Rusettimuoti

Tyylikkään miehen kaulaa on pitkään koristanut solmio. Nykyään tosin melkein virallisissakin yhteyksissä voi jo esiintyä kauluspaidan ylin nappi avoinna eikä solmiota pidetä enää itsestäänselvyytenä tyyli-ikonina. Vaihtelua hienoon pukeutumiseen tuo solmuke, joka on jälleen ikään kuin tullut muotiin. Vielä jokin aikaa sitten isokokoisen rusetin saattoi nähdä vanhemmalla herrasmiehellä tai lastentarhan pikku viikarilla joulu- tai kevätjuhlissa, ja tällainen mirri oli muutoinkin melko harvinainen näky arkisen harmaassa suomalaisessa miesten pukeutumisessa. Toisin on tänään. Solmuke on nyt tyylikäs pukeutumiselementti ja kertoo sen kantajan olevan tyylitajuinen ja muodissa ajan hengen mukainen. Kauppoihin onkin ilmestynyt monen värisiä solmukkeita ennestään kovin niukan miestenmuodin tarjonnan lisäksi. Rusettimallejakin on lukuisia. Muodikkain on pienikokoinen ja hillityllä kuosilla kuvioitu solmuke, joka ei valtaa pääosaa kaulavarustelussa samalla tavalla kuin takavuosien mustat kissanrusetit.

Kuva
Jack & Jones

Solmukkeen voi ostaa valmiiksi sidottuna tai perinteisenä sidottavana mallina. Rusetin sitominen sen sijaan vaatiikin jo taitoja, joten aloittelevan herrasmiehen kannattaa hankkia alkuun pääsemiseksi valmiiksi sidottu ja edullinen solmuke, joka on vaivaton pukea kaulalle. Tyypillisesti näissä tavarataloruseteissa on pieni koukku ja sitä vastaava lenkki, joka lukitsee kaulalle pujotetun pukimen. Lenkin sijaintia voi säätää mallista riippuen joko portaattomasti tai sijoittamalla lukkomekanismi johonkin valmiiksi ommeltuun reikään kaulahihnalla. Kaupan valmiit rusetit eivät ole kalliita ja alkuun pääsee jo reilulla kympillä. Samalla kertaa kannattaa ostaa pari eri väristä kaulalaitetta. Vaaleaa voi käyttää tumman kauluspaidan kanssa ja tummaa luonnollisesti päinvastoin. Täysin musta solmuke sopii vitivalkoisen paidan koristeeksi ja esimerkiksi kirkkaan punainen käy mustan ja tummansinisen paidan kanssa. Kevään juhlat onkin sitten helppo ottaa vastaan, kun tyyli on kohdallaan.

Julkaistu lauantaina 23.3.2013 klo 13:05 avainsanoilla muoti ja pukeutuminen.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 59
Seuraava
Virtuaalikierros Kajaanin linnassa