Kovin pitkään Tuomas ei privaattibisneksiään ehtinyt pyörittää, sillä katkeroituneet liikekumppanit kokivat tulleensa petetyiksi, ja paljastumisen uhallakin joku luopio vihdoin antoi vihiä don Brunogallolle tämän terhakkaan välitysmiehen erikoisista liiketoimista ja rahavirroista. Brunogallo ei tietenkään ollut epäillyt mitään vilppiä, koska olihan myydyistä kiinteistöistä kilissyt mukavasti rahaa pohatan tilille ja kaikki näytti päällisin puolin kelvolliselta, ja niitä transaktioita olisi voinut näyttää vaikka tilintarkastajillekin. Saatuaan tietää Tuomaan oudoista välityspalkkioista Brunogallo oli tietysti raivoissaan ja puhisi otsasuonet pullistellen, punertunein kasvoin kiukkuaan juristimiehelleen Torrelinille. Hän oli mielestään maksanut välittäjälleen kelpo kuukausipalkkaa ja kustantanut paljon muitakin miellyttäviä luontoisetuja, joten ainakaan vapaa-ajan menetyksestä maksetun korvauksen ei olisi pitänyt johtaa nyt paljastuneisiin välistävetoihin. Nuoren miehen omavaltaiset toimet olivat vaarana koko Brunogallon bisnekselle ja uhkasivat syöstä arvostetun liikemiehen asiakkaittensa halveksimaksi ja kilpailijoidensa pieksemäksi. Kaiken kukkuraksi Tuomaasta ei ollut kuulunut muutamaan viikkoon mitään, mikä oikeastaan ei ollut kovin ihmeellistä, sillä Tuomas sai toimia hyvin vapaasti niin työaikojen kuin työskentelytapojensakin puolesta. Mutta nytpä sileäksi kammatusta, kreemillä päällystettyjen mustien hiussuortuvien peittämästä päästään kuvainnollisesti raivonpuuskaisia haivenia repivä Brunogallo halusi palavasti tietää, missä luihu Tuomas sijaintiaan parhaillaan piteli ja halusi äkkiä miehen tuomitsevien silmiensä eteen vastaamaan huhuihin, joiden paikkansapitävyyttä Brunogallon ei tarvinnut epäillä luotettaviin tietolähteisiinsä vedoten. Tuomas oli tahtomattaan näemmä hankkinut itselleen kourallisen kaunaisia vihamiehiä, jotka eivät alkuunkaan pitäneet häikäilemättömän kiinteistökauppiaan tavasta kiristää näitä epäsuotuisiin kauppoihin. Kartanotalonsa lattia olisi voinut kulua puhki kiivastuneen isännän ravatessa malttamattomana edestakaisin odotellessaan ehkä turhaan kavalan välittäjänplanttunsa yhteydenottoa. Kiukkuinen kiho kutsui lopulta joukon niin sanottuja työmiehiä puheilleen. Nämä työmiehet tunnettiin sisäpiirissä pahamaineisina likaisten töiden suorittajina eikä miesten olemassaoloa koskaan tunnustettu, vaikka kaikenlaisia huhupuheita tällaisista kasvottomista eliminaattoreista aika ajoin liikkui kenties enemmänkin ennaltaehkäisevässä pelottelumielessä. Tarkalleen ottaen näitä miehiä ei edes ollut odottamassa tällaiseen tehtävään, vaan heidät koottiin aina tarvittaessa eri puolilta Brunogallon liikeimperiumia. Päivätöikseen nämä karskit miehet toimivat pääsääntöisesti vartijoina ja järjestyksenvalvojina Brunogallon tehtaissa ja toimistoissa, mutta tilanteen niin vaatiessa he olivat valmiita myös kädet likaaviin toimiin, joita ei yleensä tohtinut suorittaa kirkkaassa päivänvalossa. Vimmastunut päämies komensi nyt uskolliset muskelimiehensä Tuomaan perään. He saivat ensi tehtäväkseen etsiä vilpillisessä mielessä toimineen huijarivälittäjän ja tuoda tämä Brunogallolle selittämään tekosiaan ja mieluummin kirkassilmäisesti elävänä kuin kuolleena lahnana.