Täydellinen muutos suunnitelmiin pakotti hieman hämilleen joutuneen sankariasiakkaan pakittamaan lievästi etukumarassa ja pitkänomaisen käytävähallin laidoilla hullunkurista ostosnäytelmää sivusta seuranneita tarkkailemaan miehen edesottamuksia puolivalaistussa aulasalissa. Järjestystä ylläpitävä jonotusnumeroita syytänyt laitekin löytyi korkealle nousevien portaiden juurelta. Hapuileva silmäily yksinkertaiseen ja ainoastaan yhdellä nappulalla varustettuun ja siis erittäin toimintoköyhään paneeliin etsi sopivaa painiketta tökättäväksi, mikä oli Einon kaltaiselle malttamattoman keinotekoisen kiireen itselleen synnyttäneelle vain onneksi. Houkuttelevasti kimaltelevainen metallireunainen pyöreä muovipäällysteinen painonappi painui kevyesti pohjaan käynnistäen aparaatin sisuksissa jonkun elektroniikkainsinöörin mielikuvituksissa pyörremyrskyä vastaavan hurjan ja nopean prosessien sarjan, jonka lopputuloksena metallivarren etuosasta työntyi vaivalloisen hitaasti pieni valkoinen paperilappunen jääden konehuulien väliin kenottamaan. Mitään sen pidempää odottelematta peukalo ja etusormi päättivät taas kerran alkaa tehdä yhteistyötä ja kynsäisivät reilunkokoista postimerkkiä matkivan lippusen jonkinlaisten pitimien välistä ilmoille. Neliskanttinen lappu kohosi yhä ryppyotsaisesti tapahtumia tarkkailevien silmien eteen tulkittavaksi. Lipukeautomaatin sisäinen tulostinlaite, tai toteutustekniikasta riippuen merkinantotehtävän olisi yhtä hyvin voinut suorittaa myös sellainenkin ihmekeksintö kuin lämpökirjoitin, oli tuhrinut piskuisen selluloosapuristeen lämpimällä syleilyllään tai taaskin tekniikan vaihtoehdoista valiten ehkäpä mustesuihkua roiskaisten kolmella numeroja oikein erehdyttävästi muistuttavilla merkinnöillä. Luonnostaan harmaantuneet, anatomian tutkijoiden todeksi väittämät aivosolut saivat näköaistien välittäminä tietoa ulkomaailman tapahtumista ja selittivät paraikaa Einon alitajunnalle havaintojaan. Ihmismieli kykenee näköjään aistimaan ja tajuamaan asioita niin nopeasti, että tuskin löytyy sellaista sairaalainstrumenttia, joka voisi mitata tuohon sarjaymmärrykseen käytetyn ajan edes Einonkaan tapauksessa, sillä vielä kun mies mielessään tavaili numerosarjaa 172, hän asteli jo takaisin keskemmälle yleiseksi odotustilaksi muodostunutta eteisaulaa.

Littanainen ja kirjaimellisesti paperinohut muistinvirkistämisobjekti laskeutui parikymmentä senttiä kohti lattiaa samassa tahdissa, kun oikea käsi rentoutui koukistusasennostaan vajaasti oikaistuksi käsivarsisuortuvaksi. Pääpallo kohota nousi viistokulmaisesta kallistuksestaan ja alkoi refleksinomaisesti kohdistaa fysiologisia kiikareitaan jonnekin seinille tai minne vain, mistä voisi ammentaa lisäinformaatiota vastikään tajutun numerosarjan yhdistämiseksi käsillä olevaan tilanteeseen. Saattaapi olla, että vain natiivi ruuhkakaupunkilainen pystyy näin pelkällä selkäytimellään ymmärtämään, että jonotusnumeroa kantava lippulappunen ei ole koko totuus ja että tähän minimalistisen pieneen projektinpoikaseen liittyy toinenkin osio. Jostain oli nimittäin saatava vielä tietää, minkä numeron vuoro oli parhaillaan meneillään ja siis ketäpä onnekasta tuon oikean numeron omistanutta lappusenhaltijaa oltiin nyt palvelemassa siinä akvaariohuoneessa, jonka edessä yllättävän käänteen suunnitelmissaan kokenut Eikka seisoi. Sellainen vehje oli pyöreitä puhereikiä täynnänsä olleen puolikorkean lasiseinän yläpuolella. Sieltä se laite kertoi kaikille lukemaan oppineille ja numerokieltä oivaltaville, että stop tykkänään ja kiire pois, sillä näyttötaululla oli kulmikkaista nestekidepalkeista muodostunut matemaattinen merkintä, jota ainakin algebran opettajat myös luvuksi olisivat kutsuneet. Ja mikä se numeroluku sitten siellä matriisitöllöttimessä oikein oli, ettei vain olisi ollut luku 91? Sormet eivät nyt vallan hieraisseet silmiä, mutta kuvainnollisesti ne sellaisen toimenpiteen tässä kohdin tekivät, sillä kuten tämmöisessä tilanteessa olisi bruukattu sanoa, että ei voi olla totta!