Koskenlaskija - osa 83

Ovi avautui raolleen ja Rositan tutut kasvot ilmestyivät uksen ja karmin väliin ja pian koko laiha, mutta ei sentään ruipelo neito sujahti sulavasti sisään työntäen samalla oven kiinni perässään varoen synnyttämästä minkäänlaisia ylimääräisiä ääniä. Rosita oli nostanut siron etusormensa punahuulisen suunsa poikki, mikä oli monissa kulttuureissa verrattain helposti ymmärrettävä merkki siitä, että nyt piti olla hiiren hiljaa tai mieluummin aivan äänetönnä. Vaaleanpunaiseksi tai oikeastaan ihon väriseksi lakatut kynnet kimmelsivät hytin kattovalossa, kun Rosita astui pari kolme askelta peremmälle. Nainen työnsi Tuomaan istumaan punkalleen ja kuiski äärimmäisen hiljaisella äänellä.

- He aikovat heittää sinut keskiyöllä yli laidan ja hukuttaa tuohon lahteen.

Rositan ruskeat silmät olivat kauhusta suurentuneet ja mustalla maskaralla kyllästetyt ja lähes täydellistä matemaattista sinikäyrän kaavaa noudattaneella kaarella sojottaneet ripset kohosivat puupaneelilla verhoillun katon suuntaan, ja hän ilmiselvästi kauhisteli Tuomaan tulevaa onnetonta kohtaloa sementtisaappaat jaloissaan kalojen ja äyriäisten ruokana jo ennestäänkin sakean planktonin seassa. Samalla nainen otti Tuomasta kädestä ja sulki kämmenen pohjalle hytin avaimen, jota oli juuri käytellyt hetken aikaa sitten tullessaan vieraisille yksinäisen lusijan sellimäiseen kabinettiin. Rosita kuiskasi Tuomaan korvaan.

- Perässä on märkäpukuja. Ystäväni Manolo on tuonut kalastusveneensä huvijahdin lähettyville.

Tuomas oli hämmentynyt ja hetken tilannetta puntaroituaan hän sai esitettyä kysymyksen Rositalle.

- Miksi teet tämän minulle? Luulin, että olet noiden roistojen puolella.

Rositan katse oli suunnattu alas Tuomaan kämmeneen, josta yhä piti kiinni eikä nainen vastannut hänelle esitettyyn kysymykseen, vaan kohotti kauniin päänsä ylös ja kiinnitti katseensa Tuomaan silmiin ja nosti jälleen oikean käden etusormensa huulille merkiksi vaitonaisuudesta silmät samaan aikaan oudosti sivuille vilkuillen ikään kuin kuvitellen, että seinilläkin olisi ollut korvat, jotka paraikaa salakuuntelivat näiden kahden ihmisen viatonta vuoropuhelua. Sen enempää viehkeä nainen ei enää puhunut ja poistui vaivihkaa sipsuttaen hytistä napsauttaen oven hiljaa kiinni. Tuomas vilkaisi päällisin puolin tavallisen näköistä rannekelloaan, joka tosin ei ollut sieltä aivan halvimmasta päästä vaan sveitsiläinen, kansainvälisesti hyvin tunnettu laatumerkki ja oikein osaavan käsityöntaidon näytekappale. Sen pikkuviisari oli kiertynyt kello kymmenen kohdalle ja pitempi isoviisari oli vain aavistuksen verran ehtinyt ohittaa kello kahdentoista numerot tarkoittaen siis sitä, että kello oli juuri tuon vilkaisun aikana noin viitisen minuuttia yli kymmenen illalla. Tuomas tiesi jo nyt, mitä oli tehtävä. Hän aikoisi noudattaa vastikään Rositalta saamaansa vinkkiä ja pulikoida jossakin lähistöllä kelluneelle Manolon kalastajaveneelle yön pimeyden turvin. Hytin avainhan hänellä jo oli, joten nyt oli toimittava nopeasti ja äärimmäisessä hiljaisuudessa. Joitakin, tosin täysin ratkaistavissa olevia ongelmia tulisi tuottamaan vain oikeankokoisen märkäpuvun löytäminen viivytyksettä ja sitten vielä sen ylle pukeminen, mutta Tuomas uskoi pystyvänsä tähän vaaralliselta vaikuttaneeseen tehtävään, sillä laivalla oli kipparin ja perämiehen lisäksi arviolta vain ne kaksi katalaa konnaa, jotka retuuttivat hänet aiemmin hyttiin, ja arvatenkin miehet olivat omissa oloissaan ainakin siihen asti, kunnes tulisi Tuomaan likvidoinnin aika joskus keskiyön jälkeen.

Julkaistu torstaina 25.4.2013 klo 16:34 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 82
Seuraava
Koskenlaskija - osa 84
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä