Koskenlaskija - osa 196

Puhemies Eino oli saanut tärkeän tiedotustehtävänsä avarassa voimistelusalissa hoidettua ja viestinsä viestitettyä tiedonjanoisille kunnan kansalaisille. Väki palaili lämpimiin koteihinsa illan hämärässä ja samoin teki Eikkakin eikä Jalmarikaan ollut tässä suhteessa pekkaa pahempi. Seuraava usvan hämärtämä aamu oli näille koskenlaskijamiehille täynnä töitä. Euroopan unionin avaruustutkimuslaboratoriosta oli nimittäin saapumassa jokseenkin salamyhkäinen lähetys, joka oli osoitettu taas Löysäisten kunnan arvostetulle ja arvovaltaiselle testiryhmälle, joka puolestaan oli käytännössä sama kuin Jalmari ja nyt myös hänen tuore oppipoikansa Eino. Vanha herra tiesi etukäteen lähetyksen saapumisesta ja olipa Eikkakin siitä kuullut toisella ääniä vastaanottavalla korvallaan, mutta hän ei ollut kiireissään pannut merkille siinä mitään sen ihmeellisempää, mutta toki oli kiinnittänyt huomionsa Jalmarin malttamattomuuteen ja hermostuneisuuteen hänen odottaessa tuota toimitusta. Eino heräsi tavalliseen rutinoituneeseen tapaansa aikaisin aamulla, aamuvirkku kun oli, ja kiirehti työpaikalleen ulkopäin vaatimattomalta näyttäneelle peltihallille siinä pian kello seitsemän jälkeen vai olisiko täsmällisempää sanoa vähän ennen kahdeksaa, sillä eihän hän nyt aivan kukonlaulun aikaan juuri koskaan herännyt mutta eipä myöskään torkkunut pitkälle aamupäivän puolelle. Hallin suojissa Jalmari oli jo täydessä työn touhussa ja järjesteli ympäriinsä ajan mittaan levinneitä tavaroita hyllyille ja kaappeihin siivoten paikkoja ja tehden tilaa kohtapuoliin saapuvaksi tarkoitetulle arvokkaalle tavaratoimitukselle. Vähän siinä kello yhdeksän jälkeen ulkoa ja tarkennettakoon siis hallin sisäseinien toiselta puolelta sitten jo kuuluikin raskaamman ajoneuvon synnyttämä muriseva ääni ja suurten kumipyörärenkaiden rapina syyssateiden märkiinnyttämällä kostealla sorapäällysteisellä pihamaalla. Pikkuisessa toimistokopperossaan Jalmari pomppasi tuoliltaan ketteränä kuin telinevoimistelija ja riensi avaamaan hallin lähes kattoon asti kurkottaneet korkeat ovet. Samaan aikaan ohuen sumuverhon halkoi terävän tasainen ja yhtäjaksoinen äänekäs piipitys, kun iso kuorma-auto peruutti hitaasti hallin suuntaan kirkkaat peruutusvalot loimuttaen. Vanhempi mies seisoi metrin verran ulkosalla ja huitoi käsillään opastavasti ajo-ohjeita, kun Eino ilmestyi siihen lähettyville katselemaan tavallista melkein jokapäiväistä logistista näytelmää. Jalmarin vasen käsi nousi äkkiä pystyy ja kuin käskystä isokokoinen rohmu autoksi löi jarrut pohjaan niin, että harmaassa aamussa jarruvalojen punainen loiste peilautui hallin metallisista seinistä ulkona seisseiden miesten kasvoille. Ajoneuvosta kuului lyhyt tuhahdus, ja kuormurin kuski sammutti tasaisena nakuttaneen moottorin, jolloin samalla lakkasi dieselpolttoaineen polttamisessa syntynyt pakokaasun tulviminen sitä tupruttaneesta pakoputkesta. Hytistä pudottautui päällystämättömälle pihalle lyhyenläntä ja vantteranpuoleinen pikkumies, joka rupesi ensimmäisten lyhyiden askeleittensa rytmissä vetää kuluneita työrukkasia käsiinsä.

Julkaistu maanantaina 4.11.2013 klo 17:09.

Edellinen
Teatteri-ilta Tampereella
Seuraava
Koskenlaskija - osa 197
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä