Massiivisen ja monikerroksisen kauppakeskuskompleksin alle sijoitetuksi tulleella linja-autojen asemapaikalla ei ollut pipliaalisesti ilmaistuna ristin sielua sellaiseen aamun varhaiseen ajankohtaan, jollaisena intoa puhkunut, vaikkakin hieman väsyneenoloinen Eino lähes elottomaan rakennukseen saapui noin varttia vaille kuusi. Kuten arvata nyt saattoikin, eivät kaikkea hyvää myyneet kioskit ja ihanan houkuttelevia juoma-annoksia jaelleet kahvilat olleet avoinna niin aikaisin, joten aamupalalla ravitsematon matkalainen jäi tällä kertaa ilman eväitä ja pakolliselle pikalaihikselle joutuen ja vatsa murkinan puutteesta vähän naukuen tyytyi vain odottelemaan bussiauton piakkoin toteutuvaa saapumista lähtölaiturille. Harmaiden ja pinnoittamattomien betoniseinien ympäröimään korkeaan odotushalliin oli Einon lisäksi eksynyt muutama muukin matkustavainen. Yksi vanhempi pariskunta istuskeli epämukavilla peltituoleilla ja taaempana lojui nenä kiinni kännykässään joku nuori, mustiin pukeutunut teini, josta Eino ei oikein ottanut selvää kumpaa sukupuoliskoa tämä androgyyni oikein oli. Näihin ilmestyksiin keski-ikää hätyytellyt miekkonen oli tosin jo ehtinyt vuosien saatossa tottua eikä mikään vastaan tullut ilmestys varsinaisesti enää hämmästyttänyt kaiken nähnyttä ja kokenutta seikkailijaa. Suomalaiseen tapaan kukin individuaali yritti luoda ympärilleen mahdollisimman laajan mukavuusalueen, ja niinpä myös Eino varasi itselleen koko tyhjän viiden istuimen penkkirivin istumalla keskimmäiselle jakkaralle vastapäätä vanhusten omimaa vastaavanlaista tuolikeskittymää. Maanalaisessa keinovalaistussa betonibunkkerissa odotteli pitkänmatkan nelipyöräkuljetustaan vain jokunen kaukaiseen kohteeseen perille pyrkinyt tuntematon kasvo, ja Eino vilkaisi lähtölaiturin erottaneen oven yläpuolelle katonrajaan kiinnitettyä näyttöpaneelia tarkistaakseen matkakohteen vielä kerran ja selvittääkseen itselleen ajan kulun. Valkoiset kiemuraiset numerot sinisellä väritaustalla olivat tulkittavissa kymmentä vaille kuutta osoittaneeksi ajankohdaksi. Eino antoi nuutuneen katseensa liukua läpi harvojen reissaajien rykelmää. Vanha ukko vastapäätä oli tyylikkäästi pukeutunut harmaaseen pitkään poplariin, jonka alta pilkisti valkoinen kauluspaita ja sen päällä kirjavasti kuvioitu solmio, ja jalkojen peitteeksi oli vedetty pitkät suorat housut, ja sanomattakin selvää oli, että ne olivat väriltään lakritsia muistuttavat, sillä eipä miestenvaatteiden värimaailmaan juuri muita sävyjä kuulukaan. Herrasmiehellä oli päässään tyylikäs, vaikkakin vuosien ahkerassa käytössä kauhtunut hattu, joka oli niin ikään musta ja nykyään harvinaisempi näky miesten nupissa, mutta tälle eläkeläisherralle se sopi vallan mainiosti ja peitti osuvasti hopeanharmaat haivenet, joita lierin alta kurkisteli tupsu molempien ohimojen alla. Rouva siinä vieressä oli kaiketi miehen siippa, joka oli koko sen lyhyen ajan, jonka Eino ehti hallissa oleskella, istunut tyhjää tuijottaen nahkajäljitelmästä valmistettu käsilaukku sylissään ja kädet sen päälle laskettuina. Muorin yllä oli marjapuuronvärinen pitkä takki ja samaa sävyä tai oikeammin samaan sarjaan kuulunut muodikas hatunreuhka. Pienet sirot kengät kruunasivat asukokonaisuuden, johon kuului vielä hillityn rusehtavat sukkahousut pitkähelmaisen palttoon alta esiin pistäen. Parin yhteinen ja säädyllisen kokoinen eikä siis liian tilava matkalaukku, joka muuten oli sekin musta, pönötti vetokahva valmiiksi ylös vedettynä miehen oikealla puolella ikään kuin odottaen malttamattomasti matkan alkua. Ukkomies lueskeli huolettoman näköisesti erään suurilevikkeisen, aamujakeluna tulleen sanomalehden viimeisiä sivuja ja alkoi taitella tabloidia pienemmäksi kimpuksi. Lehtituppo työntyi vasemman kainalon alle ja taata nousi hitaasti seisomaan.