Koskenlaskija - osa 18

Hulda oli Eikan äidin sisko ja katseli kiiltävin silmin eteläeurooppalaisen kesäauringon alla tummaksi paahtuneilla kasvoillaan siskonpoikaansa vetäen samalla pulskahkot vähäryppyiset poskenpuoliskonsa toisistaan erottaneen huuliparin maireaan hymyyn. Suureksi keoksi tupeerattu pöyheä ja korpinmustaksi värjätty hiuskuontalo kaartui viisi astetta vasemman olkapään suuntaan kallistaen pään mietteliään tarkkaavaiseen asentoon. Einolla alkoivat kuminauhavartiset sukat pyöriä jaloissa, kun hän aisti olevansa syvän tarkkailun kohteena. Hän nosti painuksissa olleen päänsä nyt pystyyn ja vastasi tätinsä hellyttävään ilmeeseen vääntämällä naamansa vastaavanlaiseen seurapiirihymyyn. Mies odotti vilkkaan diskuteerauksen alkamista ja mietti, josko hän aloittaisi ja rikkoisi jäykän hiljaisuuden toteamalla, että on ilmoja pidellyt. Se fraasi olisi paremmin sopinut kahden tuttavallisen ja reippaasti keski-iän ylittäneen kalamiehen keskustelunalkuun eikä tuntunut soveliaalta tähän vakavan hartaaseen tilaisuuteen, joka uhkui jotakin vanhaa ja perin aistikasta. Täti ehätti kuitenkin ensin puhkaista satunnaisessa kulttuurikodissa äkisti syntyneen, mutta vain minuutin tai parin kestäneen vaiteliaisuuden, jota ei edes seinäkellon rauhallinen ja rytmikäs sekunnin välein toistunut nakutus kyennyt rikkomaan. Metrin parin päässä istunut muori valitteli, että näki aikamiespoikaa liian harvoin nykyään ja että lukaalissa oli muutoinkin haudanhiljaista etenkin talvisin, kun ulos pakkasen purtavaksi ei tahtonut mennä turhan päiten maleksimaan. Eino väänteli tukalanlaisesti päätään ja kasvojaan kuin pikkurikkeestä syyllinen ja myönsi laistaneensa täti-immeisensä vuosien ajan, mutta muistutti samaan syvään hengenvetoon menneistä kiireistään. Täti ei tainnut edes kuunnella vieraansa selityksiä, jotka haiskahtivat tekosyiltä muutenkin, vaan kiitteli vuolaasti saatuaan jonkun eläväisen sukuloimaan luonaan pitkäpiimäisiksi venähtäneiden joulunpyhien jälkeen. Pari vaihtoi alipitkillä virkkeillä ja melkeinpä pelkillä päälauseilla kuulumisia jäykän tunteettomasti ja jopa hieman mekaanisen vaivautuneesti hitaasti edenneiden taukojen saattelemina, kunnes katkonainen ja töksähtelevä vuoropuhelu toistaiseksi päättyi tätimuorin ehdotukseen kahvittelusta. Huoleton leskirouva Hulda oli nyt jo kauppiaiden ja juhlaväen unohtaman menneen joulun tienoilla kutsunut sisarenpoikansa Einon kylävieraaksi luokseen, ja kutsun saanut miekkonen oli luonnollisesti ollut hyvin yllättynyt sellaisesta yhtäkkisestä ja odottamattomasta yhteydenotosta, jollaisia ani harvoin tädin suunnalta muutenkaan kuului. Nuorempi jälkikasvu oli aiemmin ahkeraankin vieraillut sukulaisuussuhteesta riippuen joko mummolassa tai muutoin vain sukulaisissa, mutta iän kartuttua kaikilla näillä oli nykyään olevinaan niin kiire, että tätimuori sai odottaa hyvänä kakkosena joskus vapautuvaa joutoaikaa, jollaista tärkeitä tapaamisia, harrastuksia, kursseja, työmatkoja ja muita sovittuja sidonnaisuuksia pursuavat juppikalenterit tuskin lähiaikoina tai paremmin sanottuna lähivuosina tulivat sisältämään. Lähipiirin juoruja rakastava Huldapa olikin kautta rantain saanut tietoonsa Einon muuttuneen elämäntilanteen ja sai siitä sitten hyvän syyn ensinnäkin etsiä selville isännän puhelinnumeron ja sitten vielä koota rohkeutta antaa itsestään elonmerkkejä vähintäänkin nykymaailman menon mukaisten teleaparaattien välityksellä.

Julkaistu keskiviikkona 23.1.2013 klo 15:46 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 17
Seuraava
Musiikki-ilta
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä