Talojen väliin kaposen kadun yli vedetyn notkollaan riippuneen vaijerin varassa roikkuneen kellertäväsäteisen katulampun valaisemalta ratikkapysäkiltä ahtautui sisälle melkoinen kylmänhuuruinen väkijoukko tupaten yhtäkkiä tyhjät penkit ja vapaat käytävät ylikansoitetuksi ihmisviidakoksi ja viilentäen hetkeksi mukavan lämpimästi uinuttaneen sisäilman raikkaan vilpoiseksi. Lähistöllä oli sitten kai isompi määrä työtä antavia työllistäjiä, koskapa vuoroa oli odottamassa tällainen yleisväritykseltään harmaa ja kasvonpiirteiltään juro konttorityöläisten lössi, joka ei puhua pukahtanut sulloutuessaan kymmenpäisenä sisälle ahtaanpuoleiseen kaupunkijunaan. Puksutin poikkesi noukkimaan vielä lisää toimistoista karkaavia konttorikuleja, ja tilat kävivät sitä mukaa aina vain ahtaammiksi, ja Einokin tunsi olonsa jo kuin raukaksi sardiiniksi purkissa, mikä tässä tilanteessa oli melko osuvasti vertaava ilmaisu, kun molemmissa tapauksissa kyseessä oli jonkin sortin peltinen rasia täyteen ahdettua kudosmassaa muodossa tai toisessa. Moni oli ratikan melkein peruuttamattomasta kulkusuunnasta päätellen matkalla rautatieasemalle tai vastaavaan suureen liikennekeskiöön, josta olisi tarpeelliset jatkoyhteydet muualle, mutta ennen tulevia risteysasemia väliin mahtui vielä yksi seisahdus yksinäisellä pysäkillä, jolla tuskin koskaan kukaan jäi tähän aikaan pois ja ani harva nousi kyytiin. Tällä reissulla yleensä vain läheisen korkeakoulun opiskelijoiden aamuseisakkeena ollut lyhyt laituri tuntui kuitenkin saaneen ennalta arvaamatonta suosiota, kun kymmenet kyytiläiset jäivät yllättäen hätäisinä pois seurasta vapauttaen pyytämättä tilaa ja jääden hölmistyksissään seisoskelemaan laiturikatoksen lähettyville kuin odottamaan vaihtovuoroa, jollaista tällä yhden linjan liikennepaikalla oli turha odottaa ennen joukkoliikennelautakunnan päätöstä, jota ei yleisen tiedon mukaan oltu edes esittelemässä. Syykin aavistamattomaan avartumiseen selvisi hyvin nopeasti sinipukuisen viranomaiskvintetin pyrkiessä vaunuun yksitellen jokaisesta ovenraosta isohkoa taskulaskinta matkiva vempele käsissään. Mitään sanomattomina tuimailmeiset virka-asuiset auktoriteetit jäivät haara-asennossa seisomaan sulkeutuvien ovensuiden eteen, ja kun sporavaunu taas nytkähti liikkeelle, kajautti viisikko kuorossa joillekin epämieluisa ilmoitus matkalippujen tarkastuksesta. Einolla ei ollut hätää, kun hän kaiveli takkinsa taskunpohjalta maaliskuun loppuun asti kuuliaisena kaupunkilaisena ladattua matkakorttia ja nosti sen valmiiksi esille piipparikoneen lukulaitetta varten. Joku onneton onneaan koetellut mierolainen jäi kuitenkin, niin kuin yleensä aina käy, tarkastajavelmujen hampaisiin, kun ei ollut ehtinyt ajoissa livistää sakkorysästä ja sai nyt tuta tarkastusmaksusta, jolla maksoi kertaheitolla parin kuukauden ajalta maksamatta jääneet ja siis pahimmassa tapauksessa ilmaisiksi muodostuneet matkat ja päälle vielä muiden matkustajien paheksuvat, joskin kiiluvien silmien vahingoniloiset katseet. Siinä se puolirikollinen sitten sulloi äkkiä sakkolappuaan povariin ja häpeissään yritti päätään puolelta toiselle pyörittäen olla katseellaan kohtaamatta kenenkään tuijotusta ja vajosi hölmönä kokoon, jotta pienuudellaan olisi voinut kadota inhottavasta tapahtumasta kauas pois ihmisten ilmoilta. Isossa kaupungissa kaikki unohtui onneksi nopeasti ja kohta monilla olikin jo jotain muuta tähdellisempää ajateltavaa, kun hitaasti mutta varmasti taivaltanut ratikka viimein stoppasi aseman eteen ja rahvas purskahti omatoimisesti avautuneista ovista kuka kukin omiin menoihinsa Eino vuolaan ihmisvirran mukana vain antaakseen tilaa uudelle vaihtopenkilliselle matkustajia ja aloittaen alusta ikiliikkuvan karusellinsa kierroksen. Eikka laahusti monen muun tavoin kämpilleen ottamaan yötä vastaan. Seuraavana päivänä hänellä riittäisi askaretta Hulda-tädin salaperäisen toimeksiannon parissa.