Koskenlaskija - osa 170

Besmerberg oli siinä viisissäkymmenissään ja aika lailla suomalaisen yrittäjän perikuva vai olisiko pitänyt paremminkin sanoa sitä irvikuvaksi. Ratin takana istui nimittäin tukeva, ylensyönyt ja tuhiseva keski-ikäinen mies, jolla oli epäsiistit rasvaiset hiukset, joita ei oltu käytetty parturilla vähään aikaan. Yllään liikemiehellä oli valkoinen ja vuodenaikaan nähden ehkä hieman jo liian kesäinen lyhythihainen kauluspaita, jonka kaksi tai jopa kolmekin ylintä nappia oli avoinna paljastaen punakan karvaisen rinnuksen. Jaloissa näytti olleen mustat tavalliset kangashousut, jotka olivat ehkä jostakin puvusta irrotettu pari. Pyöreät kasvonpiirteet olivat vääntyneet iloiseen ilmeeseen ja mies vaikutti kaikin puolin lupsakkaalta tyypiltä heti alkuunsa. Leukapielet olivat melkoisella varmuudella veikaten jääneet ajamatta sinä sunnuntaisena aamuna, sillä ruokoton parransänki puski poskille ja kadonneen leuan sekä kaulan ympärille laajentuneen ihramassan päälle. Sisällä autossa tuoksahti lievästi hielle, mutta siitä Tuomas pääsi nopeasti eroon avaamalla sivuikkunan hieman raolleen. Sitten Besmerberg esitti relevantin ja erittäinkin aiheellisen kysymyksen eli mihinkä suuntaan ajettaisiin seuraavaksi. Tuomas opasti reittiä rauhalliseen ja maltilliseen tyyliin ja jonkun ajan kuluttua mieskaksikko kääntyi asfalttipintaiselta maantieltä alati vain kapenevalle päällystämättömälle metsätielle, joka lopulta muuttui tuskin henkilöautolla ajettavaksi kinttupoluksi. Seuraavaksi vastaan tuli ilmiselvä kääntöpaikka, jossa Besmerberg helpon tuntuisesti rattia pyöritellen käänsi Mersunsa takaisin paluusuuntaan. Auto pysähtyi niille sijoilleen ja Besmerberg sammutti moottorin ja miehet nousivat ulos kulkuvälineestä. Tuomas ryhtyi esittelemään paikkoja ja suurilla kädenliikkeillä elehtien piirsi ilmaan kuvioita, jotka muistuttivat harjakattoja ja kuutionmuotoisia mökkimajoja. Besmerberg katseli ympäriinsä vielä mitään sanomatta, mutta ilmeistään päätellen mies ei ollut myöskään pettynyt näkemäänsä. Kaksikko asteli ympäri Tuomaan maaomistuksia ja mittaili tonttien kokoja kuin asiantuntijat ikään. Besmerberg kertoi olevansa kiinteistösijoittaja eikä hänellä ollut kovin paljon tietoa rakentamisesta muutoin kuin muutamien kiinteistöjen rakennuttajana. Hän uskoi kuitenkin mökkikylän nousevan suhteellisen helposti, kunhan alueelle vain tuotaisiin ja rahdattaisiin valmiita mökkielementtejä, joista koostamalla talorivistö syntyisi muutamassa viikossa. Alueelle piti lisäksi raivata kunnollinen tie ja riittävästi pihapiiriä. Suunnitelma ei ollut aivan mahdoton toteuttaa, arveli ostaja, ja muistutti Tuomaan tavoin, että asiassa pitäisi edetä nyt kiireen vilkkaan, jotta paikat olisivat kunnossa ensi kesän lomalaisia varten. Kaiken kukkuraksi paikkaa piti vielä mainostaa ja markkinoida, joten töitä tuntui piisaavaan. Tuomasta tosin nämä käytännön askareet eivät juurikaan kiinnostaneet, sillä hänen tavoitteenaan oli ainoastaan saada tontit myytyä ja kääriä siitä kaupasta sievoiset voitot. Loppu olisi ostajan harteilla ja ehkäpä vähän murheenakin, mutta siitä ei nyt sopinut alkaa keskustella, kun nimet uupuivat kauppakirjoista.

Julkaistu keskiviikkona 25.9.2013 klo 16:38.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 169
Seuraava
Koskenlaskija - osa 171