Koskenlaskija - osa 59

Kolmen vartin lounastunti päättyi aikanaan ja uustuttavuuden kokeneet kaverukset sopivat tapaavansa seuraavana päivän melkein samoilla kulmilla, mutta lounaspaikkaa vaihtaen. Eino toisi tuolloin raapustamansa oikovedokset tarvittavista asiakirjoista ja Lorvi saisi niitä sitten tutkailla ammattimiehen otteella. Kotimatkallaan Eino tiesi, mitä iltapuhteikseen tekisi. Sitä ennen tyhjyyttään ammottanut jääkaappi tuli saamaan kaivattua täydennystä sisällä tuikkineen sähkövalon ja puoliksi juodun tuoremehulitran lisäksi, kun Eino poikkesi läheiseen supermarkettiin vaatimattomille poikamiehen ruokaostoksille. Kassajonot olivat vielä tähän aikaan päivästä siedettävän lyhyitä, mutta aina ei näin ollut. Muutaman kerran miekkosemme oli erehtynyt kauppaan pahimpaan ruuhka-aikaan töistä kotiin palaavien ryppyotsaisten perheenisien ja -äitien rinnalle taistelemaan paikasta lyhyimpään jonoon kassalle. Jonossa saattoi toisinaan törmätä kaikenlaisiin performansseihin, kuten eräänkin kerran kun kahta oluttölkkiä ja grillibroileria ostamaan tullut rähjäinen hampuusi ei osannut päättää, vaihtaako vasta avatun viereisen pikakassan olemattoman neitseelliseen letkaan vai pitääkö paikkansa nykyisessä jonossa, jossa oli ehtinyt jo pitkään ja hartaasti odotella vuoroaan päästäkseen rahoistaan eroon. Hamppari ryntäsi paikoiltaan, mutta heittiö harmiksi tavoittelemansa kassan eteen muodostuikin salamannopeasti uusi jono ja niin tuo retku palasi kiireen vilkkaan takaisin mistä oli lähtenyt, joka tosin oli jo ehtinyt äijän naapurikassalla käynnin aikana mennä eteenpäin. Tämäpä ei estänyt renttua änkeämästä jonon keskelle entiselle paikalleen, eikä kukaan rohjennut sellaista jätesäkkiä alkaa ojentaa vaan jokainen katsoi parhaaksi, että rutjake pääsi nopeasti eroon niin sanottujen siistien ihmisten keskuudesta.

Takaisin kämpillään Eino alkoi välittömästi palttoonsa ja kenkänsä riisuttuaan suunnitella Lorvin ohjeistamia dokumentteja, joita mies väsäili omaksikin hämmästyksekseen vielä iltauutisten aikaan, hän kun oli kuvitellut sopertavansa tuollaiset paperit alta aikayksikön, mutta sai todeta arvioineensa ajankäyttönsä jokseenkin poskelleen. Valmista ei tahtonut aluksi tulla, kun teksti hioutui aina vain yksityiskohtaisemmaksi ja myyvemmäksi. Taisipa Einolla olla piilevä heikkouskin, jollaiseksi oli osoittautumassa jonkinasteinen lievä perfektionismi, kun mikään lopputulos ei tahtonut olla kyllin hyvä vaativalle laatijalle. Ansioluettelo oli sekin pienen ponnistelun tulos, sillä se uhkasi jäädä laihanlaiseksi ja lyhyenpuoleiseksi. Eihän Einolla ollut oikein mitään muutakaan kirjoitettavaa siihen läpyskään kuin iät ja ajat sitten suoritettu kunnallinen kauppakoulu, tosin melkoisen hyvillä arvosanoilla kuitenkin, ja oman firman pyöritys viimeiset parikymmentä vuotta. Onneksi kynäilijä lohduttautui tiedossa olleesta ammattiavusta, jota hän oli saava seuraavana päivänä näissä asioissa hyvin perillä olleelta kokeneelta ystävältään, joten paperihommat päättyivät sillä erää Eikan vetäydyttyä unten maille vähän ennen puoltayötä.

Julkaistu perjantaina 22.3.2013 klo 16:58 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 58
Seuraava
Rusettimuoti
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä