Nyt olivat asiat toisin. Eino nimittäin tiesi, että toimeton Lorvi oli jo vuosia etsinyt harvinaiseksikin luokiteltua, mutta sentään opistotasoista askartelunohjaajan koulutustaan vastaavia töitä, tosin huonolla menestyksellä ja siihen menestyksettömyyteen oli selkeä syykin. Mies ei tainnut oikeasti haluta tehdä edes rasittavuudeltaan kevyempiäkään töitä vaan piti vapaata ja huoletonta boheemia elämäntyyliään parempana vaihtoehtona kuin joka-aamuista täsmällistä herätystä ja vielä täsmällisempää työaikojen noudattamista ties missä askartelukeskuksessa tai verstaassa. Olihan Lorvi tosin hanakkaasti töitä hakenutkin ja siinä jobissa hänellä jos kellään oli kantapään kautta hankittua kokemusta vaikka muille jakaa. Tämän Einokin tiesi ja halusi nyt työnhaussa pätevöityneen Lorvin konsultoimaan työhakemuksessaan, jonka hän oli pikapuoliin lähettävä Löysäisten kunnanjohtajalle erikoista työtehtävää hakiessaan. Kummallista kyllä, mutta Eikalla puolestaan ei ollut kokemuksia työnhausta, vaikka mies huiteli jo lähellä viidettäkymmenettä ikävuottaan. Sellaiseen ylellisyyteen kuin työnhakuun hänellä ei koskaan ollut tarvetta, sillä Eino oli perustanut heti parivuotisen kauppakoulun jälkeen oman yrityksen neljännesvuosisata aiemmin eikä sen koommin ollut töitä vaille saatikka niitä joutunut muualta hakemaan. Einon liiketoimet eivät suinkaan olleet mitään yrittämistä sanan varsinaisessa merkityksessä. Hänen luomansa pienehkö ja vaatimaton muuttoliike oli menestynyt tasaisesti vuodesta toiseen ja töitä oli riittänyt niin, että yrittäminen ja sana yritys eivät tehneet oikeutta hänen mainioille bisneksilleen. Monta kertaa Eino ihmettelikin, miksi kummassa oman putiikin pyörittäjiä kutsuttiin yrittäjiksi. Sehän oli suorastaan halventava ilmaisu eikä herättänyt luottamusta kunnioituksesta nyt puhumattakaan. Termi ikään kuin jo valmiiksi tuomitsi liiketoimet näpertelyksi ja harrasteluksi, kunhan siinä nyt yrtti ja puuhasteli, ei siitä kuitenkaan mitä olisi tullut, mentaliteetilla. Eino halusikin itseään kutsuttavan liikemieheksi, vaikka eipä hän koskaan ainakaan ulkoiselta olemukseltaan miltään kroisoksen porholta tai teollisuusmagnaatilta näyttänyt halvoissa, pitkään istutuissa kangashousuissaan ja ryppyisessä yksivärisessä kauluspaidassaan, jonka silittämättömät taitteet hän usein peitti vetämällä erityisesti kylminä ajanjaksoina kevyen villapaidan ylleen. Liiketoimet olivat kuitenkin saaneet jäädä edellisenä syksynä, kun suurempi muuttofirma halusi nopeasti ja helposti laajentua Einon markkinoille. Houkutteleva ostotarjous ei pitkään pohdituttanut, kun yrityskaupat lyötiin joutuin lukkoon ja Einosta tuli pikkupohatta yhdessä yössä. Samalla päättyi lähes kolmenkymmenen vuoden työntäyteinen epookki, ja Eino jäi omien sanojensa mukaan jonkinlaiselle kelattomalle eli omarahoitteiselle varhaiseläkkeelle, vaikkakin tosiasiassa hän taisi vain haluta pitää lyhyen sapattivuoden pitkän liikemiesuransa jälkeen.