Vuoden ensimmäinen kotitoimiston siivousoperaatio päättyi. Seuraavaksi piti vielä imuttaa nettipankista yöllä hyvästellyn kahdentoista kuukauden mittaisen aikakauden tiliotteet. Niitä Eikka ei oikeasti olisi tarvinnut, mutta huolellisena taloudenpitäjänä hän halusi kuitenkin tarkistaa, että tilit olivat tasan myös kuitukaapelin toisessa päässä. Tavaksihan se oli tullut, nimittäin se tiliotteiden läpikäynti ikään kuin jonkinlaisena tilinpäätöksenä. Jos sieltä vielä jokin virhe olisi löytynyt tässä vaiheessa, niin eipä kai sille enää olisi mitään mahtanut. Pankkiin pääsi tietysti lankoja pitkin mukavasti kotikonttorin lämmössä istuskellen myös pyhänä eli tällaisena päivänä kuin tämä uudenvuodenpäivä oli. Mikään tekniikan ihmesuorittaja Eino-mies ei ollut, mutta sivusta katsova olisi hyvinkin pitänyt mikrotietokoneen äärellä sorminäppäryyttä ällistyttävän nopeilla trilleillä harjoitellutta sekundanörttiä melkoisena velmuna. Niin vain kätevästi kaikki tältä konemestarilta tuntui luonnistuvan tietotekniikan ihmevempeleen puikoissa. Eino sen sijaan koki olevansa tuiki tavallinen tietokoneharrastelija siinä missä kuka muukin marketmikron omistaja eikä tuttaviensa ja ystäviensä harmiksi, vaiko omaksi edukseen, osannut näitä neuvoa kiperissä kysymyksissä. Sietämättömän paljon tekemistä tuntui yhdelle päivälle löytyvän. Kaikkea se vuodenvaihde teettää, kun pitää vanhan kalu päättää kunniallisesti ja alustaa uusi käyttökuntoon arjen helpottamiseksi. Nopea vilkaisu ymmyrköisillä silmillä ikkunalasin pintaan liimautuneiden vesikarpaloiden vääristämään näköalaan muistutti vain yhä siitä, ettei sinne ulos ollut juuri nyt menemistä. Vettä loiski harmaanpuhuvan taivaan täydeltä surmaten tylysti parin viikon aikana kinostuneet nietokset. Eikka päätti harrastaa taitoluistelua joku toinen kerta, mutta se kerta ei ollut tänään. Ulkona nimittäin olisi varmaankin hävyttömän liukkaat olot ja vesiliirron vaara jopa jalkapatikassa kulkeville, kun taivaankosteus velloi tuhansien kengänpohjien alla lumesta tampatun jääparketin päällä. Sellaiseen hengenvaaraan tai jos ei nyt aivan hengenvaaraan niin ainakin melkoisella todennäköisyydellä jalkojen alta pettäessä saatavaan luukipuun ei raavas mies omaehtoisesti halunnut lähteä altistumaan. Koiranilmaksihan ne tuollaista vesikeliä kutsuivat.