Niinkin pitkälle matkalle kuin Löysäisistä etelän Helsinkiin ei sopinut lähteä puolikuntoisella menopelillä, joten vaihtoehdoksi jäi enää vain bussikyyti, jollaiseen hän tosin oli kyllä tottunut, eikä siinä ollut mitään sen ihmeellisempää. Junia kaikesta syrjässä sijainneeseen kuntaan ei ajellut lentokoneista nyt puhumattakaan. Löysäinen kun ei ollut pääväylien varrella eikä muutaman tuhannen asukkaan kuntaan kannattanut näin järeitä joukkokulkuratkaisuja toteuttaa. Matka pääkaupunkiseudulle tuli Tuomaalle vähän niin kuin puun takaa ja yllätyksenä ja se pakotti hieman järjestelemään miehen aikataulua uuteen uskoon. Torstaiaamu oli puolipilvinen, kun Tuomas nousi vaivalloisesti sängystä epäinhimillisen aikaisen herätyksen saattelemana. Kellon tekniikan punaiset digitaalinumerot loimusivat kirkkaina harmaan himmeässä huoneessa ja viestittivät ajanlaskua tasan seitsemältä aamulla. Eihän tuo nyt mitenkään aivan tappavan aikainen herätys tietenkään ollut, mutta siltä se saattoi tuntua henkilöstä, joka oli tottunut yleensä heräämään vähän ennen puoltapäivää. Autonsa Tuomas oli vienyt paikalliseen huoltoliikkeeseen edellisenä iltana, joten nyt oli edessä patikkamatka, tosin lyhyt sellainen, läheiselle bussipysäkille siinä Löysäisten keskustan tuntumassa. Tuomas laahusti raskain askelin pysäkille ja odotteli siellä ehkä kymmenisen minuuttia mutta ei missään tapauksessa ainakaan varttia kauempaa, hän kun oli välkkynä miehenä ottanut selvää aikatauluista päivää aikaisemmin. Linja-auto tuli puoliautiolle pysäkille joitakin minuutteja ennen kuin kello ehti lyödä kahdeksan aamulla. Se oli lähtenyt Kankaanpäästä jo ties kuinka aikaisin ja koukkasi Löysäisten kautta mennäkseen sitten jotakuinkin suorinta tietä Helsinkiin. Ratin takana istui kookas ja seisoessaan varmaankin kaksimetrinen korsto linja-autonkuljettajana. Ajomiehellä ei ollut hiuksia päässä, ja päivettynyt sileän nahkainen laki kiilteli pilvien raosta pilkahdelleen auringon säteilyssä. Mustat aurinkolasit nousivat otsalle ja kuski kääntyi ketterästi tuolillaan ottamaan matkustajat vastaan. Löysäinen oli kieltämättä hiljainen kyläpahanen, mutta kyllä sieltä pyrittiin ihmisten ilmoille sankoin joukoin. Niinpä oli minimalistisen pienelle pysäkkilaiturillekin kertynyt tällä kertaa peräti neljä matkustajaa eli kolme Tuomaan lisäksi. Kaksi naismatkustajaa olivat selvästikin ystävykset, kun he kulkivat niin kylki kyljissään kiinni ja keskenään seurustellen ja sitten oli yksi vanhempi rouva, joka ison mustan kassinsa kanssa änkesi kapeasta auton ovesta ensimmäisenä sisään. Olkapäällään rouvalla oli vielä käsilaukku, joten tavaraa tuntui olleen ihmeellisen paljon niinkin yksinkertaista matkaa varten. Kuljettaja tervehti jäykän asiallisesti ja ulkopuolisen mielestä turhankin virallisen luontoisesti vanhempaa naista. Rouva maksoi pankkikortilla pitkänmatkan lippunsa ja kuljettaja tivasi henkilöpapereita. Vanhempi naisihminen ei alkuun tahtonut kuulla, mitä mies hänelle sanoi ja kuljettaja toisi vaatimuksensa nähdä matkustajan henkilötiedot. Nainen oli selvästi tuohtunut moisesta utelusta ja ihmetteli ääneen, ettei kukaan ole koskaan aiemmin sellaista kysellyt.