Herraskartanossa nautittu sunnuntailounas ei ollut pelkkää mättöä, sillä isäntämies don Brunogallo oli äänessä aina silloin, kun hänellä ei ollut ruokaa suussa. Herra tiedusteli melko suoralla kysymyksellä eräässä vaiheessa, oliko Tuomas tyytyväinen nykyiseen työhönsä alati ryynäävänä arkisena myyntimiehenä kaupustellen kiinteistöjä ympäri suurkaupunkia. Jotain Tuomas haukkapalojen välissä kyselyyn vastasikin, mutta don ei ilmiselvästikään ollut kiinnostunut kuulemastaan vaan jatkoi pian taas suunvuoron saatuaan omalla, mielestään paljon tähdellisemmällä asiallaan. Osoittautui lopulta sitten niin, että don Brunogallo omisti jonkusen joutilaan kiinteistön itsekin ja tarvitsi nyt nuoren, luotettavan ja myyntinälkäisen asiamiehen hoitamaan erinäisiä kiinteistökauppoja puolestaan. Vanhaherran karvatupsuisiin korvakäytäviin oli jo entuudestaan kantautunut ylitsevuotavia kehuja varttuvasta huippuvälittäjästä, ja hän oli otettu Tuomaan sitkeästä yritteliäisyydestä taannoisessa asuntoesittelyssä ja tahtoi nyt miehen hoitamaan tämän arvokkaita kiinteistöbisneksiä. Tuomas puolestaan yllättyi suu apposen aukinaisena moisesta suorasukaisesta ehdotuksesta, jota hän ei olisi voinut millään arvata etukäteen. Hänhän oli ottanut viikolla saamansa lounaskutsun vastaan siinä sangen ymmärrettävässä toivossa, että saisi piakkoin myytyä esittelemänsä kalliinpuoleisen lukaalin täysin tavallisena, vaikkakin poikkeuksellisen tyylikkäästi pukeutuneena asiakkaana pitämälleen keinospagetille, kuten hän donia mielessään irvokkaasti kuvaili. Brunogallo antoi ystävällisesti ja suurpiirteisesti ymmärtää, ettei Tuomaan tarvinnut päättää asiasta nyt heti paikalla vaan että hän voisi rauhassa pohtia ja miettiä jaloa ja anteliasta ehdotusta ensi yöksi taivaalle nousevan täyskuun valaiseman yön yli. Vieressä hädin tuskin havaittavaan virneeseen naamansa vääntänyt juristimies Torrellini nyökytteli hitaalla tempolla päätään muutamilla senteillä ylös ja alas samalla kun isäntä mainitsi hänen ottavan sitten yhteyttä maanantaina puolenpäivän aikaan udellakseen, mihin tulokseen Tuomas oli pohdinnoissaan päätynyt. Tuomas päätti käyttää aikalisän hyödykseen, vaikka hyvin arvasi, että don oli tottunut saamaan mitä halusi ja vastaan olisi ollut turha pyristellä.

Seuraavana maanantaina näinä päivinä yhä harvinaisemmaksi kapineeksi käynyt pöytälankapuhelin soida helähteli toimistossa täsmällisesti kellon kahdentoista pintaan saaden Tuomaan adrenaliinin kohoamaan normaalilukemista pykälän tai kaksi korkeammalle ja kesälämmössä jo valmiiksi kuumat kädet hikoilemaan jännityksestä, joka oli jo rypistänyt otsalle muutaman kurtun tulossa olevaa puhelinkeskustelua odotellessa. Paikallisen puhelinoperaattorin tietoteknisillä apuvälineillä luoman puheyhteyden toisessa päässä oli odotetusti terävä-ääninen Torrellini, joka kaikesta päätellen odotti kuulevansa Tuomaalta vain myöntävän vastauksen, jotta hänen ei olisi tarvinnut tuottaa pettymystä isännälleen. Tuomas oli iltapuhteinaan ennen nukkumaanmenoa miettinyt asiaa muutaman äkeän minuutin ja sen mukaan päätöskin oli yhtä kaikki selkeän positiivinen ehdottajan kannalta kuultuna. Hän ryhtyisi vastustamattoman kookkaalla kuukausipalkalla myymään ja ostamaan kiinteistöjä don Brunogallon lukuun ja jättäisi nykyisen jo vähän yksitoikkoiseksikin leipääntyneen päivätyönsä, josta provisioluonteiset palkkatulot olivat melkein alinomaa riippuvaisia miehen myyntimenestyksestä heiluttaen ansioita toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän. Epävakaat tulossidonnaiset palkkiot vaihtuisivat kertaheitolla vakaaksi kuukausiliksaksi, joten Tuomaan ei ollut järin vaikeaa hyväksyä Brunogallon havannalaisen sikarin tuoksuistamaan ilmaan heittämää houkuttelevaa tarjousta, joka ylitti etuineen hänen nykyisen vuoristoradan kulkureittiä muistuttavan tienestinsä. Niinpä vaalea valiovälittäjä sitten aloittikin työt argentiinalais-italialaisen don Brunogallon businessimperiumissa hyvän ystävänsä Ronnyn jäädessä Jorgen kiinteistönvälitystoimistoon entisiin hommiinsa.