Nopeasti silmäiltynä ja kliseisesti ilmaistuna aika näytti pysähtyneen tässä takahikiän stereotyyppisessä esson baarissa. Eikka pani merkille näkemäänsä ja tarkkaavainen katse kiersi vasemmalta oikealle kiinnittäen aluksi huomiota avonaiseen suureen sisätilaan, jossa yksinkertaiset pöydät neliskanttisin metallijaloin oli sijoiteltu salin puolelle kolme peräkkäin tasaisiin riveihin eikä niitä ollut yhdeksää enempää. Jokaisen kalusteen ympärille mahtui laskujen mukaan neljä istujaa, ja tuolit olivat kuin jostakin kansallismuseon entisaikoja esittelevästä näyttelystä lainatut oranssinväriset muovi-istuimet, jollaisista retrosisustajat saattoivat kenties nykyään maksaa maltaita ihan vain täyttääkseen jonkun huoneen tarpeettomilla huonekaluilla. Sisälle tultaessa lähes koko takaseinän levyinen, jykevä myyntitiski oli aivan tilan perällä, jonne johti, kiitos pöytien oivasta sijoittelusta, avarampi polku niin, että kolme pöytää jäi tuon levennyksen vasemmalle puolelle ja kuusi sen oikealle puolelle. Pöydät puolestaan oli peitetty klassisilla punavalkoruutuisilla kerniliinoilla ja ne olivat paikoilleen teräväreunaisen pöydänpinnan päälle muovautuneet ja laskeutuivat noin pöydänjalkojen puoliväliin. Joissakin vakstuukeissa oli yhä pieniä tummia ja pyöreitä palamisen jälkiä, jotka olivat nähtävästi syntyneet savukkeiden ja tulitikkujen huolimattomasta käsittelystä, mutta nyt tupakoinnista ei koko baarissa ollut havaittavissa jälkeäkään ellei sitten huomioinut harmaiksi savustuneita seinäpintoja etäämmällä. Pöytien päätypuolessa virui niin ikään klassinen sommitelma mausteita eli ne perinteiset tummanpunaiset, töhnäsuiset ketsuppipullot ja ruskeankeltaiset, suuttimen reunoilta mustanruskeaa kuivunutta tahnaa pursuneet sinappipullot lasista suolasirotinta ja pippuripurnukkaa nyt missään tapauksessa unohtamattakaan. Vahoistaan aikapäiviä sitten kulunut, naarmuinen lattia oli neliönmuotoisista, samanvärisistä isommista laatoista päällystetty ja kaikesta päätellen alkuperäinen pinta sitten talon valmistumisen joskus seitsemänkymmentäluvun alussa tai viimeistään kuusikymmenluvun lopussa. Seinäpinnat huokuivat nekin mennyttä aikaa ja muistuttivat joskus muinoin muodissa olleista sisustusväreistä. Vasemmanpuoleinen laakea, myymälätilan ja baarin erottanut pystyseinä ja varmastikin myös yksi kantavista sellaisista oli maalattu vaalealla sapenvihreällä sävyllä, mutta maalipinta oli vuosikymmenten saatossa menettänyt hohdokkuuttaan ja oli nyt tasaisen ohuelti pinnoittunut tuhansien ja taas tuhansien ulospuhallettujen röökisavujen tuhkasta. Vastakkainen ja kummallista kyllä ikkunaton päätyulkoseinä ei juuri edellisestä eronnut merkillisellä sinisävyisellä ketollaan, mutta tämäpä sai nyt Einolle tällä erää riittää sisustuksen arvioinnista, sillä valpas sankarimme pani merkille myös lähes elottoman atriumin. Taaimmaisessa nurkassa sentään joku tumma, miehenköriläältä vaikuttanut siivoton, risupartainen ja liimatukkainen Jukolan veljestä muistuttanut hiljainen hahmo istui yksinään edessään puoliksi juotu, ehkä vain noin puolen litran vetoinen, matala ja pyöreä, pintakuvioltaan nyppyläinen oluttuoppi.