Koskenlaskija - osa 103

Pienessä kahvilassa oli vaivoin tilaa kahdelle pienelle pariisilaistyyliselle pyöreällä pöydälle ja kahdelle tuolille niiden ympärillä. Konditoriassa leijaili kaikkialla suloisen pullan tuoksu tervehtien asiakasta ja melkein heti sisään astuttuaan tämä törmäsi läpinäkyvään vitriiniin, jossa herkullisen näköiset pullat, leivonnaiset ja alempana vastaleivotut sämpylät ja kokonaiset sekaleivät, patongit ja voisarvet tarjosivat ensi alkuun silmänruokaa. Silmistä puheen ollen sähkösilmä ulko-oven pielessä oli toivottanut asiakkaan tervetulleeksi hetki sitten ja tuo heläjäväinen signaali oli kutsunut myös paikan kondiittorin takahuoneesta myymälän puolelle. Vanttera paakari valkoisessa sokerileipurin asussa oli rusoposkinen naisihminen ja kaikesta päätellen varmaan puodin Ulla, joka pulpahti tiskin taakse kuin taikaiskusta iloinen hymy naamallaan. Eikka aloitti ostostoimituksen tilaamalla kupin kahvia, mutta löydettyään äkkiarvaamatta katonrajasta riippuneen erikoiskahvilistan, tulikin toisiin ajatuksiin ja vaihtoi lennossa tilauksensa americanoksi. Raha vaihtoi taas omistajaa ja edellisestä käynnistä viisastuneena Eino tarjosi heti viiden euron rypistynyttä seteliä tottumansa luottokortin sijaan. Barista kääntyi ison italialaismerkkisen kahvinkoneen eteen takapöydän ääreen ja ryhtyi ammattilaisen ottein käyttelemään hurisevaa masiinaa, joka monivaiheisen rituaalin jälkeen sylkäisi pitkän lorauksen mustaa ihmejuomaa ison, laakeareunaisen kupin pohjalle. Ulla, jos tuota pehmeäposkista vaalean pulskahkoa neitoa sai tällä nimellä kutsua, nosti annoksen pienelle muovitarjottimelle ja asetteli sen yhä iloinen hymy suupielissään Einon eteen tiskille. Metallinen kylmäalusta hikoili odottavaisesti tiskillä ja sen päällä oli kaksi pientä kannua, joista toinen oli kooltaan ja tilavuudeltaan toista suurempi jättäen kaverinsa koossa siis pienemmäksi. Kannuissa oli yleisen käsityksen mukaan maitoa ja kermaa, ja sen kumpaa oli missäkin purnukassa sai tietää kysymällä tai katsahtamalla kylmäkallen sivuun kiinnitetystä tarrasta tai vain yksinkertaisesti luottamalla onneensa tai kokemukseensa. Eikka olisi voinut lyödä sisällöistä vetoa ja sen enempää empimättä ja asiaa varmistamatta hän nosti isomman kannun ilmaan ja valkaisi amerikkalaistyyppisen kahvinsa ohuella ja lyhyellä norolla kevytmaitoa. Raavas mies ahtautui kolttu yllään pienen rottinkikalustesarjan väliin ja istahti nitisevälle tuolille, jonka pyöreä ja pehmustamaton istuinosa taisi olla tuuman tai pari liian pieni ison miehen takamukselle. Tokihan kalusteet näyttivät siroilta, jos niitä vain katseli, ja varmasti ne olisivat sopineet jonnekin Champs-Élysées’n varrelle jonkun sievän katukahvilan terassille, mutta härmäläisiin mittoihin ne olivat auttamattoman minimalistisia. Ai niin, meinasi vallan unohtua kertoa, että se koko ajan Eikan mukana seilannut trendikäs viikonloppukassikin sai luonnollisesti paikkansa jälleen kerran vastapäisellä jakkaralla, koska omistaja mielellään varoi laskemasta sitä mielestään usein likaisille ja arvatenkin runsaslukuisten bakteerikantojen vuoraamille lattioille.

Julkaistu torstaina 23.5.2013 klo 16:36 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 102
Seuraava
Koskenlaskija - osa 104
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä