Takarivissä lähtöä oli alkanut tehdä myös se miesnaistyyppi, jonka korvista valuivat valkoiset ohuet piuhat lattanaiseen, älypuhelimelta näyttäneeseen laitteeseen, jota hippi hypisteli oikean käden etusormella silmät pientä näyttöä kiinteästi tapittaen. Pian vanha rouvakin nousi, ja Eino käänsi päätään pitkän lasiseinän puolelle, jonka taakse oli kuin varkain ilmestynyt valkoinen iso onnikka. Koppalakkinen tanakka kuljettaja laskeutui ulos bussista ja vaappui seinän vierustalle näpelöimään jotain saaden oven yläpuolella olleeseen näyttötauluun vihreän nuolen syttymään ja lasiset kääntöovet avautumaan. Vanha pariskunta taapersi hätäisesti ensimmäisenä autoon jättäen matkalaukkunsa harmailla kivilaatoilla päällystetylle laiturille ahnaasti avonaisen matkatavaratilan eteen. Einokin nousi kannoilleen ja loikkasi matkakassi kädessään muutamalla pitkäkoipisella askeleella pariovelle ja sieltä suoraan autoon jääden kuitenkin heti ovelle odottamaan sisätilaan pääsyä, sillä edessä oli käynnissä vimmattu rahastustoimenpide. Kuljettaja napsutteli tottuneesti lipunantokonettaan ja käytteli sitä kuin vanha tekijä ottaen siinä ohessa vanhanparin setelirahat parempaan talteen vaihtaen varat pieneen valkoiseen neliönmuotoiseen kuitilla yhdistettyyn matkalippuun. Sitten tuli Einon vuoro. Hän nosteli kinttupariaan muutaman porrasaskelman verran kuljetusmiehen tasalle ja työntyi syvemmälle hämärään matkustamoon. Monitoimisella kotitietokoneella ja siihen universaalilla sarjaväyläkaapelilla yhdistetyllä tulostimella aiemmin kirjoitettu matkalippu oli odottelun aikana jo kaivettu ulkotakin tilavasta povitaskusta ja nyt se ojennettiin hyvässä järjestyksessä kuljettajamiehelle, joka ulkoisesta olemuksestaan päätellen oli yleensä aina ollut ajoissa ruokapöydän ääressä. Ajuri suoristi mustapigmenttisellä värijauheella koodatun aanelosen ja tutki sitä tarkkaavaisesti hetken, mutta tuli nopeasti siihen tulokseen, että printti kelpasi matkustusasiakirjaksi, koskapa taas alkoi rituaalinomainen näpertely sen pullean lipunloihdintakoneen harvoilla painikkeilla. Laite sylkäisi taas valkoisen neliskulmaisen paperinpalan, joka vaihtoi omistajaa suharin pulleiden sormien välistä Einon kouran kautta vaalean popliinitakin sivutaskuun odottamaan kenties parempia aikoja tai tullakseen joskus myöhempinä aikoina löydetyksi ja sitä myöden tarpeettoman heitetyksi paperikoriin tai ainakin heitteille roskakorin täytteeksi. Autossa oli hämyistä ja Eino suoritti tiensä suurin piirtein noin keskivaiheille. Herttainen iäkäs pari oli parkkeerannut etupenkille menosuuntaan katsottuna oikealle puolelle bussia ja suoristeli siinä vaatekertojaan ja sovitteli takamuksiaan miellyttävämpään istuma-asentoon pitkää trippiä varten. Eino viskasi täyteen pakatun viikonloppulaukkunsa ikkunanpuoleiselle istuimelle ja peitti sen yltään riisumalla berberillään ja jäi itse istumaan käytävän puolelle. Viimeisenä autoon nousi nahkatakkinen ja pillifarkkuinen laiha nuorimies, jollaiseksi Eino tuon tuntemattoman pitkäkutrisen ja tuuheatukkaisen hepun lopulta sitten arvioi, kun oli päässyt hieman lähempää näkemään ne harvat partahaivenet miehen terävissä leukapielissä. Juniori maksoi nykyaikaisesti muovista puristetulla pankkikortilla, jota autoa kuljettanut linja-autoyhtiön univormupukuinen yhdistetty rahastaja höyläsi nopealla vedolla kassakoneensa sivulaitaa pitkin. Olallaan pitkän olkahihnan varassa ohutta kangaskassia roikotellut koipeliinikin sai matkalipukseen vain pienen valkoisen lappusen, jonka hän tunki nahkatakkinsa sivutaskuun ja takaisin saamansa pankkikortin lompakkoineen jonnekin housujen takataskun syövereihin paksun kettingin varmistamana. Vielä vanttera kuski nousi istuimeltaan ja laskeutui alas laiturille, jossa varovaisesti työnsi siellä yksinään seisseen vanhusten matkalaukun auton metallisen vatsan sisuksiin ja laski nosto-oven alas salvaten sen huolellisen varmasti tiukkaan lukitukseen.