Koskenlaskija - osa 208

Tilaisuuden päätteeksi kunnanjohtaja Latvala-aho sekä kunnanvaltuuston ja kunnallishallituksen puheenjohtajat kävivät kilvan onnittelemassa ja kättelemässä suosiostaan hieman hämilleen mennyttä Eikkaa. Jalmarikin ilmestyi siihen jostakin ja taputteli ystäväänsä tuttavallisesti olalle. Kokous päättyi ja koskenlaskijakaksikko asteli hitaasti keskenään samalla keskustellen loivia portaita ylös auditorion oville, kun Jalmari pysähtyi juuri ennen kuin miehet olivat astumassa ulos. Hän kiinnitti Einon huomion ovenpielissä oleviin huomaamattomasti kiinnitettyihin kapeisiin paneeleihin.

- Katsos näitä!

Jalmari osoitti luisevan kapealla oikean käden etusormellaan seinänvierustaa ja kehotti vieressään seissyttä oppipoikaansa tarkastelemaan ulkoapäin tuiki tavallisilta koristelistoilta näyttäneitä kapistuksia. Eino ei tietenkään ymmärtänyt eikä oivaltanut, mikä tuollaisissa listoissa nyt oli niin ihmeellistä ja mokoman mainitsemisen arvoista, kunnes Jalmari aloitti taas alati niin kiehtovan tekniikan luentonsa, jollaisia vanha mies oli innoissaan lähes kuola suupielistä valuen pitänyt oppilaalleen jo useita pitkin syksyä. Seiniin kiinnitetyt listat olivat mistäpäs muualta kuin sieltä salamyhkäisestä Euroopan unionin tutkimuskeskuksesta peräisin. Niiden tehtävänä oli lähettää tietynlaisia signaaleita ohikulkeneiden ihmisten matkapuhelimiin. Signaalit puolestaan kytkivät kännykät automaattisesti äänettömiksi, mikäli niistä ei oltu vielä kytketty pois virtaa pois tai niiden soittoääntä ei oltu mykistetty. Vastaavasti kun puhelin taas kulki noiden kapeiden listojen ohi, siihen kytkeytyivät äänet takaisin päälle, mikäli kone ei ollut sisään tullessaan jo valmiiksi äänetön. Jalmari totesi tekniikan yksinkertaiseksi mutta toimivaksi eikä tuo äärimmäisen hyödyllinen keksintö ollut hämmästyttävää kyllä vielä kertaakaan pettänyt. Vielä miehet kääntyivät ukon johdolla muutaman askeleen takaisin salin puolelle, sillä Jalmari tahtoi Eikan kiinnittävän huomionsa pariin muuhunkin yksityiskohtaan. Salin seiniin oli sinne tänne, tosin tasaisten välimatkojen päähän tosistaan kiinnitetty hädin tuskin havaittavissa olleita kokonsa puolesta aika lailla pieniä mötiköitä. Nekin olivat kotoisin eurooppalaisten ihmekeksijöiden laboratoriosta ja ne varmistivat, etteivät salissa istuneet ihmiset saaneet kännyköihinsä soittoääniä päälle kesken kaiken. Laitteet lähettivät nimittäin jatkuvasti ovensuussa tutuksi tullutta signaalia, joka vaimensi aparaatit heti, jos niihin yritettiin räpeltää äänet päälle. Melkoisen mainio keksintö oli siis kyseessä, kuten Jalmari esittelemiään instrumentteja ylisti. Vanhuksen puheista huokui pienoinen epävarmuus ja Einosta tuntui aivan kuin Jalmari ei olisi tällä kertaa tiennyt ihan kaikkea tuosta ihmeellisyydestä ja ilmaan jäi lukuisia arvoituksia ja kysymyksiä, joihin Eikka olisi mieluusti halunnut jonkinasteisen vastauksen. Ilta oli kuitenkin jo sen verran pitkällä, ettei hän jaksanut alkaa haastaa vanhaa mestaria, joka hänkin väsyneestä ilmeestään päätellen olisi kohtapuoliin halunnut kivuta yöpuulle ja vetää ihanan pehmoisen täkin korvilleen.

Julkaistu keskiviikkona 20.11.2013 klo 17:54.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 207
Seuraava
Koskenlaskija - osa 209
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä