Koskenlaskija - osa 219

Seuraava arkinen aamu urkeni jo niinkin varhain kuin kuuden aikaan, kun Jalmari heräsi totuttuun tapaansa jonkun mielestä epäinhimillisen aikaisin. Loppusyksyn taivas oli pilvetön mutta mustanpuhuva, ja valkeaa talvea jo kuumeisesti odotelleiden kansalaisten ajatuksissa alakuloinen pimeys joulukuun alkupuolilla oli masentavan musertava. Lunta ei ollut vielä satanut, mitä moni kunnan asukas taivasteli ja muisteli menneitä vuosia, jolloin maa oli ollut valkoisena jo hyvissä ajoin ennen joulunpyhiä. Pakkanen oli kirpeä ja vanhanaikaisen lämpömittarin elohopeapatsas oli viluissaan kutistunut seitsemän asteen tietämille valuen kapean ja ahtaan kapillaariputken alaosassa pullottaneeseen pallomaiseen säiliöön. Kadut ja tiet olivat kuivia, mikä helpotti liikkumista olennaisesti etenkin, kun muistutteli mieliinsä takavuosien kamalia tuiskutuksia, jolloin räpäskää tuli taivaalta kohtuuttomia määriä. Jalmari kaasutteli seitsemäksi verstaalleen ja kurvasi tuttuun pihaan täsmällisesti kuin atomikello ja yhtä varmasti kuin mitä oli tehnyt tätä ennen vuosikymmeniä. Eino seurasi uskollisesti perässä ja parkkeerasi kohta autonsa oppi-isän jälkeen tämän auton viereen. Edellisen illan stressaavasta hulinasta huolimatta maittavasti yönsä nukkunut vetreä mies asteli hyväntuulisena peltihalliin ja sen laakean tilan läpi keskemmälle, jossa sijaitsi Jalmarin pieni ja ahdas toimistokoppero. Vanha mies keitteli siellä aamukahvia, jonka houkutteleva uutetun kofeiinin tuoksu kantautui metrien päähän pikkuisen kopin oviaukosta suuren verstashallin puolelle. Eino astui sisään ja toivotteli tapansa mukaan hyviä huomenia vanhalle miehelle.

- Melkoinen shou se eilinen!

Eino käynnisti keskustelun, johon Jalmari yhtyi, ja miehet jatkoivat diskuteeraustaan pitkään aamupäivän puolelle. Jossakin vaiheessa puheeksi tuli koskenlaskijan viran jatkaminen. Einohan oli käytännössä jo melkein valittu Löysäisten kunnanjohtajaksi, ja pestin oli määrä alkaa niinkin pian kuin vuoden vaihteessa, kun nykyinen dirikka oli jäämässä eläkkeelle. Jalmari tyynnytteli hyvää nuorempaa ystäväänsä.

- Älä siitä huoli! Mullon mieless yks sankari sun tilalle.

Eino tuijotti vanhusta epäuskoisena, mutta vakuuttui tämän puheista eikä penännyt tarkennusta vaan harmitteli mainion pestinsä lyhyyttä ja mielenkiintoisuutta, vaan eipä tunnollinen Eikka oikein muutakaan voinut kuin täyttää kuntalaisten toiveet ja ottaa tarjottu luottamustehtävä vastaan.

Julkaistu torstaina 5.12.2013 klo 17:31.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 218
Seuraava
Koskenlaskija - osa 220