Aulatilan jäykän mustat ja ylenpalttisen korkeat seinät tervehtivät sanattomasti vilpoisesta ulkoilmasta karannutta sisääntulijaa hänestä kuitenkaan vähääkään piittaamatta. Poskipäitään lämmittävästi hieronut Eino tiesi suurin piirtein, minne oli ovensuusta mentävä muutaman aiemman käyntikerran perusteella. Pehmein mutta ei kopisevin askelluksin vieras ankkuroitui lippuluukun edessä olleen ja pahaenteisen lyhyen jonon päähän. Häntä taisi kerrankin lykästää, kun lasivitriinin sisällä ahertaneiden lippuvirkailijoiden luokse ei ollut suurryntäystä. Syrjäsilmä pani merkille satapäisen ihmislauman, joka toimettomana velttoili aulassa istuskellen narikan tiskillä tai kuka missäkin vapaalla istumakelpoisella alustalla. Eikka arveli päivämatinean kohta alkavan, ja sen alkuahan tämä joutenoloiselta vaikuttanut ja melkoisella todennäköisyydellä mukavia eläkepäiviään viettänyt aikuisväestö oli tietenkin odottelemassa. Vaan jokin oli tuossa kohtalokkaassa asetelmassa vinksallaan, mutta Eino ei sitä heti saanut hoksotinkaaliinsa, joka nyt täysin veripurskein raivokkaasti työsti kuivaharjoitteluna tulevaa lipunlunastussessiota. Aktiivisesti ympäristöään alati skannanneet näköaistinsilmät rekisteröivät alitajunnan myöhemmin käsiteltäväksi yhtälön, joka ei sopinut tilanteeseen. Akvaariomaisen lasihuoneen edustalta vapautui odottavalle tilaa, mikä sai lipunostajan suupielet muikeaan, mutta äärimmäisen maltilliseen hymyyn. Ajatukset kulkivat valoakin nopeammin ja puntaroivat tarkasti tapahtumia, jotka olivat johtaneet näin auvoiseen asiaintilaan. Olosuhteet olivat aivan liian optimaaliset ollakseen tosia, ja kohta pian se Einollekin selvisi. Ei ehtinyt mies astua kuin muutaman etananloikan mittaiseksi arvioitavan harppauksen kohti lasikkoa, jonka takana neljästä lippukonsulentista muodostunut rivistö hymyssä suin odotti vastaista palveltavaa.

Nenänpään melkein kohdattua läpikuultavaksi puunatun akvaariolasin jarrut iskivät sellaisella nopeudella, että salamakin olisi siinä kisassa jäänyt toiseksi. Teevadin kokoisesta pyöreästä lasiin leikatusta kurkistusaukosta kuului hennolla naisen äänellä yhden sanan lausahdus, joka käynnisti myeliinituppien ympäröimien hermosolujen viejähaarakkeissa, jos ei nyt sentään ennennäkemättömän niin ainakin kuluvan päivän paksuimman kimpun hermoimpulsseja, ja sitten kaikki oli ymmärretty mutta auttamattomasti liian myöhään. Se lausahdus piti sisällään pitkän numeroluvun, jonka Eino ilman pidemmittä selityksiä heti oivalsi vuorosellaiseksi. Hartioiden väliin aikanaan noussut suuren patin kokoinen kyhmy alkoi käännellä puolelta toiselle kohdistaen kyhmyyn juurtuneet silmämunaskut minne vain, mistä löytyisi vastaus ja ratkaisu yllättäen syntymään päässeeseen pulmaan. Kuin vahvistukseksi oivallukseensa Eino heitti ilmaan kysymyksentapaisen: "ai että täällä tarvitaan vuoronumeroa", ja sai kuin saikin siihen samassa silmänräpäyksessä palautteen lasipömpelin takaa siltä samalta viehättävältä naisihmiseltä, joka vain sekunti tai pari aiemmin oli tyssännyt hämmentyneen miehen aikeet suoriutua nopeasti itse aiheutetusta työtehtävästä. Kengänkorot tekivät sadankahdeksankymmenen asteen käännöksen paikallaan, sillä etäämmältä oli hahmottunut jonottamiseen oikeuttavia lipukkeita sylkevä konelaitos, jonka luokse oli nyt päästävä kiireen vilkkaan.