Löysäisissä oli edessä kunnanjohtajan valinta, mutta prosessi oli tällä kertaa vaikeampi kuin koskaan ennen. Edellisestä valintatilaisuudesta oli kulunut jo enemmän kuin kotvan verran aikaa, ja kunnanisän valintamenetelmät piti käytännöllisesti katsoen määritellä ja suunnitella uudelleen, sillä vanhat tavat olivat vuosikymmenten takaa eivätkä ne oikein tahtoneet enää istua nykyajan muuttuneisiin vaatimuksiin. Toinen ja ehkä vieläkin rajoittavampi ongelma oli hyvien ehdokkaiden puute. Tokkohan virkaan oli tulijoita, mutta jokaisen oli nautittava vähintäänkin kuntalaisten enemmistön luottamusta ja saada heidän tuki taakseen. Näin vain ei ollut kaikkien sinänsä mainioiden kandidaattien kanssa, ja vaalikisasta uhkasi tulla kova ja tasaväkinen. Jälleen kerran kunnan koululaitoksen ylläpitämän arvovaltaisen opinahjon suurtakin suurempi voimistelusali sai toimia kuntalaisten neuvoa-antavan kokouksen pitopaikkana. Eräät aktiiviset asukkaat olivat kutsuneet isomman puoleisen palaverin koolle, ja paikalle odotettiin suurta väkijoukkoa antamaan ehdotuksia visaisen kunnanjohtajan valinnan ratkaisemiseksi parhain päin ja Löysäisille ominaisella sovittelevalla tavalla. Salissa ei nyt suoranaisesti vallinnut mitään silmiinpistävästi havaittavia poliittisia ryhmittymiä, mutta joitakin pienempiä kuppikuntia oli kerääntynyt muutaman nimekkäämmän ehdokkaan taakse. Nämä pienet joukot olivatkin sitten sitäkin äänekkäämpiä mainostaessaan suosikkiaan ja tasoittaen kaikin tavoin tietä tämän tulevalla virkamiesuralla. Tarkennettakoon tässä heti kärkeen ja ennen kuin minkäänlaisia väärinkäsityksiä pääsisi syntymään, että avoimeksi tulevaan korkeimpaan kunnallisvirkaan oli ehdolla sekä miehiä että naisia, vaikka vanhahtava ilmaisu virkamiehestä saattoi pahasti vinouttaa lukijan käsitystä sukupuolisuhteista. Kilpailevat ehdokasasettelut hämmensivät pahan kerran kunnon kuntalaisia, jotka kunnallisvaaleissakin olivat tottuneet äänestämään omia suosikkejaan, jotka tällä kertaa eivät erottuneet riittävän selkeästi toisistaan. Joku ennätti jo nostamaan syyttävän sormensa valtakunnanpolitiikasta tuttuun puolueiden samankaltaisuuteen, mistä seurasi, ettei äänestäjä tahtonut enää löytää konkreettisia eroja puolueiden välillä, kun vanha kunnon vastakkainasettelun aika oli melkein ohi. Mutta tämän enempää kirjoittaja ei tähän kertomukseen politiikkaa suolla, ja siihen on varsin hyvät ja pätevät syytkin, kas kun kertoja ei tuosta materiaalista paljon osaa lukijalle uutta kirjoittaa.