Korkeassa ja halvan näköisessä peltikaapissa oli äkkiarvaamalla ja nopeasti vilkaisten laskettuna kolme tai neljä karun näköistä peltistä hyllyä. Melkein jokaisella hyllytasolla oli ruskea tai valkoinen laatikko, joiden päätyihin oli teipattu isomman puoleinen tarra, jossa seisoi jotain tekstiä mustalla tulostinvärijauheella printattuna. Eino ei etäämmällä seisoessaan kyennyt lukemaan tarralappusten pienellä fontilla kirjoitettuja tekstejä, mutta ei sillä toisaalta ollut nyt niin kauheasti väliäkään. Jalmari kurottautui hieman ylemmälle hyllylle ja nosti sieltä aivan tavallisen näköisen pahvisen laatikon, joka oli monen muun kaapissa olleen looran tavoin vaaleanruskea väriltään. Mitenkään raskaalta loota ei vaikuttanut, koskapa heiveröisen oloiselta vanhalta mieheltä kävi sen kanniskelu suhteellisen vaivattomasti. Jalmari vinkkasi Einolle, jotta tämä olisi seurannut häntä hallin puolelle, jossa ukko laski siistin pahvilaatikon verstaan isolle työpöydälle. Looran kansi oli suljettu limittämällä neljä sivua toistensa lomaan, ja nyt näppärät sormet ottivat niistä tukevan otteen ja vetivät läpät ulospäin avaten salaperäisen boksin sisällön uteliaiden katseiden alle. Einokin oli jo tässä vaiheessa astunut lähemmäksi ja suurena kysymysmerkkinä seurasi ystävänsä puuhastelua mystisen toosan kimpussa. Jalmarin kädet sukelsivat laatikon sisuksiin ja nostivat sieltä ulos kummallisen verkkomaisen esineen ja laski sen pöydälle yhtenä sotkuisena myttynä ja työnsi pahvilaarin sivummalle. Seuraavaksi notkeat sormet aivan selvästi etsivät jotain tiettyä pistettä tuosta vyyhdestä ja kohtapuoliin etusormien ja peukaloiden väliin tarttui paksumpi punos verkosta. Jalmari nosti punoksen ylös ja kääntyi yhdeksänkymmentä astetta Einon suuntaan ja antoi verkkosotkun valahtaa kohti lattiaa samalla, kun kädet kohosivat niin ylös ilmaan kuin ne vain lyhyeltä mieheltä saattoivat ylettyä. Alkuun Eino ei hahmottanut, mistä siinä kaikessa oli kyse, mutta pian hänen eteensä muodostui hämärästi ihmiskehoa muistuttanut jonkinlainen verkkoasu. Jalmarin kasvoille oli levinnyt iloinen ilme, joka kieli suurta innostuneisuutta ja kaikesta päätellen mies olikin kuin pikkulapsi, joka oli juuri pitkään odotettuaan saanut tikkukaramellin. Pikkumies keinui vasemmalta oikealle ja taas takaisin esitellessään erikoista vaatekappaletta tai ainakin sellaiseksi Eino tuon ihmeellisen verkkopuvun tulkitsi ja aikansa siinä silmiään pyöriteltyään kehtasi lopulta avata suunsa ja kysyä ukkorahjalta, mitä hän oikein hyppysissään piteli. Jalmari ei heti vastannut suoraan, vaan silmät kiiluen kertoi asuja olevan useita eri kokoja. Eino muuttui jo hieman kärsimättömäksi.

- Niin, niin, mutta mikä se on?

Jalmari nauraa hekotti ja oli yhä innostuneempi salaperäisestä esineestään ja laski verkkohökötyksen polviensa alapuolelle taivuttaen samalla selkäänsä niin, että otsa putosi hyvän matkaa kohti lattiaa. Mies alkoi mitään sanomatta pukea verkkomaista asua ylleen. Ensin pujahti vasen jalka takkuisen verkon sisuksiin. Jalkaterä kenkineen putkahti ulos jättäen järjestelmällisesti punotun verkkolahkeen kuminauhalla varustetun reunuksen nilkan ympärille.