virallisten myyntikanavien. Tuomas ei voinut juuri puolustella itseään, sillä kaikki mitä hänen, ehkä jo nyt tässä vaiheessa entinen työnantajansa kertoi, piti ikävä kyllä paikkaansa. Keskustelu oli muutenkin hyvin yksipuolinen Brunogallon esittäessä vain monologiaan. Vaan olipa Tuomaalla sentään yksi kysymys ylimieliselle isännälleen.
- Kertokaapa, arvon herra Brunogallo, miten kummassa pääsitte aina jäljilleni?
Melkein kurttuisiin korviin asti ulottunut leveän makea hymy venyi yli kuusikymmentä vuotta auringonotossa päivettyneille kasvoille, kun mies tunsi saaneensa ainutlaatuisen puheenvuoron, jossa hän saisi brassailla oivallista neuvokkuuttaan Tuomasta jahdatessaan. Brunogallo naurahti omahyväisesti ja kertoi jännityksellä vastausta odottaneelle Tuomaalle hänen jäljityksen olleen itse asiassa naurettavan mutkatonta.
- Kas, hyvä pieni ystäväiseni, sinä kun aina maksoit kaikki ostoksesi meidän luottokortilla, oli jäljittämisesi oikeastaan huvittavankin helppoa.
Rehvakkaasti Brunogallo luetteli esimerkinomaisesti muutamia Tuomaan tekemiä viimeaikaisia hankintoja, kuten autonvuokrauksen ja motellihuoneen maksun, jotka hän oli harkitsemattomasti kuitannut työnantajansa luottokortilla. Se oli Tuomaalta kieltämättä melko varomattomasti toimittu, sillä Brunogallo leuhki, miten hänenkin palkkalistoillaan oli nörttejä, jotka pystyivät helposti jäljittämään luottokorttiostokset. Itse asiassa Brunogallon mainitsemat ja erittäin taitaviksi luonnehtimat nörtit eivät olleet tehneet mitään laitonta, vaan käyttelivät luottokorttiyhtiön tarjoamaa nettipalvelua, jossa sai tarkistaa laskulle kertyneitä ostoksia. Tietoteknisesti arvioituna nykyajastaan ehkä hieman jälkeen jäänyt Brunogallo ei tarkalleen tiennyt, miten nämä tietokonefriikit olivat korttitiedot hankkineet eikä välttämättä olisi kaiketi edes ymmärtänyt, vaikka joku olisi tätä tavanomaista tarjolla ollutta palvelua hänelle ryhtynyt selittämään. Iso kiho oli yhä siinä lapsenomaisessa uskossa, että näppäriksi hakkereiksi kalliisti palkkaamansa nuoret sällit olivat murtautuneet jonkun pankin vahvasti suojattuihin tietokonejärjestelmiin tai tehneet jotain vastaavaa kiellettyä ja kriminaalista illegitiimiä, mutta tällä erää asiain laita ei ollut aivan näin dramaattinen, ja koska toimeksianto ei juuri ollut rasittanut nörttipoikien aivonystyröitä saatikka vaatinut ylen määrin sorminäppäryyttä, olivat nämä jäppiset kovaan ääneen naureskelleet työn helppoutta, mistä puolestaan Brunogallo oli ymmärtänyt jäljityksen olleen hupaisan vaivatonta.