Tuttu nariseva ääni kajahti mustan metalliritilän takana olleesta ämyristä ja tiedusteli kuka se siellä ovella summerikelloa soitteli. Tuomas rykäisi äänensä avoimeksi ja vastasi olevansa rouvan odottaman kiinteistökauppias kaukaa Löysäistä asti. Naisen ääni muuttui heti iloisemmaksi ja toivotti vieraan heleällä äänellä tervetulleeksi toiseen kerrokseen. Samalla surahti ulko-oven sähköinen lukko, jonka surinaa kesti jonkin aikaa, mutta juuri sopivasti, että Tuomas ehti avata oven rivakkaasti rivasta vetäen, ja kas tuossa oli taas tuollainen osuva sanaparivaljakko. Vanhassa kerrostalossa oli kylmänviileä hämärä porraskäytävä, jonka perällä oli modernisoitu hissi. Vanha veräjäovi oli vaihtunut nykyaikaiseksi kokometallioveksi, jossa oli pieni pitkulainen ikkuna. Hissikorikin näytti olleen uudempaa valmistetta, mutta hissikuilua reunusti edelleen kaikesta päätelleen alkuperäinen mustaksi maalattu rautaverkko. Tuomas ei ottanut hissin kyytiä näin lyhyelle matkalle vaan liukkaasti harppoi portaat toiseen kerrokseen jättäen joka toisen askelman väliin. Kakkoskerroksessa oli jo rouvan asunnon ovi kutsuvasti avoinna, ja Tuomas suuntasi siitä sisään vetäen raskaan täysipuisen oven perässään kiinni niin, että ovikello helähti hiljaa metallisen kilahduksen. Kauempaa asunnosta kuului astioiden kilinää, ja kohta rouva huuteli jostakin etäämmältä toivottaen sisälle pyrkineen vieraan vielä kerran tervetulleeksi ja pyysi tätä istuutumaan olohuoneen pöydän äärelle. Tuomas potkaisi kevyet mustat purjehduskenkänsä eteisen matolle ja asteli sukkasillaan peremmälle. Rouva oli kattanut tottuneesti kahvipöydän ja kyseli, josko Tuomaalle maistui kahvikupponen ennen liikeasioiden hoitamista, ja sehän kyllä kelpasi pitkänmatkan kulkijalle, joka oli hörpännyt kofeiiniuutosta ties milloinka viimeksi ja aamulla se oli tainnut jäädä kokonaan väliin. Pari istuutui kahvipöydän ääreen. Kahvipöytä taisi olla se sama, jonka äärellä rouvakerho kokoontui aika ajoin. Rouva Määräläinen kertoi sopineensa ajan läheiseen pankkikonttoriin Töölöntorin laidalle kahden aikoihin iltapäiväksi. Aikaa oli vielä jäljellä, mutta vapaarouvatar ehdotti, että he voisivat vaikka kävellä konttorille, kun kerran oli niin mahdottoman kaunis aurinkoinen ilmakin. Päivä oli toden totta kuin mikä tahansa kesäpäivä. Ulkoilman lämpötila oli hiljalleen noussut jo pariin kymmeneen asteeseen ja vuodenaika muistutti erehdyttävästi suloista suviaikaa vain sillä erotuksella, että möllötin räkötti tavattoman matalasta kulmasta. Kauppakumppanit keskustelivat lämpimikseen niitä näitä ja ryystivät kahvejaan kunnes kello alkoi lähetä yhtä iltapäivällä. Rouva nousi pöydän ääreltä ja alkoi nostella kahviastioita takaisin keittiön puolelle. Tuomas seurasi toimitusta ja aikansa siinä emännän uurastusta katseltuaan nousi lopulta itsekin ja asteli olohuoneen ikkunan äärelle katselemaan alla avautunutta hiljaista töölöläiskatua. Kohta tulikin aika lähteä pankkiin ja niin erikoinen nuoren miehen ja vanhemman rouvasnaisen muodostama pari käveli hitaasti rouvan omaan tahtiin vilkkaasti liikennöityä Runeberginkatua pitkin toriaukeaman laidalla sijainneeseen pankin sivukonttoriin.