Ihmesangoissa, joilla tässä viitataan tämän jutun keskiössä olevien silmälasien sankoihin eikä suinkaan ämpärinmallisiin astioihin puhumattakaan mistään käsille sopivista ottimista, mikä tässä nyt mainittakoon lukijalle tuiki tarpeellisena täsmäytyksenä, oli myös mikrofoni jossakin kohtaa niitä varsia. Jalmari ja Eino yrittivät tutkia kehyksiä tarkkaan, mutta eivät heti löytäneet mikrofonin paikkaa kunnes vasta vähän myöhemmin suurennuslasilla paikansivat pari ohutta viirua, jotka päästivät sisään ilmamassan kannattamia ääniaaltoja pienelle mikrofonilaitteistolle. Puhuttu äänikin kyettiin kääntämään lähes simultaanisti lennossa suoraan kuulijan korvaan tosin sillä erotuksella, että puhujan piti vähän väliä pitää pieni tauko, jotta tietokone olisi ymmärtänyt käynnistää puhutun virkkeen käännöksen ja toistaa sen suhteellisen luonnollisella, vaikkakin synteettisellä äänellä pikkurikkiseen kuulokojeeseen, jota kuuntelija piti korvassaan. Ja tietysti kuulijan oli hyvä saada näitä keskeyttäviä katkoksia muutenkin, jotta hän olisi voinut keskittyä puheeseen eikä käännetty ääni olisi peittänyt puhujan puheenvuoroja. Jotenkin vain nämä oivalliset eurooppalaiset tiedemiehet olivat saaneet mahdutettua langattoman lähettimen ja vastaanottimen kaikkiin näihin kamalan pieniin vehkeisiin niin, etteivät kommunikointivärkit vieneet tilaa juurikaan nuppineulan pään kokoa enempää. Sitä hämmästeli äimistynyt Einokin, joka ei ollut ennen nähnyt taikka kuullut saatikka sormeillut mitään näin häviävän pientä elektroniikkaa. Jalmari ei malttanut lukea kaukaa jostakin Euroopan laboratoriosta tullutta kirjepaperia loppuun vaan ryhtyi sovittelemaan laseja päähänsä. Linssien sisäpinnalle ilmestyi käynnistysvalikko, josta yksisanaisilla äänikomennoilla pystyi valitsemaan tarvittavat asetukset kuten kääntämiseen tarvitun äidinkielen sekä muita käytön kannalta tärkeitä optioita. Monia maailman yleisimpiä kieliä ymmärtänyttä ääniohjausta sen sijaan piti hetken kouluttaa, jotta se tunnisti omistajansa äänen ja äänihuulten muodostamat komennot. Laite tunnisti kulmikkaasti lausutun englannin kielen, ja jonkusen kokeilun jälkeen Jalmari sai koneen hallintaansa. Luonnollisesti mies heti kokeili laitteen toimivuutta tuomalla silmiensä eteen juuri lukemansa englanninkielisen saatekirjeen ja kuinka ollakaan samoin tein käynnistyi rillien käännöstoiminnallisuus ja suomenkielinen, joskin hieman ontuva käännös ilmestyi laseihin peittäen alkuperäisen tekstin alleen. Sitä mukaa kun Jalmarin katse eteni tekstissä tulvi uusi käännös silmille. Vanhus selvästikin mykistyi ja nosti katseensa Einoon, joka hieman huvittuneena tarkasteli mestariaan, jota ei ollut aiemmin nähnyt silmälasit nenällään. Samalla Eikka oivalsi, ettei hän tosiaankaan ollut koskaan nähnyt Jalmarilla silmälaseja, vaikka ukko oli siis jo eläkeiässä elikkä miehen näköaistin täytyi olla yhä terävä kuin haukan katse. Totuus ei vainenkaan ollut aivan näin yksinkertainen. Vanhuksella oli kuin olikin rillit, mutta hänpä käytti niitä äärimmäisen harvoin, eikä Eino vain yksinkertaisesti olut vielä nähnyt ikämiestä pyöreät suurennuslasit nenänvartensa päällä.